Suomi hakee itärajan valvontaan lisärahaa komissiolta – tavoitteena 50 miljoonaa
STT
Suomi hakee EU-komissiolta lisärahoitusta itärajan valvonnan vahvistamiseen. Sisäministeriön mukaan Suomi tavoittelee komission asettamaa 50 miljoonan euron enimmäismäärää.
Tavoitteena on vahvistaa Suomen rajavalvontaa muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Samalla pyritään vastaamaan Venäjän aiheuttamiin hybridiuhkiin ja maahantulon välineellistämiseen.
– Suomen hakema rahoitus kohdistuu radioteknisen valvonnan kehittämiseen, rajainfrastruktuurin tiedonsiirtoratkaisujen parantamiseen sekä miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien ja partioajoneuvojen hankintaan, ministeriö kertoo tiedotteessa.
Tarkoitus on parantaa tilannekuvaa ja estää laittomat rajanylitykset, laajentaa teknisen valvonnan kattavuutta ja turvata partioiden liikkuvuus.
Hallitus päätti rahoituksen hakemisesta torstaina. Rahoitusta haetaan EU:n rajaturvallisuuden ja viisumipolitiikan rahoitustukivälineen (BMVI) kautta. Ministeriön mukaan Suomen BMVI-rahoitus on kuluvalla EU-rahoituskaudella noin 81 miljoonaa euroa, joten kyseessä olisi varsin merkittävä rahoituksen lisäys.
Kyseisestä rahoitustukivälineestä voidaan rahoittaa toimia, joilla tuetaan rajaturvallisuutta EU:n ulkorajoilla ja yhteistä viisumipolitiikkaa. Tarkoitus on vahvistaa sisäistä turvallisuutta samalla, kun suojataan henkilöiden vapaa liikkuvuus unionin sisällä.