Lauri-Matti Parppei palkittiin sekä vuoden ohjaajana että vuoden käsikirjoittajana
Käsikirjoittajat, näyttelijät ja ohjaajat valitsevat vuosittain keskuudestaan kiinnostavimmat ja mieleenpainuvimmat av-tekijät. Palkinnot jaettiin tekijänoikeusjärjestö Avate Audiovisuaalisen alan tekijät ry:n vuosijuhlassa 30.11.2025.
Vuoden elokuvaohjaaja on valittu Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry:n jäsenistön keskuudesta vuodesta 2004 lähtien. Tänä vuonna palkinnon nimi on SELOn vuoden ohjaaja -palkinto ja sen saajaksi valittiin Lauri-Matti Parppei elokuvasta Jossain on valo joka ei sammu.
Palkintoa perusteltiin sillä, että Parppei on uusi ohjaaja, jonka esikoispitkä on hieno osoitus omaehtoisesta elokuvan tekemisestä, sen hallitsemisesta ja ohjaajan työkalujen taitavasta ja moniulotteisesta käytöstä. Lisäksi Lauri-Matti vei jälleen suomalaista elokuvaa Cannesiin, joka on aina hieno saavutus niin ohjaajalle, työryhmälle kuin koko av-alallekin.
Suomen Elokuvaohjaajaliitto SELO ry on perustettu vuonna 1983 edistämään suomalaista elokuvataidetta sekä valvomaan jäsentensä ammatillisia ja tekijänoikeudellisia sekä taloudellisia ja taiteellisia etuja. Jäsenet ohjaavat lyhyitä ja pitkiä fiktioelokuvia, tv-sarjoja ja dokumentteja. Jäsenmäärä oli vuonna 2024 noin 220 henkeä.
Lauri-Matti Parppei palkittiin vuosijuhlassa myös Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n Vuoden elokuvakäsikirjoittaja -palkinnolla elokuvakäsikirjoituksesta. Jossain on valo joka ei sammu -elokuvan käsikirjoitusta kuvattiin eheäksi, omakohtaiseksi, emotionaalisesti vahvaksi ja taiteellisesti kunnianhimoiseksi. Cannesiin pääsy ei ole mikään sattuma.
Palkintoperusteiden mukaan Parppei hyödyntää omakohtaista kokemustaan tavalla, joka tekee teoksesta elävän ja syvästi samaistuttavan. Teoksen dialogi nähdään orgaanisena ja aidosti hauskana. Käsikirjoitusta kiitetään myös rohkeasta kokeellisuudesta ja suomalaisessa elokuvassa poikkeuksellisen omaperäisestä näkökulmasta, erityisesti taideinstituutioiden ja elitismiin kohdistuvan hienovaraisen kritiikin osalta.
– Olen tavattoman kiitollinen tästä huomionosoituksesta ensimmäiselle pitkälle elokuvalleni. On ollut häkellyttävää huomata, miten osin hyvin paikallinen, raumalainen tarina on ylittänyt niin kulttuuri- kuin kielimuurejakin ja onnistunut koskettamaan ympäri maailman. Edes rauman giäl ei ole ollut liikaa, Parppei sanoo.
– Tarina perustuu omaan historiaani Satakunnan armottomassa ja omaehtoisessa tee se itse -kulttuurissa, jossa yhdessä tekeminen ja yhteisö oli tärkeämpää kuin menestys tai huomio. Tässä ajassa tarvitsemme yhä enemmän vastavoimaa kapitalismille: rakkautta, yhteisöllisyyttä, ystävyyttä ja solidaarisuutta, ja tuntuukin poikkeuksellisen hyvältä saada palkinto juuri näitä aiheita käsittelevästä elokuvasta, ja vielä omien kollegoiden yhteisöltä. Alkuperäinen tavoite oli, että jokainen elokuvan näkevä ihminen perustaa bändin. Yhtä paljon toivon silti myös, että se voisi innostaa uusia tekijöitä kirjoittamaan ja kertomaan omia tarinoitaan – omilla ehdoillaan, omasta taustastaan ja maailmastaan, Parppei kommentoi.
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry palkitsi Vuoden TV-käsikirjoittajana Pilke Salon, Milla X. Tuokkolan ja J. J. Vanhasen, joiden sarjakäsikirjoitusta Räjähdysherkkä, toinen tuotantokausi, kuvattiin rohkeaksi, tarkkanäköiseksi ja syvälle meneväksi kuvaukseksi nuorten elämästä.
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry on kirjailijoiden itsensä perustama yhdistys, joka on toiminut vuodesta 1921. Yhdistyksessä on yli 700 jäsentä, jotka kirjoittavat näytelmiä sekä elokuva-, tv-, kuunnelma- ja multimediakäsikirjoituksia. Jäsenistöön kuuluu suomen- ja ruotsinkielisiä kirjailijoita.


