Uusi puheenjohtaja Jarno Sarin: ”Pallo-Iirot tarvitsee uuden stadionin Äijänsuolle”
Jarno Sarin valittiin loppuvuodesta Pallo-Iirojen uudeksi puheenjohtajaksi. Miltei ensitöikseen hän pääsi pokkaamaan valtakunnallisen Grassroots-palkinnon. Palloliiton perustelujen mukaan Pallo-Iirot on ”esimerkillinen yhteisöllinen urheiluseura, joka tarjoaa elämän mittaisen liikuntapolun alueellaan. Seura on aidosti koko kaupungin seura, joka välittää jokaisesta harrastajastaan."
Pallo-Iirot on Rauman suurin urheiluseura, pelaajia ja harrastajia yhteensä noin 1 600. Brändiä kirkastaisi ja uskottavuutta lisäisi miesten edustusjoukkueen saaminen Ykköseen. Nousu onkin asetettu tavoitteeksi.
– Helppoa se ei tule olemaan, mutta tavoitteita pitää olla. Muuten junnaa paikallaan, sanoo Sarin Raumaplussan haastattelussa.
Kimmo Hörkkö palasi päävalmentajaksi, joukkuetta rakennetaan. Uuden puheenjohtajan tärkeimpiä tehtäviä on löytää lisää yhteistyökumppaneita seuran tueksi, jotta laajan harrastustoiminnan lisäksi voi tavoitella myös menestystä Ykkösessä.
– Potentiaalia on paljon nykyistä enemmän. Varsinkin suurissa yrityksissä vastuullisuus on iso arvo, tietää Sarin.
Todella iso asia Pallo-Iiroille on suuren kehityshankkeen etenemisen aikataulu. Nykyinen 1960-luvun alussa rakennettu jalkapallostadion jää osin jäähallin laajennuksen alle. Siksi Rauma rakentaa tänä vuonna uuden tekonurmikentän talviharjoitteluhallin viereen, vanhan luonnonnurmen tilalle.
Uuden kentän ympärille on suunniteltu stadion eli katettuja katsomoita, pukuhuoneita ja kaupungin tarvitsemia tiloja, joita on purettujen tilalle odotettu jo toistakymmentä vuotta.
– Uusi stadion tarvitaan. Havainnekuvia on tehty, mutta päätöksiä rakentamisesta ei vielä ole.
Risto Leinon ja Janne Rantasen juontamat Raumaplus-podcastit julkaistaan Spotify-palvelussa. Kuunneltavissa on nyt 84 jaksoa.
Linkki Sarinin jaksoon tässä.


