Miksa Peltola: ”Tästä on tullut osa elämää”
Mikko Peltola on toiminut Pori Jazzin tiedottajana vuosikymmeniä, ja toimenkuva on vuosien aikana laajentunut tiedottamisesta ohjelmasuunnitteluun.
Petra Söder
Mikko Peltola aloitti työnsä Pori Jazzin festivaaliorganisaatiossa jo 18-vuotiaana. Hän opiskeli 70-luvun lopulla tiedotusoppia Tampereella, joten toimitustyö ja tiedottaminen kiinnostivat nuorta miestä.
– Sitten avautui avustajapesti festivaaliorganisaation tiedotusosastolle ja myöhemmin sen vetäjäksi. Sehän oli musiikkidiggarille unelmapesti, Peltola muistelee.
Pori Jazzin tiedotus muuttui 80-luvulla ympärivuotiseksi, vaikka pääpaino olikin kesässä. Peltolan työ käsitti muun muassa yhteydenpitoa radion, television ja lehtien toimituksiin sekä yhteistyötä festivaaleille saapuvien artistien levy-yhtiöiden kanssa.
– Hoidin tätä työtä pääosin oman työni ohella. Työ festivaalitiedotuksessa on ollut mielenkiintoista, paljon tapaamisia ihmisten kanssa, kuten artisteja, toimittajia ja muiden festivaalien kollegoja, hän kertoo.
Peltola kertoo, että festivaalin mediamaailma on muuttunut viime vuosina monelta osin. Aiemmin festivaalin aikana järjestettiin parikymmentä tiedotustilaisuutta, joista valtaosa oli artistihaastatteluja Kirjurinluodossa. Nykyään mediaväki ei niitä edes tiedustele.
– Runsas 20 vuotta sitten Pori Jazziin akkreditoitui noin 400 median edustajaa, nyt vain kymmenesosa siitä. Osittain tämä on korvautunut sosiaalisen median toimijoilla, Peltola pohtii.
Peltolan työnkuva on viime aikoina muuttunut tiedotustyöstä enemmän festivaalin ohjelmasuunnitteluun. Hän kirjoittaa myös festivaalin artistien esittelytekstejä.
– Festivaalin ohjelmasuunnittelu on osaltani viime vuosina tullut tiedotustyön rinnalle. Tällä hetkellä suunnittelemme jo ensi kesän festivaaliohjelmistoa yhdessä Live Nationin kanssa. Toisin kuin joskus luullaan, artisteja ei poimita kuin apteekin hyllyltä, vaan prosessi on pitkä, monivaiheinen ja monista yksityiskohdista kiinni, hän kertoo.
Pori Jazzin tiedottaja Mikko Peltola ja toiminnanjohtaja Jyrki Kangas esittelevät festivaalin uutta julistetta Porin Etelärannassa kesällä 1985.
Peltola kertoo kasvaneensa musiikillisesti Lokki-lavalla, mutta toteaa samaan henkäisyyn, ettei nykyisen laajuista Pori Jazzia voisi siellä teknisesti järjestää.
– Artistituotannot ajavat nykyään rekkansa ihan lavan viereen ja purkavat valtavan määrän kiertuetekniikkaa lavalle. Kokoaminen ja purku tapahtuu nopeasti. Kirjurinluodon päälavalla tämä kaikki onnistuu, Peltola kertoo.
Festivaalien muutokset ovat olleet suuria, erityisesti tapahtumien mediaympäristö on muuttunut ajan myötä. Eurooppaan on tullut uusia isoja festivaaleja, joten kilpailu artisteista on kiristynyt.
– Isojen kiertueiden logistiikan kannalta Suomi ja Pori ovat vähän syrjässä. Artistien on helpompi esiintyä Etelä- ja Keski-Euroopassa, joissa lentoja ja maakuljetuksia on vähemmän eli aikaa säästyy. Artistien kiertueet ovat yhä tiiviimpiä ja logistisempia, Peltola pohtii.
Peltolalle ikimuistoisia hetkiä Pori Jazzissa ovat olleet esimerkiksi Stevie Wonderin, B.B. Kingin ja Miles Davisin konsertit ja haastattelutilaisuudet. Myös Pori Jazzin festivaalihistorian kannalta ne ovat tärkeitä vierailuja.
– Mieleen on jäänyt myös neworleanslaisen laulajapianisti Dr. Johnin kanssa käyty keskustelu, jossa hän lopulta suostui yhteen radiohaasteluun, kun se vaihdettiin kuubalaiseen Cohiba-sikariin Kirjurinluodossa, Peltola muistelee.
Tulevalta Pori Jazzilta Peltola odottaa päälavalla muun muassa John Legendin ja Sealin konsertteja. Skoda-lavan ehdoton tähti on soul-laulaja Jalen Ngonda ja Lokkilavalla ehkä tämän hetken paras jazzlaulaja Cécile McLorin Salvant.
– Hyvä festivaali tarjoaa takuuvarmoja nimiä, mutta myös uusia artisteja, jotka yllättävät yleisön. Iloiset yllätykset ovat festivaalin suola, hän kertoo.
Tulevaisuutta pohdittaessa Peltola kertoo, että Pori Jazz joutuu päivittämään musiikillista linjaansa ja ohjelmavalintojaan yhä kovemmassa kilpailutilanteessa.
– Pitää pohtia miten uudistua ja samalla säilyttää festivaalin historian hieno perintö. Uudistuminen koskee sekä musiikkia että festivaalin puitteita.
Töitään tiedottajana Peltola aikoo jatkaa niin kauan kuin työtehtävät tuntuvat mielekkäiltä ennen kuin liukuu pikkuhiljaa eläkkeelle.
– Kirjoittaminen ja musiikki ovat lähellä sydäntäni. Tämä on ollut kivaa työtä ja tästä on tullut osa elämää, hän päättää.


