Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailuun ennätysmäärä teoksia
Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailu on Itämeren rantavaltioiden asukkaille tarkoitettu kilpailu, joka järjestetään tänä vuonna 32. kerran. Kilpailussa on kolme sarjaa, amatöörit, av-koulujen opiskelijat ja ammattilaiset. Kaikki kilpailevat paitsi omien sarjojensa Silakka-Oscareista myös Golden Baltic Herring -pystistä. Varsinkin kotimaisen kilpailun arvostusta nostaa se, että Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailu on yksi lyhytelokuva-Jussin kriteeri. Voidakseen ylipäätään olla Jussi-palkintoehdokas, täytyy elokuvan tulla valituksi vähintään kahteen Filmiaura ry:n hyväksymään kilpailuun.
Kilpailuun saapui tänä vuonna ennätysmäärä elokuvia, peräti 209 kymmenestä eri maasta. Amatöörisarjaan saapui 43 elokuva seitsemästä maasta. Kotimaisia oli eniten, 19. Saksastakin saapui 14. Tähän sarjaan kelpuutettiin myös kolme venäläistä elokuvaa. Ruotsista, Puolasta ja Eestistä tuli kaksi ja Norjastakin yksi. Sarjassa oli ainakin pari tuttua nimeä, Jaakko Kelaranta ja Janina Lutter, jotka ovat aiemminkin palkittuja.
Opiskelijasarjaan saapui 77 elokuvaa. Sarjassa näkyy kiintoisasti, kuinka Itämeren rantavaltioista oli lähdetty muualle ja toisaalta muualta oli tultu tänne opiskelemaan elokuvaa. Yksi opiskelijatyö oli tehty esimerkiksi Columbian yliopistossa ja puolestaan Filippiineiltä oli tullut opiskelija Tallinnan yliopistoon. Muutenkin kansainvälistyminen näkyi. Suomalaisissa opiskelijoissa oli useita ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajataustaista. Suomesta olikin peräti 49 elokuvaa. Saksalaisia saapui 12, mukana elokuvakouluja, joista ei aiemmin ole leffoja tullut. Puolasta saapui kahdeksan työtä ja mukana kaikkein maineikkaammat kuten Łódź tai Krzysztof Kieślowski Film School. Latviasta ja Eestistä saapui kolme ja Ruotsista kaksi elokuvaa.
Ammattilaissarjassa näkyy kovia nimiä. Mukana on esimerkiksi bluukkareiltakin varsin tuttu Teemu Nikki ja ainakin kaksi Tampereen elokuvajuhlien takavuosien voittajaa, PV Lehtinen ja Mari Mantela. Mantela on voittanut aikanaan myös Baltic Herring -kilpailun opiskelijasarjan. Erityisesti animaatioelokuvien taso tuntuisi tänä vuonna olevan kova, siksi tuttuja nimiä on mukana, kuten Gintare Valeviciute Brazauskiene Liettuasta tai Matthias Daenschel Saksasta.
Hylättyjä elokuvia oli kahdeksan.
– Yksi elokuva ei täyttänyt Itämeri -vaatimusta ja kahdeksan venäläisen elokuvan katsottiin olevan liian kytköksissä Venäjän hallintoon. Periaatteemme on, että hyökkäyssotaa käyvän valtion kanssa emme tee yhteistyötä, järjestäjät kertovat kilpailun tiedotteessa.
Esiraadit valitsevat tuttuun tapaan finalistit yleisön ja tuomariston nähtäviksi Blue Sea Film Festivalilla Raumalla 20.–23.8.2026. Tällä kertaa esiraadit työskentelevät Lohjalla, Turussa ja Raumalla.
Kilpailun tuomaristossa ovat Saarlotta Virri, Baltic Herring -kilpailun voittaja 2025, Evgenija Ivanova, Latvia, Raumars-taiteilija, Kimberley Ellen Hall, Yhdysvallat, Raumars-taiteilija ja Anna Grundström, Rauma Festivo.


