MTV myydään norjalaiselle Schibstedille – omistajanvaihdos ei näy katsojille, toimitusjohtaja sanoo
Anniina Korpela, Iiro-Matti Nieminen / STT
Mediatalo MTV siirtyy norjalaisomistukseen. Norjalainen mediakonserni Schibsted Media kertoi tiistaina, että se ostaa MTV:n ja ruotsalaisen TV4:n teleoperaattori Telialta.
MTV:n toimitusjohtaja Johannes Leppänen kertoo STT:lle, että omistajan vaihtuminen ei näy MTV:n katsojille lyhyellä tähtäimellä mitenkään.
Leppäsen mukaan MTV on sitoutunut jatkamaan kotimaisen sisällön mediatalona, joka keskittyy uutisiin, viihteeseen, draamaan ja urheiluun.
– On liian aikaista puhua mistään muutoksista. Me jatkamme toimintaamme ihan kuten ennenkin, Leppänen sanoo.
Schibsted Median tulo omistajaksi on Leppäsen mukaan iloinen uutinen MTV:lle.
– Tämä on meille todella iloinen asia ja meille todella mieleinen omistaja.
Leppänen kuvailee Schibstedin olevan johtava pohjoismainen mediatoimija, joka haluaa vaalia riippumatonta journalismia ja julkaisutoimintaa.
– Heillä on vahva usko ja luottamus kotimaiseen mediaan kansainvälisessä kilpailussa, ja he eivät todellakaan kumartele globaaleja jättejä. MTV:n osalta on todella tärkeää, että saamme nyt pitkäaikaisen hyvän omistajan muutosmatkamme tueksi.
Leppäsen mukaan omistajan vaihtumisella ei ole vaikutuksia MTV:n työntekijöihin.
MTV:stä ja TV4:stä maksettava velaton kauppahinta on vajaat 600 miljoonaa euroa. Kaupan odotetaan toteutuvan viimeistään vuoden kolmannella neljänneksellä.
– MTV:n vahva asema Suomen markkinoilla ja sen houkuttelevat brändit sopivat täydellisesti tavoitteisiimme. Odotamme innolla MTV:n johtavan aseman tukemista niin uutisten, urheilun, draaman kuin viihteenkin saralla tulevaisuudessa, Schibsted Median toimitusjohtaja Siv Juvik Tveitnes sanoo tiedotteessa.
Schibsted kertoo olevansa sitoutunut säilyttämään MTV:n ja TV4:n itsenäisinä mediataloina.
– TV4 ja MTV ovat luotettavia ja itsenäisiä uutistoimijoita sekä kansallisia kulmakiviä demokraattisten arvojen suojelemisessa. Ne tunnetaan myös korkealaatuisista viihde-, urheilu- ja draamasisällöistään. Tässä kontekstissa Schibsted Media on ihanteellinen pitkäaikainen omistaja, Tveitnes kertoo.
TV4 on ruotsalainen kaupallinen televisiokanava. MTV ja TV4 ovat olleet Telian omistuksessa viime vuosikymmenen lopulta lähtien.
Telian oli jo pidemmän aikaa uumoiltu aikovan myydä TV4:n ja MTV:n. Kun ruotsalainen talouslehti Affärsvärlden viime vuoden alussa kirjoitti Telian myyntiaikeista, se mainitsi juuri Schibstedin yhtenä potentiaalisena ostajatahona.
Schibsted Media julkaisee muun muassa Verdens Gangia ja Aftenpostenia Norjassa sekä Svenska Dagbladetia ja Aftonbladetia Ruotsissa. Suomessa Schibsted Median omistuksessa on podcast-alusta Podme.
Sen sijaan verkon markkinapaikat Oikotie ja Tori kuuluvat erilliseen Schibsted Marketplaces -yhtiöön, joka on listattu Oslon pörssiin.
MTV kyntänyt tappiolla
MTV:n toiminta on ollut jo pitkään tappiollista. Vuonna 2023 yhtiö teki runsaan 200 miljoonan euron liikevaihdolla 23,6 miljoonan euron liiketappion.
Toimitusjohtaja Leppäsen mukaan MTV:n ensisijaisena tavoitteena on saada liiketoiminta kannattavalle ja kestävälle pohjalle.
Hän kertoo, että MTV teki viime vuoden loppuneljänneksellä jo voitollisen tuloksen, vaikka koko vuoden tulos jäi yhä miinukselle.
– Tämän vuoden tavoite on, että olemme koko vuoden osalta plussalla.
Leppäsen mukaan MTV on pyrkinyt viime vuosina kasvattamaan MTV Katsomo -brändin alla olevaa suoratoistopalveluaan. Toinen suoratoistopalvelu C More yhdistettiin MTV Katsomon kanssa syksyllä 2023. Samoihin aikoihin MTV kävi läpi muutosneuvottelut, joiden päätteeksi yhtiö vähensi parikymmentä työntekijää.