Suomalainen kiekkokulttuuri ei kaipaa tappelemista, muistuttaa NHL:n entinen kovanyrkki
Pasi Peltola / STT
Kouvolan raviradalta lemahtaa tuulisena kilpailupäivänä tuoksahdus Sami Heleniuksen Ravikylän yksiöön, mutta hyvinkin askeettisesti työviikot Kymenlaaksossa asuva jääkiekkovalmentaja ei valita. Se ei kuulu rennosti elämään suhtautuvan entisen NHL-tappelijan tapoihin. Aina voi lähteä vapaa-aikana kuntosalille tai Tykkimäen saunan löylyihin, jos neljä seinää ympärillä ahdistavat.
Järvenpääläinen Helenius osaa arvostaa sitä, että saa työskennellä liigakiekkoilun parissa ammatikseen. Pelaajauransa käytännössä kevääseen 2010 lopettanut entinen Jokerien kapteeni palasi päätoimiseksi kiekkomieheksi KooKoon apuvalmentajan roolissa kaksi vuotta sitten.
Helenius pelasi vuosina 1994–2003 NHL:ssä 155 runkosarjan ottelua ja teki niissä kaksi maalia. Jäähyminuutteja hänelle kertyi NHL:ssä 260 ja SM-liigassa 1 054. Jääkiekkoilun kehitys vei työt Heleniuksen roolin pelaajilta, joiden tehtävänä oli kouluttaa nyrkein kurittomia vastustajia tai tapella pohjoisamerikkalaisen yleisön iloksi.
– Eihän tappeleminen kiekkokulttuuriin täällä Suomessa kuulu. Montako tappelua Liigassa on tällä kaudella nähty? Joskus niin tapahtuu spontaanisti. On selvää, että kontaktilajissa vaijerit menevät välillä ristiin, värikästä kieltä käyttävä Helenius kuvailee STT:n haastattelussa.
Aivotärähdysten kanssa ei leikitä
Helenius selvisi pelaajaurastaan ilmeisen onnekkaasti, vaikka onkin myöntänyt jääneensä vuosiksi koukkuun unilääkkeisiin. Se riippuvuus taisi viedä häneltä ensimmäisen avioliiton.
NHL-tappelijoille aivotärähdykset olivat arkipäivää. Tuusulan Jokelassa kasvaneen Heleniuksen äiti ei hyväksynyt roolia, joka oli Heleniuksen ainoa mahdollisuus luoda NHL-uraa.
– Kyllä sen huomaa, kun kello kilahtaa, Helenius kuvailee aivotärähdystä.
– Sain sellaisen NHL:ssä, mutta harjoituksissa joukkuekaverin lämäristä. Katsetta ei saanut kohdistettua pariin päivään, mutta buranalla siellä siihen aikaan vain mentiin.
Vielä 1990-luvulla asia oli toisin Suomessakin. Nykyään Liigassakaan ei aivotärähdysten kanssa enää leikitä.
– Elämässä on niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin jääkiekkoilu, ettei terveyden kanssa pidäkään leikkiä. Liigassa joukkueen fysioterapeutti tekee tarkasti suunnitellun testin pelaajille useampana peräkkäisenä päivänä, jos epäillään aivotärähdystä, Helenius kertoo.
Nuorimmatkin liigapelaajat tietävät tammikuussa 50 vuotta täyttäneen Heleniuksen maineen, vaikka eivät olleet edes syntyneet tämän NHL-uran päättyessä.
– En tuo peliaikojani joukkueessa mitenkään esiin. Totta kai vastaan, jos niistä kysellään. Nykyään nuoret pelaajat ovat paljon valistuneempia kuin omassa nuoruudessani. Toivottavasti voin opastaa heitä välttämästä joitain oman taipaleeni virheitä.
Ensi kauden työpaikka haussa
Heleniuksen lupsakkaa luonnetta kuvaa se, että runsaan vuosikymmenen harrasteluonteisen juniorien tai alasarjoissa valmentamisen ohessa hän kävi siviilitöissä koulussa.
Hommat alkoivat koulunkäyntiavustajana. Määräaikaisia opettajan pestejä oli useita. Nuorten kanssa viihtyvä supliikkimies pääsee opetushommiin käytännössä aina halutessaan takaisin. Kaukalon kutsussa on kuitenkin puolensa.
– Nyt olen taas omieni joukossa. Suunnittelin valmennuspuolen hommia jo 25 vuotta sitten vielä pelatessani. Sen takia kävin valmentajatutkinnon pelaajaurani perään. Jos sinulla ei ole muodollista opettajan pätevyyttä, apuvalmentajan palkka on sentään tupla opettajien liksoihin verrattuna.
– Tein aluksi KooKoossa ylivoimamiehityksille videot vastustajan alivoimasta. Lokakuussa meillä oli hankala vaihe, jolloin siirryin peluuttamaan pakkeja, jotta Olli (päävalmentaja Olli Salo) pystyi katselemaan paremmin kokonaisuutta. Olen joutunut muistelemaan omaa pelaajauraani ja ihmettelemään, ettei pelaaminen silloin ollut läheskään niin taktista kuin nykyisin, Helenius naurahtaa.
KooKoossa Helenius on määritellyt työnkuvakseen "positiivinen psyykkari".
Jääkiekkopiireissä tiedetään, että KooKoota valmentaa ensi kaudella kesken viime kauden Ilveksestä potkut saanut kouvolalaisseuran entinen pelaaja Jouko Myrrä. Helenius myöntää olevansa työnhaussa.
– Kuviot ensi kaudeksi alkoivat selviämään lokakuun lopulla. Sitten heitin verkot vesille.
Ei olisi mikään ihme, jos Helenius löytyisi syksyllä jälleen vaikkapa teknisen työn opettajan töistä Järvenpäästä, Keravalta tai Vantaalta. Hyvää miestä kysytään usein uudelleenkin.
Vapaapäivä pojan ottelun katsomossa
Liigakiekkoilussa talvi kuluu normaalisti siihen tahtiin, että sunnuntai on joukkueen ainoa vapaapäivä. KooKoo pelasi lauantaina kotiottelun Oulun Kärppiä vastaan. Oululaisjoukkue oli puoliltaöin odottamassa paluulentoa pohjoiseen. Samaan aikaan Helenius saapui kotiovelle Järvenpäähän. Sunnuntaita hän vietti silti jäähallilla jännittämässä vanhemman poikansa Sasu Heleniuksen, 25, joukkueen Järvenpään Haukkojen taistelua säilymisestä Suomi-sarjassa.
Sasun pikkuveli Samuel Helenius, 21, luo uraa Pohjois-Amerikassa Los Angeles Kingsin sopimuspelaajana toista täyttä kautta. Kolme senttiä isäänsä pidemmäksi venähtänyt 199-senttinen Samuel on joutunut farmiliigan Ontario Reignissa näyttämään myös isältä perittyjä taitoja. Sentterille on kertynyt runsaassa kahdessa kaudessa 120 ottelussa 11+18 tehopistettä ja 109 jäähyminuuttia.
Sami Heleniuksella on seuraavan työpaikan lisäksi puntarissa myös järvenpääläisyys.
– Keväällä ollaan emännän kanssa enää kahdestaan, joten kangasniemeläistyminen on hyvinkin mahdollista. Yhteisö siellä on ottanut meidät todella hyvin vastaan. Puulan rannoilla kämppien hinnat ovat naurettavan halpoja kotiseutuuni Jokelaankin verrattuna, Helenius vihjaa Kangasniemen vapaa-ajan asukkaana.
Asuminen valtatie 13:n tuntumassa Mikkelin ja Jyväskylän välillä ei olisi nykyistä liigaseurojen karttaa katsellessa sen hankalampi paikka mahdollisten liigatöiden hoitamiseen kuin Järvenpääkään.