Vaaran vuosista Lukko nousi liigan eliittiseuraksi
Janne Rantasen ja Raimo Vahannon tuore kirja kertoo, miten Lukko nousi kriisiseurasta SM-liigan eliittiin.
Pauli Uusi-Kilponen
Toimittaja Janne Rantanen kirjoittaa, miten Lukko oli 1982-1983 liigan selvästi heikoin seura. Numerot puhuvat puolestaan: 36 ottelua ja vain kuusi voittoa ja maalisuhde yli sata miinuksella. Lukon pudotti 1. divisioonaan HPK. Molempien seurojen kohdalla kysyttiin aiheellisesti, että onko näin pienten paikkakuntien seuroilla enää mahdollisuuksia pelata pääsarjassa.
Raumallakin tätä keskustelua käytiin tosissaan. Kun Lukko seuraavana kautena päihitti nousukarsinnoissa HPK:n ja nousi takaisin pääsarjaan, pitivät monet sitä raumalaisen jääkiekon tulevaisuuden kannalta ratkaisevana.
Vesa Heino arvioi kirjassa, että jos nousu olisi jäänyt toteutumatta, niin Lukon kohtalona olisi todennäköisesti ollut pysyvä korpivaellus sarjatasoa alempana. Näin ei kuitenkaan käynyt. Paljosta Lukko saa kiittää sitä, kuten Vesa Heino kirjassa muistuttaa, että kokeneet runkopelaajat suostuivat jatkamaan Lukossa talkoilla.
Divarikaudella Lukon pelaajabudjetti oli sarjan toiseksi pienin Forssan Palloseuran jälkeen. Jari Laiho, Jarmo Kuusisto, Jouni Peltonen ja Kari Kaupunsalo olivat nuo pelaajat. Lukon nousua vakavasti otettavaksi liigaseuraksi avitti sekin, että vuoden 1965 ikäluokasta, joka voitti SM-hopeaa, nousi huippulahjakkuuksia edustusjoukkueeseen. Heitä olivat muun muassa Jari Torkki, Erik Hämäläinen ja Vesa Salo.
1980-luvun alkuvuosiin liittyy myös erikoinen, lähes ainutlaatuinen tapaus: Matti Forss ja lehdissä julkaistu keräyslista. Mestaruuden HIFK:n paidassa voittanut Forss halusi palata kotikaupunkiin. 200 000 euron karanteenisumma (noin 90 000 nykyeuroa) oli niin iso, että Lukolla oli vaikeuksia saada summaa kasaan. Näin totesi muun muassa Lukon silloinen puheenjohtaja Anto Tuominen. Keksittiin kerätä rahat raumalaiselta kiekkoyhteisöltä. Keräys herätti raumalaiset: markkoja tuli iso pino ja Forss vapautui pelaamaan keltasinisessä paidassa.
Länsi-Suomen silloinen urheilutoimittaja Pekka Wallenius kiteytti kirjoituksessaan, mistä olisi kyse: Lukko halusi korkean profiilin vahvistuksen. Ei vain pelillisesti, vaan lähes yhtä tärkeän asian takia: Lukon uskottavuuden seurana. Forssin jälkeen kynnys tehdä Lukon kanssa sopimuksia aleni merkittävästi. Lukko sai myös uusia yhteistyökumppaneita. Keräyksellä oli merkitystä myös siihen, että Lukko siirtyi Repolan piipun varjosta yhä enemmän raumalaisten omaksi jutuksi. Syntyi, tai ainakin vahvistui, laaja kiekkoyhteisö Lukon ympärille.
Rantanen ja Vahanto nostavat Lukko-perheen valtavan kehityksen tärkeimmäksi vaikuttajaksi Rauno Mokan, joka on aateloitu jääkiekkoleijonaksi ansioistaan.
Janne Rantaselle kirja on jo neljäs Lukosta. Kaikki ennen tehdyt kirjat ovat osaltaan kertoneet Lukon tarinaa. Rantanen luuli, että kaikki on jo kerrottu. Keskusteluissa Vahannon kanssa löytyi kuitenkin uusi näkökulma aiheeseen.
Kirja kuvaa loistavasti Lukon Via Dolorosan, tuskien tien 1980-luvun alun synkistä hetkistä nykypäivän tilanteeseen, jossa Lukkoa pidetään vuodesta toiseen yhtenä mestariehdokkaista. Huikea on kehityskaari myös urheilun olosuhteissa, yleisön palveluissa, juniorityössä, liiketoiminnassa ja monessa muussa.
Pitkään Lukkoa tiiviisti seurannut toimittajakonkari kertoo vaikuttuneensa Lukko-perheen strategiatyöstä. Asioita on mietitty syvällisesti ja fiksusti. Rantanen kuitenkin tunnustaa olevansa hieman huolestunut siitä, pidetäänkö hienoista suunnitelmista myös kiinni. Hän varoittaa Lukko-yhteisöä vauhtisokeudesta ja toivoo omistajan äänen kuuluvan ja näkyvän toiminnassa.


