RT: Rakentaminen supistuu myös tänä vuonna – ensi vuodelle ennakoidaan pientä kasvua
STT
Rakentaminen supistuu tänä vuonna seitsemän prosenttia viime vuodesta, ennakoi Rakennusteollisuus RT syksyn suhdannekatsauksessaan. Viime vuonna rakentaminen supistui 16 prosenttia edellisvuodesta.
Ensi vuodelle Rakennusteollisuus RT ennakoi neljän prosentin kasvua mutta huomauttaa, että kasvu johtuu heikoista vertailuluvuista eikä tarkoita vielä kunnollista käännettä.
– Valitettavasti Suomen taloudessa ei rakentamisen näkökulmasta tapahdu vielä riittävästi. Rakentamisen pitkät miinukset pienenevät, mutta talouden heikko luottamus ja toiveiden varassa oleva kovempi kasvu eivät mahdollista käännettä, sanoo pääekonomisti Jouni Vihmo tiedotteessa.
Uusien asuntojen aloitusmäärän ennakoidaan olevan tänä vuonna 17 000. Se on hieman viimevuotista vähemmän.