Leino-Holm: Asunnottomuuden vähentämisessä sanoilla ja rakenteilla on väliä
Asunnottomien määrä on ollut Suomessa ja Satakunnassa nousussa. Satakunnassa laskettiin elävän marraskuussa 2025 noin 110 asunnotonta henkilöä. Asunnottomuuden ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi tarvitsemme monenlaisia tukirakenteita ja palveluja. Kaikki lähtee riittävästä sosiaaliturvasta ja elinkustannusten nousun perässä pysyvistä palkoista sekä siitä, että ihmisillä on voimavaroja hoitaa asioitaan ja itseään. Ei ole sattumaa, että asunnottomien määrä on kasvanut tällä hallituskaudella, kun sosiaaliturvasta ja -palveluista leikataan.
Tarvitsemme matalan kynnyksen neuvontaa ja ohjausta, kuten kaupungin asumisneuvontaa ja järjestöjen tukea. Palveluiden on oltava helposti lähestyttäviä, niistä on oltava asukkailla laajasti tieto, ja niihin on voitava hakeutua silloin, kun ongelmat eivät ole vielä kasautuneet.
Kohtuuhintaisten asuntojen saatavuus sekä sosiaalista asuttamista mahdollistavat asunnot ovat olennaisia asioita. Lisäksi tarvitsemme hyvinvointialueen järjestämää asumissosiaalityötä niihin tilanteisiin, kun asuminen ei suju ilman apuja, häätö on jo tulossa tai henkilö on joutunut asunnottomaksi. Asumissosiaalityö voi olla esimerkiksi asunnon etsimistä yhdessä, raivaussiivoussuunnitelmia tai asumispalvelun järjestämistä.
Asunnottomuuden ehkäiseminen ja vähentäminen on yhteistä työtä, jossa jokaisella on oma roolinsa. Kaiken keskiössä on kuitenkin tukea tarvitseva ihminen itse. Jotta palvelut voivat tulla käyttöön, apu vastaanotettua ja oikeat ratkaisut löydettyä, tarvitaan ihmisen uskoa siihen, että apua on saatavilla sekä kokemus, että on avun arvoinen. Nämä asiat syntyvät yleisestä keskustelusta, median viesteistä, johtajien ja päättäjien sanavalinnoista sekä yleisestä ilmapiiristä. Näin ollen haluan sanoa: Apua ja palveluja on saatavilla, ja niiden tarkoitus on tulla käytetyiksi. Jokainen meistä on avun ja tuen arvoinen, ja jokaiselle kuuluu hänen tarvitsemansa laadukkaat palvelut.
Minka Leino-Holm
Kaupunginvaltuutettu ja vara-aluevaltuutettu (vihr.), Pori


