HOP!fest onnistui, tavoitteena järjestää myös ensi vuonna
Kolmatta kertaa järjestetty katutaidefestivaali HOP!fest täytti Porin kadut kesäkuun viimeisellä viikolla. Rakastajat-teatterin luotsaama tapahtuma järjestettiin samaan aikaan SuomiAreenan kanssa. Festivaalin esiintyjät saapuivat tänä vuonna Iso-Britanniasta, Australiasta, Ruotsista, Virosta, Latviasta, Irlannista ja Suomesta. Esiintyjäryhmiä oli yhteensä 16.
HOP!festin esitykset keskittyivät tänä vuonna Eetunaukiolle ja Puuvillan alueelle. Keskustassa liikkuvien esitysten lisäksi myös Kehräämössä sai aistia HOP!fest-tunnelmaa. Lisäksi pari esitystä oli Kulturhuset Fiinissä sekä Kirkkopuistossa.
Festivaali alkoi tiistaina näyttävästi avajaiskulkueen muodossa. Ensimmäistä kertaa järjestetty kulkue sai yleisöä houkuteltua mukaan läpi keskustan. HOP!festin residenssitaiteilija ja konsultti australialainen Corey Pickett on porilaisille jo tuttu kasvo ja hurmasi totutusti yleisönsä. Pickett ohjasi festivaalia edeltävällä viikolla myös lasten työpajoja.
Muita kohokohtia olivat muun muassa Iso-Britanniasta saapunut Jon Hicks, jonka pikamaalaukset ällistyttivät taidokkuudellaan. Yleisöä ihastutti myös Big Wolf Companyn (EST, LVA) Three sisters ilma-akrobatiaa ja akrotanssia sisältänyt esitys.
Yleisöä oli kaikkiaan neljän päivän aikana 23 103. Tänä vuonna yksittäisiä esityksiä oli vähemmän aiempiin vuosiin verrattuna. Suhteellisesti kasvua viime vuoden kävijämäärään per esitys oli lähes 10 prosenttia.
– Järjestimme HOP!festin nyt kolmatta kertaa, ja selvästi tapahtuma on löytänyt paikkansa yleisön sydämissä. Väkeä oli liikkeellä paljon, iloisia kasvoja ja hyvää palautetta on tullut valtavasti. Olemme todella tyytyväisiä tapahtumaan, sanoo HOP!festin taiteellinen johtaja ja Rakastajat-teatterin teatterinjohtaja Angelika Meusel tapahtuman tiedotteessa.
Tavoitteena on, että HOP!fest ilahduttaa Porissa jälleen ensi kesänä. Tapahtuma vaatii toteutuakseen erillisrahoituksen. Tämän vuoden festivaalin toteutuminen oli pitkään epävarmaa, mutta lukuisten yhteistyökumppaneiden ja tukijoiden avulla tapahtuma saatiin järjestettyä. Pääyhteistyökumppani oli Porin kaupunki.
– Teemme kaikkemme, että HOP!fest vakiintuu kiinteäksi osaksi Porin kesän tapahtumakenttää. Työt seuraavan vuoden festivaalin rahoituksen ja yhteistyökuvioiden eteen on jo aloitettu, Angelika Meusel kertoo.
Lähde: Tapahtuman tiedote
Lue myös: Porissa SuomiAreena-viikolla järjestetyn HOP!festin jatko vaakalaudalla


