En­tä jos Suo­mes­sa ei oli­si enää po­liit­ti­sia puo­lu­ei­ta, vaa­le­ja ei­kä edus­kun­taa – ai­na­kaan sel­lai­si­na kuin ne nyt tun­nem­me? Ku­vi­tel­laan­pa het­ki: maan suun­taa ei enää mää­rit­te­le hal­li­tu­soh­jel­ma, jon­ka syn­ty­mi­seen ku­luu viik­ko­ja ja jon­ka komp­ro­mis­sit la­tis­ta­vat usein kai­ken kirk­kaan vi­si­on. Sen si­jaan Suo­mea joh­tai­si jouk­ko hal­li­tu­sam­mat­ti­lai­sia – asi­an­tun­ti­joi­ta, jot­ka on va­lit­tu osaa­mi­sen­sa, ko­ke­muk­sen­sa ja näy­tet­ty­jen tu­los­ten pe­rus­teel­la.

Täl­lai­nen mal­li tun­tui­si kieh­to­val­ta, jopa ra­di­kaa­lil­ta. Se haas­tai­si koko par­la­men­taa­ri­sen jär­jes­tel­män. Mut­ta oli­si­ko se täy­sin tuo­mit­tu epä­on­nis­tu­maan – vai voi­si­ko se ken­ties rat­kais­ta on­gel­mia, joi­ta ny­kyi­ses­sä jär­jes­tel­mäs­sä yhä use­am­pi pi­tää va­ka­vi­na?

Puo­lu­e­po­li­tiik­ka on ajau­tu­nut sy­vään vas­tak­kai­na­set­te­luun. Yh­teis­ten rat­kai­su­jen si­jaan ka­las­te­taan ää­niä vaa­le­ja var­ten. Po­li­tiik­ka näyt­täy­tyy hel­pos­ti tak­ti­koin­ti­na, ei yh­teis­ten asi­oi­den hoi­ta­mi­se­na. Am­mat­ti­joh­toi­ses­sa hal­li­tus­mal­lis­sa fo­kus oli­si on­gel­mien rat­kai­se­mi­ses­sa, ei mie­li­pi­de­mit­ta­rei­den seu­raa­mi­ses­sa. Ta­lous­tie­tei­li­jä vas­tai­si ta­lou­des­ta, ym­pä­ris­tö­a­si­an­tun­ti­ja il­mas­to­po­li­tii­kas­ta ja krii­si­joh­ta­ja va­rau­tu­mi­ses­ta. Pää­tök­set pe­rus­tui­si­vat tut­ki­mus­tie­toon, ei po­liit­ti­seen op­por­tu­nis­miin.

Mut­ta mitä me­ne­tet­täi­siin? Ny­ky­jär­jes­tel­mäs­sä jo­kai­sel­la ää­nel­lä on pai­no. Puo­lu­eet an­ta­vat kan­sal­le vaih­to­eh­to­ja ja ide­o­lo­gi­sia aja­tuk­sia. Jos pää­tök­sen­te­ko siir­re­tään asi­an­tun­ti­joil­le, mi­ten var­mis­te­taan, et­tä hei­dän ar­von­sa hei­jas­ta­vat kan­san tah­toa? Ja kuka va­lit­see nämä am­mat­ti­lai­set – mil­lä man­daa­til­la ja vas­tuul­la?

Li­säk­si asi­an­tun­ti­ja­kin on ih­mi­nen. Hä­nel­lä on ar­vot, ole­tuk­set ja jos­kus myös so­ke­at pis­teet. Il­man po­liit­tis­ta de­bat­tia ja mo­ni­ää­nis­tä kes­kus­te­lua ris­ki ka­ven­tu­nees­ta nä­kö­kul­mas­ta kas­vaa. Vaik­ka po­li­tiik­ka tur­haut­taa, se on sa­mal­la kei­no yh­teis­kun­nal­li­seen osal­lis­tu­mi­seen. Jos val­ta siir­tyi­si hal­li­tu­sam­mat­ti­lai­sil­le, kan­sa­lai­set voi­si­vat ko­kea en­tis­tä suu­rem­paa etäi­syyt­tä pää­tök­sen­te­koon.

Lo­pul­ta ky­sy­mys ei eh­kä ole joko-tai, vaan sekä-et­tä. De­mok­ra­tia kai­paa päi­vi­tys­tä. Voi­sim­me­ko tu­le­vai­suu­des­sa yh­dis­tää asi­an­tun­te­muk­sen ja kan­san­val­lan vah­vuu­det? Eh­kä par­la­men­taa­ris­ta jär­jes­tel­mää voi­si täy­den­tää riip­pu­mat­to­mil­la asi­an­tun­ti­ja­e­li­mil­lä, joi­den teh­tä­vä on vie­dä pää­tök­sen­te­koa jär­ke­vään, pit­kä­jän­tei­seen suun­taan.

Vaik­ka hal­li­tu­sam­mat­ti­lai­set ei­vät eh­kä pe­las­tai­si Suo­mea täy­sin, aja­tus ker­too pal­jon sii­tä, mitä ny­kyi­sel­tä jär­jes­tel­mäl­tä kai­va­taan: asi­an­tun­te­mus­ta, vas­tuul­li­suut­ta – ja en­nen kaik­kea ky­kyä näh­dä yli seu­raa­vien vaa­lien.

Pasi Kus­min

Hal­li­tu­sam­mat­ti­lai­nen, Sa­ta­kun­nan Ko­koo­muk­sen pii­ri­hal­li­tuk­sen jä­sen, Rau­man Ko­koo­mus ry pj.