Demarien valtuustoryhmässä kuohuu Raumalla, Leppikorpi hämmentää pakkaa
Rauman kaupungin suurimmassa valtuustoryhmässä SDP:ssä kipuillaan. Henkilösuhteet ovat pahasti tulehtuneet. Jopa niin, että se haittaa tärkeiden päätösten eteenpäin viemistä.
Pauli Uusi-Kilponen
Kun luottamusmiespaikkoja viime kunnallisvaalien jälkeen järjesteltiin, puolueiden kesken saatiin asiat sovittua kivuttomasti. Sen sijaan suurimman ryhmän SDP:n sisällä syntyi jännitteitä. Kyse ei ollut enempää eikä vähempää kuin kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikka. Ansiokkaasti tehtävä siihen asti hoitanut Kalle Leppikorpi sai väistyä kh:n rivijäseneksi ja nuijan varteen astui Leppikorpea kokemattomampi Heidi Hiljanen (sd.).
Vaihto otti koville. Leppikorpi ilmoitti heti, että kh:n puheenjohtaja saa itsenäisesti hoitaa tehtävänsä, eikä hän halua ryhtyä opastajaksi tai taustahahmoksi uudelle valitulle.
Näin ei todellakaan ole käynyt. Leppikorven monesta tekemisestä huokuu tietynlainen turhautuminen ja ehkä katkeruuskin.
Kalle Leppikorpi kokee olevansa pätevin demari kh:n puheenjohtajan tehtävää hoitamaan. Häntä harmittaa se, ettei hänen osaamistaan ja kokemustaan asetettu etusijalle, vaan pelkkä vaalitulos ratkaisi.
Kukaan ei kiistä Kalle Leppikorven ansioita puolipormestarina eli kh:n puheenjohtajana. Hän loi tehtävän oman näköisekseen kahden vaalikauden aikana.
Leppikorpi oli aktiivinen. Hän tapasi säännöllisesti elinkeinoelämän edustajia ja oli valmis edustamaan kaupunkia erilaisissa tilaisuuksissa. Työnjako kaupunginjohtajan kanssa sujui hyvin ja muukin yhteistyö oli kitkatonta.
Kalle Leppikorpi sanoo, että kritiikki ei tule yllätyksenä.
Nyt tyyli yhteisten asioiden hoitamisessa on monen luottamushenkilön ja virkamiehen mielestä muuttunut. Leppikorpi saattaa puuttua pieniinkin yksityiskohtiin, tekee niistä ison numeron, jos kaikki ei mene esimerkiksi niin kuin kaupungin strategiassa lukee.
Yksi tällainen asia oli joukkoliikenne. Normaalihintaa vähän halvemmat liput lapsille ja eläkeläisille aiheuttivat rahastamisessa ongelmia. Kun tehtiin päätös kaikkien hintojen nostamisesta samalle tasolle, Leppikorpi innostui. Hänen mukaansa kaupungin strategiassa mainitaan yksiselitteisesti lapsiystävällisyydestä ja lapsiin sekä nuoriin panostamisesta.
Leppikorven mukaan päätös oli kaupungin strategian vastainen. Kyse oli muutaman kymmenen sentin korotuksesta.
– Tämä on hyvin kuvaavaa Leppikorven käytökselle. Sinänsä hän ei ole tässäkään asiassa väärässä. Kun monia vähän vastaavia asioita käydään läpi pilkun tarkasti, jähmettää se päätöksentekoa tarpeettomasti, sanoo yksi valtuutetuista.
Toinen esimerkki Leppikorven toiminnasta kuvaa yhden pöytäkirjan allekirjoitus. Yleisesti todettiin, että siinä on muutamia virheitä ja ne pitää korjata. Korjaukset tehtiin, mutta Leppikorpi ei pyynnöstä huolimatta allekirjoittanut pöytäkirjaa.
– Jos pöytäkirjaan tehdään muutoksia, pitää muutokset tehdä se hallintokunta, joka kokouksen piti. Näin se pitää kunnallislainkin mukaan mennä. Siksi en allekirjoittanut, kommentoi Leppikorpi.
Monen muun mielestä muutamat korjaukset olisi voitu tehdä ilman pöytäkirjan kierrättämistä hallintokunnalle.
Leppikorven toimintaa kritisoineet eivät halua esiintyä omalla nimellään. Näin siksi, etteivät he halua henkilösuhteiden enempää kärsivän. Nimet ovat toimituksen tiedossa.
Leppikorven käytöstä kuvataan myös hyvin jyrääväksi. Lehtemme saamien tietojen mukaan esimerkiksi virkamiehet joutuvat miettimään Leppikorven kanssa asioidessaan, että millä kulmalla he uskaltavat milloinkin asian esittää.
– Kaikkein harmillisinta tässä on päätöksenteon tietynlainen halvaantuminen, joka näkyy varauksellisuutena ja keskusteluilmapiirin kireytenä ainakin tietyissä tilanteissa, sanoo yksi valtuutettu.
Kun Leppikorvelle esitetään lehdelle kerrottuja väitteitä, ei hän vaikuta yllättyneeltä. Hän sanoo tietävänsä, että jännitteitä on.
– Sanon suoraan, mitä ajattelen. Se ei kaikkia miellytä omassa porukassa. Pidän myös kiinni siitä, että päätökset pitää tehdä suunnitelmien ja strategian mukaisesti, Leppikorpi sanoo.
Hän ei ymmärrä väitteitä päätöksenteon vaikeuttamisesta.
– Johtosääntö takaa puheenjohtajalle oikeuden puuttua epäasiallisuuksiin ja johtaa niin, että päätöksenteko sujuu. Jos ei suju, niin onko kyse johtajuuden puutteesta, Leppikorpi lataa.
– Puututtu on, sanoo yksi kh:n jäsen.
Hän ei suinkaan ole demarien valtuustoryhmässä mikään yksinäinen susi. Tammikuussa hänet valittiin valtuustoryhmän puheenjohtajaksi. Hänellä on kannatusta myös yli puoluerajojen.
– Minua on moitittu kaveraamisesta kokoomuslaisten kanssa. Itse koen hyväksi, että asioista puhutaan muuallakin kuin omassa ryhmässä.


