Suomalaiset eivät olekaan raitistuneet kuten luultiin
Suomessa on jo vuosia todettu tyydytyksellä, miten alkoholin kokonaiskulutus on laskenut. Vuonna 2007 kokonaiskulutus nousi 10,4 litraan jokaista suomalaista yli 15-vuotiasta kohden sataprosenttiseksi alkoholiksi muutettuna.
Vuonna 2023 luku oli pudonnut 9,6 litraan. Samaan aikaan alkoholin saatavuutta on parannettu tuomalla muun muassa vahvemmat oluet ja kahdeksanprosenttiset viinit ruokakauppoihin.
Näiden lukujen valossa on puolusteltu liberaalin alkoholipolitiikan jatkamista. Nyt ajankohtainen asia eduskunnassa on alkoholin kotiinkuljetusten salliminen ruokalähetysten tapaan.
Alkoholin kulutukseen lasketaan mukaan kauppojen ja ravintoloiden myynti, Alkosta ostetut, matkustajatuonti ja verkko-ostot. Terveyden ja hyvinvointilaitos on matkustaja- ja verkkomyynnin osuuden selvittänyt puhelinhaastatteluin. Uutena tulivat mukaan verkkopaneelitiedustelut.
Verkossa saadut tulokset poikkesivat merkittävästi puhelimitse saaduista tiedoista. Kun tammi- ja elokuun välisen ajan myyntimääräksi puhelimitse saatiin 3,1 miljoonaa litraa, niin verkkopaneelin tulos antoi yli kaksinkertaisen määrän eli 6,9 litraa sataprosenttiseksi alkoholiksi muutettuna.
Kumpi luku on luotettavampi, sitä ei THL:ssä kyetty varmuudella ilmoittamaan. Äkkiseltään ajateltuna verkossa on ehkä helpompi kertoa todellisista kulutuksesta kuin puhelimitse.
Panimoliitto ja Suomen alkoholikauppa ry ovat huolissaan kehityksestä, koska heiltä jää näin valtava määrä omasta myynnistä pois. Suomessa on aikaisemmin ymmärretty, että alkoholin kokonaismyynti laskee, koska yhä useampi etenkin nuoremmasta polvesta ei käytä lainkaan alkoholia ja muutenkin juomatavat ovat yleisesti muuttuneet.
Jos verkkotiedustelut luvut pitävän edes jotenkin paikkansa, niin alkoholin käyttö polarisoituu, eikä vähene, kuten tähän asti on laskettu. Kun saatavuutta helpotetaan, niin ongelmakäyttäjät juovat entistä enemmän. Näin myös käytön haitat kasvavat.
Jos katsoo pitkän aikavälin kehitystä esimerkiksi 25 vuoden aikana, niin kulutuskäyrä nousee, kun taloudessa menee hyvin. 1960-lopulla kulutus lähti rajuun nousuun, kun keskiolut vapautettiin kauppoihin ja kuppiloihin myytäväksi.
Matkustajatuonti taas lähti rajuun nousuun, kun Viro liittyi EU:n jäseneksi ja tuonti maasta vapautui. Myynti nousi siitä huolimatta, että Suomi alensi alkoholiveroaan. Myöhemmin veroa on tasaisesti nostettu etenkin väkevien kohdalla.
Pauli Uusi-Kilponen
Päätoimittaja


