Yle: Stora Enso aikoo ilmoittaa uuden kohteen ely-keskuksen arvioitavaksi
Tanja Paananen / STT
Metsäyhtiö Stora Enso aikoo ilmoittaa uuden kohteen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ely) arvioitavaksi, kertoi yhtiön metsäjohtaja Janne Partanen Ylen A-studiossa tiistaina.
Partanen ei kertonut lähetyksessä, minkä alueen kohteesta on kysymys.
– Tällä hetkellä meillä on yksi kohde noussut esiin, jonka me tulemme antamaan elylle arvioitavaksi, Partanen sanoi.
Stora Enson viestinnästä kerrottiin keskiviikkona STT:lle, että yhtiö ilmoittaa kohteesta tarkemmin pian. STT yritti tavoittaa myös metsäjohtaja Partasta kommentoimaan asiaa.
Partanen sanoi A-studiossa, että Stora Enso aikoo jatkossakin antaa esiin tulevat tapaukset matalalla kynnyksellä ely-keskukselle arvioitaviksi.
Maanantaina Stora Enso kertoi pysäyttäneensä hakkuut koko Suomessa kaikissa kohteissa, joihin liittyy vesi-, metsä- tai luonnonsuojelulakeihin liittyviä rajoituksia.
Metsähallituksen viikko sitten poliisille tekemän ilmoituksen mukaan Kainuussa Suomussalmen Hukkajoella on kuollut arviolta jopa tuhansia jokihelmisimpukoita, kun joen yli on ajettu metsätyökoneilla.
Poliisilla on 5–10 epäiltyä Hukkajoen simpukkatuhossa, jota tutkitaan törkeänä luonnonsuojelurikoksena.
– Se on karkea arvio niistä henkilöistä, jotka mahdollisesti ovat epäillyn asemassa, ainakin tässä esitutkinnan alussa, kertoi rikosylikomisario Tiina Lehmus STT:lle keskiviikkona.
Lehmuksen mukaan lukumäärä voi vielä muuttua esitutkinnan edetessä. Hän ei kertonut tarkemmin, keitä epäillyt ovat.
Poliisilla on tiedossa, että maanomistaja on myynyt puut Stora Ensolle, joka on tilannut hakkuun kainuulaiselta metsäkoneyritykseltä. Hakkuu on toteutettu aliurakointina.
– Siinä on se koko ketju ja asianosaiset, ja heitähän tässä tullaan kuulemaan, Lehmus toteaa.
Poliisi ei ole pidättänyt ketään tapaukseen liittyen.
Tiistaina Lehmus kertoi STT:lle, että toistaiseksi kaikkien epäiltyjen kohdalla rikosnimikkeenä on törkeä luonnonsuojelurikos.
Lehmuksen mukaan kuulustelujen on määrä käynnistyä viikon kuluessa.
Hän ei kertonut, millä perusteilla mahdolliset vahingonkorvaukset määräytyvät.
– Syyttäjäyhteistyö on tässä keskeinen elementti. Syyttäjähän niitä vahingonkorvauksia vaatii. Me yritämme selvittää ne tässä esitutkinnan aikana parhaalla mahdollisella tavalla. Että mitkä perusteet yhteisvastuun ja vahingonkorvausten osalta ovat, Lehmus sanoi.