Viitala: Yhteisöllisyys ei saa olla katoavaa kansanperinnettä
Markkinat ovat olleet osa suomalaista perinnettä jo vuosisatojen ajan. Markkinoiden arvo ei ole vain kaupankäynnissä, vaan ne lisäävät myös yhteisöllisyyttä. Tuttujen kohtaaminen ja uusien ihmisten tapaaminen ovatkin osa markkinoiden antia.
Kasvokkain tapahtuvat kohtaamiset ansaitsevat kunnianpalautuksen somen ja digitaalisen viestinnän aikakaudella. Yksinäisyyden tunteen kokeminen on kasvava ongelma myös meillä Suomessa ja siksi tarvitsemme entistä enemmän tapahtumia, jotka keräävät ihmisiä yhteen.
Vaikka teknologia tarjoaa monenlaisia uusia tapoja yhteydenpitoon, ne eivät kykene välittämään tunnetiloja ja läsnäoloa samalla tavalla kuin fyysiset kohtaamiset. Videopuhelut ja vastaavat tekniset menetelmät helpottavat kuitenkin monien arkea ja lievittävät yksinäisyyden tunnetta, erityisesti silloin kun läheiset asuvat kaukana. Tekniset välineet eivät kuitenkaan korvaa kokonaan ihmisten välistä suoraa vuorovaikutusta, vaan kasvokkain kohtaamisella on edelleen suuri merkitys arjessamme.
Useat tapahtumat eivät olisi mahdollisia ilman vapaaehtoistyötä. Kiitos kaikille vapaaehtoisille työntekijöille, jotka mahdollistatte tapahtumia. Vapaaehtoistyön merkitystä on syytä korostaa, sillä se lisää hyvinvointia ja tukee koko yhteiskunnan menestystä. Vapaaehtoistyön yhteiskunnallista merkitystä toi esiin myös viime viikonloppuna järjestetty Suurella Sydämellä -tapahtuma. Olin mukana Rauman tapahtuman paneelikeskustelussa, jossa nousi esiin muun muassa se, miten yksinäisyyden tunnetta kokeva voi saada sisältöä elämään vapaaehtoistyöhön osallistumalla.
Minulla oli myös suuri kunnia toimia tänä syksynä Rauman Silakkamarkkinoiden suojelijana. Koska monet järjestöt kamppailevat rahoitushaasteiden kanssa ja mielenterveysongelmat haastavat yhteiskuntaamme, olen halunnut, että osa tämän vuoden markkinoiden tuotosta ohjataan arvokkaaseen mielenterveystyöhön Rauman MIELI Länsirannikon mielenterveys ry:n kautta.
Toivon vapaaehtoistyötä tekeville sekä ihmisiä yhteen kerääville tapahtumille myötäistä tuulta tulevaisuuteen.
Juha Viitala
raumalainen kansanedustaja (sd.)