Tänään vietetään heijastinpäivää – Raumalla paljon tempauksia
UutisRauma
Valtakunnallista heijastinpäivää vietetään keskiviikkona 1. lokakuuta. Teemapäivä muistuttaa heijastimen käytön tärkeydestä ja kannustaa näkymään pimeällä liikenteessä.
Raumalla järjestetään kimaltavia tempauksia ja tapahtumia teemapäivän hengessä.
Palvelupiste Pyyrmanin läheisyyteen, Valtakadun varrella sijaitsevaan metalliaitaan, ripustetaan keskiviikkoaamuna tuttuun tapaan heijastimia, joita ohikulkijat voivat ottaa mukaansa. Aitaan saa tuoda myös omia heijastimia vapaaseen jakoon koko viikon ajan.
– Heijastinpäivänä nuoriso-ohjaajat vierailevat yläkouluissa hyvän mielen heijastinratsioiden merkeissä. Palkitsemme nuoret oikeaoppisesta heijastimen käytöstä pienellä makealla yllätyksellä. Nuorisopalvelut osallistuu myös Valtakadun heijastinaidan toteutukseen, nuoriso-ohjaaja Ria-Leena Widqvist sanoo.
Nuorille järjestetään hämärtyvien iltojen kunniaksi myös Loistava Yökahvila perjantaina 3. lokakuuta kello 18–23 Kuovin nuorisotalolla. Kahvila on suunnattu 7.-luokkalaisista 17-vuotiaisiin. 6.-luokkalaiset ovat tervetulleita mukaan kello 18–20. Ohjelmassa on rentoa yhdessäoloa nuoriso-ohjaajien seurassa, ja tarjolla on pientä purtavaa.
Esikoululaisille jaetaan heijastimet heijastinpäivänä viime vuonna käynnistetyn perinteen mukaisesti.
– Monissa esiopetusryhmissä järjestetään syksyn aikana erilaista toimintaa, jossa voidaan konkreettisesti todeta heijastimen suuri merkitys hämärässä näkymiseen. Esiopetusikäiset lapset ovat otollisessa iässä, kun puhutaan turvallisuudesta ja näkymisestä liikenteessä. He voivat myös kotona muistuttaa heijastimen käytön tärkeydestä, varhaiskasvatusjohtaja Pauliina Henriksson kertoo.
Rauman pääkirjastoon toteutetaan heijastinpäivän kunniaksi kirjanäyttely, josta voi lainata aiheeseen liittyviä kirjoja.
Vanhan kaupungintalon torni loistaa heijastinpäivänä sinisessä teemavalaistuksessa.