Keula investoi viime vuonna ennätykselliset 11,9 miljoonaa
UutisRauma
Viime vuosi jää Keulan historiaan yhtenä suurimpana investointivuotena. Investoinnit olivat kokonaista 11,9 miljoonaa euroa.
Suurin kohde oli Eurajoen S-marketin rakentamisen loppuun saattaminen. Uuden marketin avajaisia vietettiin vajaa vuosi sitten.
Keulan liikevaihto kasvoi paljolti uusien investointien johdosta kaksi prosenttia ja oli 188 miljoonaa euroa. Vaikka poistot kasvoivat puolella miljoonalla eurolla, tulos säilyi lähes edellisen vuoden ennätystasolla (2023 6,2 milj.) eli 6,1 miljoonassa eurossa.
Keula halua kantaa toimitusjohtaja Mika Marttilan mukaan yhteiskuntavastuuta muun muassa ympäristöasioissa. Yksi tällainen toimi on freonipohjaisista kylmäaineista luopuminen ja siirtyminen CO2-pohjaisiin aineisiin. Jo viime vuoden lopulla Keulan kylmälaitoksista 94 prosenttia oli uudistettu vastaamaan uuden lain vaatimuksia.
Laki vaatii, että ympäristölle haitallisista freonipohjaisista kylmäaineista luovutaan vuoden 2029 loppuun mennessä. Marttilan mukaan Keula saavuttaa ensi huhtikuuhun mennessä 99 prosentin vaatimustason eli yritys on tässä asiassa edellä aikataulua.
– Meistä oli järkevää toimia näin, koska määräajan umpeutuessa tulee ruuhkaa ja toimittajista kilpailua, toimitusjohtaja arvioi.
Äyhönjärven liikekeskuksessa on menossa suuri investointi, joka jakautuu kahdelle vuodelle. Polttoainejakamo uudistettiin viime kesänä ja liikekeskuksen pihalle asennettiin sähkölatauspisteet. Tontille porattiin myös maalämpökaivot. Investoinnit jatkuvat kuluvana vuonna, kun S-marketin kylmälaitteet vaihdetaan ja muutoinkin S-market kokee täydellisen uudistuksen.