Kirjallisuuden Nortamo-palkinto juhlavuotta viettävälle Arttu Tuomiselle
Satakunnan Kirjallisen Kerhon perinteikkään Nortamo-palkinnon vuonna 2025 on saanut porilainen kirjailija Arttu Tuominen.
– Dekkaristi Arttu Tuominen on harpannut reippain askelin kirjallisuudenlajinsa kärkijoukkoon keräten tunnustuksia ja palkintoja. Hänen tuotannolleen on löytynyt laaja ja kiitollinen lukijakunta. Eikä vain Suomessa, sillä Tuomisen kirjoja on käännetty useille kielille. Kerhomme on pannut ilokseen merkille myös sen, että Tuomisen teokset ovat sijoittuneet Poriin, todetaan perusteluissa.
Raumalla ja Porissa vaikuttanut lääkäri-kirjailija Hjalmar Nortamo perusti Satakunnan Kirjallisen Kerhon vuonna 1919. Ensimmäisenä Nortamo-palkinnon sai tuleva nobelisti Frans Emil Sillanpää. Tuoreimmat palkitut ovat Jenni Haukio, Hanna-Riikka Kuisma ja nyt Arttu Tuominen.
– Olen ylpeä ja otettu tästä hienosta tunnustuksesta, joka osuu juhlavuoteeni. Esikoisteokseni ilmestyi kymmenen vuotta sitten, sanoo Arttu Tuominen.
Neljä Tuomisen ensimmäistä dekkaria kustansi Myllylahti. Poriin sijoittuneen kuusiosaisen Delta-sarjan Tuominen kirjoitti WSOY:lle. Elokuussa ilmestyi ensimmäinen osa Otavan kustantamasta Kide-trilogiasta, jonka teemoina ovat raha, huumeet, riippuvuus ja valta.
– Idean sain vuosia sitten ranskalaiselta poliisilta, joka sanoi, että jokaisessa eurosetelissä on jälkiä huumausaineista. Halusin seurata rahan kiertoa ja kertoa ihmisten tarinoita viihteen keinoin. Henkilöhahmot kiinnostavat minua enemmän kuin rikokset, kertoo Tuominen.
Maksamme nykyisin melkein kaiken digitaalisesti, mutta käteinen raha pyörittää yhä huumebisnestä.
– Bilehuume kokaiini on lumivalkoista, mutta oikeastaan verenpunaista. Huumemaailma on raaka, julma ja väkivaltainen. Myös kokaiinin pitkä matka kauluspaitaisille käyttäjille on täynnä ruumiita, sanoo Tuominen.
Kide-sarjassa liikutaan muualla kuin Porissa. Ensimmäinen osa Alec vie lukijan Lappiin.
Satakunnan Kirjallisen Kerhon perinteikäs Nortamo-palkinto luovutettiin Arttu Tuomiselle torstaina 25. syyskuuta Porissa. Kuvassa oikealla kerhon puheenjohtaja Juhani Ruohonen. Kuva: Janne Rantanen
Tuominen on palaamassa virkavapaalta Porin kaupungin leipiin, vaikka tulot riittäisivät täysipäiväiseksi kirjailijaksi jättäytymiseen.
– Kadehdin niitä, jotka uskaltavat ottaa riskejä. Itse en vaan uskalla. Pelaan varman päälle, kun en tiedä mitä kirja-alalla tulee tapahtumaan, sanoo Tuominen.
Kirjoja kulutetaan yhä enemmän, mutta pääosin digitaalisina, mikä pienentää dramaattisesti kirjailijoiden tuloja. Tuominen pitää isona virheenä kirjojen arvonlisäveron nostamista 10 prosentista 14:ään.
– Esimerkiksi Tanska poisti alvin kirjoilta kokonaan. Suomessa verottaja saa kirjan myynnistä enemmän kuin kirjailija, ihmettelee Tuominen.