Pau­li Uu­si-Kil­po­nen

Ku­kaan ei enää de­ma­rien laa­jas­sa ken­täs­sä ky­se­le, kuka on kan­sa­ne­dus­ta­ja Juha Vii­ta­la. Toki hä­net on opit­tu jo tun­te­maan kol­men vuo­den kan­sa­ne­dus­ta­juu­den jäl­keen. Eh­dok­kuus va­ra­pu­heen­joh­ta­jak­si nos­ti tun­net­tuu­den uu­del­le ta­sol­le.

Hä­nen pi­tä­män­sä puhe va­ra­pu­heen­joh­ta­ja­vaa­lin edel­lä sä­väyt­ti kuu­li­ja­kun­nan. Lä­hes 2 000 Tam­pe­re­ta­lol­le ah­tau­tu­nut­ta aa­te­vel­jeä, toi­mit­ta­jaa ja asi­as­ta muu­ten kiin­nos­tu­nut­ta, kuun­te­li­vat hii­reen hil­jaa, kun Vii­ta­la ker­toi lap­se­na ko­e­tus­ta pu­heen tuot­ta­mi­sen vai­keu­des­ta ja sii­tä, mi­ten yh­teis­kun­nan pal­ve­lut ovat aut­ta­neet hä­nen­lai­si­aan lap­sia. Hän pu­hui myös yh­teis­työs­tä ja luot­ta­muk­sen pa­laut­ta­mi­ses­ta suo­ma­lai­siin.

Vii­ta­la pu­hui var­mas­ti, ren­non oloi­ses­ti ja vai­kut­ta­vas­ti. Edes kym­me­net ka­me­rat ei­vät hän­tä suu­rem­min häi­rin­neet.

Ap­lo­dit esi­tyk­sen jäl­keen täyt­ti­vät sa­lin.

– Yleen­sä täl­lai­sis­sa ti­lan­teis­sa jän­nit­tää. Nyt en juu­ri yli­mää­räis­tä jän­ni­tys­tä ko­ke­nut. Olen pi­tä­nyt lä­hes 400 pu­het­ta edus­kun­nas­sa ja esiin­ty­nyt lu­kui­sis­sa ti­lai­suuk­sis­sa. Se tuo tiet­tyä ru­tii­nia, pal­jas­taa Vii­ta­la.

Hän sa­noo op­pi­neen­sa, et­tä pu­heen pi­tää ol­la si­nua it­se­ään ja esit­tää asi­an­sa niin kuin hy­väl­tä tun­tuu.

Juha Vii­ta­la toi­mi pit­kään UPM:n lei­vis­sä työ­suo­je­lu­val­tuu­tet­tu­na. Hän toi­mi myös mo­nis­sa am­mat­ti­lii­ton teh­tä­vis­sä. Vii­ta­la sai ay-toi­min­nas­ta hy­vää spar­raus­ta kan­sa­ne­dus­ta­jan teh­tä­vään.

– Neu­vot­te­luis­sa oli mo­nia haas­teel­li­sia paik­ko­ja ja ko­via vään­tö­jä. Se opet­ti ym­mär­tä­mään vas­ta­puo­len aja­tuk­sen­juok­sua, ha­ke­maan rat­kai­su­ja ja saa­maa omia ta­voit­tei­taan läpi.

Ihan sa­maa on po­li­tii­kas­sa. Yk­sin ei voi päät­tää mis­tään. Pi­tää saa­da omil­le aja­tuk­sil­le kan­na­tus­ta.

Vii­ta­la sa­noo, et­tei va­lin­ta kan­sa­ne­dus­ta­jak­si tee si­nus­ta po­li­tii­kan am­mat­ti­lais­ta.

– Pi­tää ope­tel­la, mi­ten ta­los­sa, ryh­mäs­sä ja eri va­li­o­kun­nis­sa toi­mi­taan, hän muis­tut­taa.

Se, mitä näh­dään edus­kun­nan ky­se­ly­tun­nil­la ko­ti­soh­val­ta kat­so­mal­la, on vain pie­ni pin­ta­raa­pai­su sii­tä, mitä kan­sa­ne­dus­ta­jan työ oi­ke­as­ti on. Pi­tää lu­kea pal­jon eri sel­vi­tyk­siä, esi­tyk­siä ja muo­dos­taa oma kan­ta nii­hin. Se aut­taa pää­se­mään omas­sa ryh­mäs­sä sel­lai­seen ase­maan, et­tä si­nua ai­dos­ti kuun­nel­laan.

Vii­ta­la tun­nus­taa, et­tä hän on teh­nyt val­ta­vas­ti töi­tä kan­sa­ne­dus­ta­juu­ten­sa eteen.

– On ol­ta­va nöy­rä nöy­ris­te­le­mät­tä, tu­tus­tut­ta­va edus­ta­jiin yli puo­lu­e­ra­jo­jen, kier­ret­tä­vä ah­ke­ras­ti kent­tää ja ta­vat­ta­va ih­mi­siä, jot­ta si­nut tun­ne­taan muu­ten­kin kuin leh­ti- tai tv-ku­vis­ta, sa­noo Vii­ta­la.

Hän pu­huu sii­tä, mi­ten pi­tää ol­la re­hel­li­ses­ti se, mitä on. Eli pi­tää py­syä sa­no­jen­sa ta­ka­na.

Vii­ta­lal­le omin­ta on pu­hua työ­e­lä­mäs­tä, jo­hon oleel­li­ses­ti liit­tyy edun­ja­ko. Vii­ta­lan mie­les­tä hal­li­tuk­sen aja­mis­sa työ­e­lä­män uu­dis­tuk­sis­sa ei ole huo­mi­oi­tu työn­te­ki­jän nä­kö­kul­maa, vaan työ­nan­ta­jien, lä­hin­nä EK:n.

Hän ha­lu­aa, et­tä asi­ois­ta so­vi­taan yh­des­sä ja han­ki­naan pää­tök­sil­le mah­dol­li­sim­man laa­ja hy­väk­syn­tä. Nyt näin ei ole.

Pal­jon ker­too jo se­kin, et­tä SDP:n pu­heen­joh­ta­ja Ant­ti Lindt­man il­moit­ti, et­tä jos hä­nes­tä tu­lee pää­mi­nis­te­ri, hän ai­koo pa­laut­taa työt­tö­myys­kor­vauk­seen suo­ja­o­sat, pe­rua hal­li­tuk­sen nyt päät­tä­mät mää­rä­ai­kai­suu­det jne. SDP:n puo­lu­e­ko­kouk­ses­sa nä­kyi myös lei­riy­ty­mis­tä muun mu­as­sa vel­ka­jar­ru­ky­sy­myk­ses­sä ja ai­em­min ra­ja­lais­sa. Vii­ta­la aset­tuu Lindt­ma­nin ve­tä­män lin­jan taak­se.