Sa­ta­kun­ta­lai­nen ja suo­ma­lai­nen mie­len­mai­se­ma tun­tuu usein ole­van hie­man ve­täy­ty­väi­nen ja yk­si­näi­syy­teen kai­paa­va. Niin vä­lil­lä oma­ni­kin, viih­dyn sii­nä, kun saa aset­tau­tua ko­tiin hy­vän kir­jan tai sar­jan ää­rel­le. Kun saa rau­has­sa viet­tää ai­kaa it­sek­seen. Ih­mi­nen ja hy­vin­voin­tim­me tar­vit­see kui­ten­kin toi­sia ih­mi­siä ja yh­tei­söl­li­syyt­tä ym­pä­ril­leen. Kun vä­sy­nee­nä­kin lä­hes raa­hau­tuu nä­ke­mään ys­tä­viä, saa yl­lät­tä­väs­ti ide­oi­ta, usein tun­tuu kuin he­rää­vän eloon. Tie­tys­ti pu­hu­mat­ta­kaan sii­tä, et­tä ih­mi­nen tar­vit­see toi­sia ih­mi­siä voi­dak­seen hy­vin. Ku­kaan ei ole par­haim­mil­laan puur­ta­es­saan elä­mää yk­sin eteen­päin.

Vä­lil­lä tun­tuu sil­tä, et­tä ny­ky­ai­ka­na moni asia, har­ras­tuk­set, työ­e­lä­mä ja some, ke­hot­ta­vat mei­tä yk­si­lö­suo­ri­tuk­siin ja kil­pai­luun. Mei­dät ha­lu­taan näh­dä yhä use­am­min ja enem­män yk­sit­täi­si­nä täh­ti­nä tai sur­kei­na epä­on­nis­tu­ji­na. Kun on­nis­tut, olet teh­nyt työ­si it­se ja saat ol­la yl­peä. Kun taas et me­nes­ty – epä­on­nis­tut tai ti­put yh­teis­kun­nas­ta, on tämä oma moka. Sii­nä, mis­sä on mah­ta­vaa, et­tä jo­kai­sen tu­lee saa­da ol­la oma per­soo­nal­li­nen it­sen­sä, ei tule unoh­taa ih­mi­syh­tei­sön mer­ki­tys­tä. Ku­kaan meis­tä ei ole vain it­se vas­tuus­sa on­nes­taan tai epä­on­nes­taan.

Pi­de­tään huol­ta sii­tä, et­tä yh­tei­söl­li­syys säi­lyy yh­teis­kun­nas­sa. Tu­e­taan ma­ta­lan kyn­nyk­sen jär­jes­tö­jä – har­ras­tuk­sia, jois­sa voi käy­dä sik­si, et­tä se on haus­kaa, ei sik­si, et­tä täh­täät jo­hon­kin upe­aan maa­liin. Muis­te­taan em­pa­tia niin ar­kie­lä­mäs­sä kuin isom­mis­sa­kin pää­tök­sis­sä. Ra­ken­ne­taan mah­dol­li­suuk­sia paik­koi­hin, jois­sa koh­da­ta yl­lät­tä­viä ih­mi­siä. Näil­le on Sa­ta­kun­nas­sa­kin eri-ikäi­sil­le tar­ve. Jo­kai­sel­la tu­li­si saa­da ol­la mah­dol­li­suus kuu­lua jo­hon­kin po­ruk­kaan.

Yh­tei­sön kes­kel­lä elä­mä tun­tuu usein ke­vy­em­mäl­tä. Niin myös tä­nään, kun kaik­kia tyl­siä ar­ki­sään­tö­jä­ni vas­taan pää­tin juo­da kah­via puo­li kym­me­nen jäl­keen il­lal­la, is­tua suun­nit­te­le­mat­ta kah­vi­pöy­tään ja kes­kus­tel­la ke­vy­es­ti ar­ki­sis­ta asi­ois­ta.

Pet­ra Hie­ta­nen

Kau­pun­gin­val­tuu­tet­tu (vas.), edus­kun­ta­vaa­lieh­do­kas, Ul­vi­la