Jou­lu on hil­jen­ty­mi­sen ja hy­vän tah­don ai­kaa, ja lah­joil­la on ha­lut­tu ilah­dut­taa nii­den saa­jia sekä osoit­taa lä­him­mäi­sil­le hy­vää tah­toa. Tätä jou­lun sa­no­maa toi­voi­si muis­tet­ta­van myös jo­kai­se­na vuo­den päi­vä­nä. Jo­kai­nen voi ky­syä it­sel­tään, on­ko osoit­ta­nut tätä hy­vää tah­toa lä­him­mäi­sil­le ja mi­ten se il­me­nee. Lä­him­mäi­siä ei­vät ole vain lä­him­mät ih­mi­set, vaan lä­him­mäi­siä ovat kaik­ki.

Suo­mes­sa kym­me­net tu­han­net ih­mi­set, jot­ka toi­mi­vat joko yk­sin tai yh­tei­sö­jen kaut­ta, aut­ta­vat nii­tä, joil­la ei­vät omat voi­mat rii­tä. Rau­mal­la­kin va­paa­eh­toi­set te­ke­vät tu­han­sia tal­koo­tun­te­ja, jot­ta lei­pää riit­täi­si pöy­tään jo­kai­se­na vuo­den päi­vä­nä.

Yk­si hyvä merk­ki täs­tä ovat jär­jes­töt ja yh­tei­söt, jot­ka ja­ka­vat 15 000 ruo­ka­kas­sia vuo­des­sa avun tar­pees­sa ole­vil­le. On myös val­ta­vat mää­rä muu­ta va­paa­eh­tois­työ­tä ai­na Pe­las­tu­sar­mei­jan jou­lu­ke­räyk­siä myö­ten. Ke­rää­jät ja ke­räyk­siin osal­lis­tu­vat osoit­ta­vat omal­la osal­lis­tu­mi­sel­laan hy­vää tah­toa.

Suo­ma­lai­sia elää lä­hes en­nä­tyk­sel­li­sen pal­jon al­le köy­hyys­ra­jan. Köy­hiä lap­si­per­hei­tä­kin Suo­mes­ta löy­tyy jo yli sa­ta­tu­hat­ta. On­ko tämä no­pe­as­ti ja pal­jon vel­kaan­tu­vas­sa Suo­mes­sa pak­ko­ti­lan­ne, vai on­ko sit­ten­kin kyse ar­vois­ta. Mi­hin ha­lu­am­me käyt­tää yh­tei­siä, ve­roil­la koot­tu­ja va­ro­jam­me?

Ny­kyi­sen kä­si­tyk­sen mu­kaan pi­tää ar­vi­oi­da sitä, mit­kä rat­kai­sut par­hai­ten hyö­dyt­tä­vät ta­lous­kas­vu­am­me, kos­ka vain kas­vu kaut­ta voi­daan ja­kaa yh­teis­tä hy­vää.

Tämä on joh­ta­nut ti­lan­tei­siin, jois­sa yh­det ja sa­mat per­heet ja yk­sit­täi­set ih­mi­set ovat jou­tu­neet tu­kien leik­kaus­ten koh­teek­si. Jul­kis­ta ta­lout­ta täl­lai­set rat­kai­sut voi­vat het­kel­li­ses­ti pa­ran­taa.

Mit­kä ovat pit­kän ai­ka­vä­lin seu­rauk­set? Mi­ten täl­lai­sis­sa per­heis­sä voi­daan tu­kea las­ten po­si­tii­vis­ta elä­mä­na­sen­net­ta ja us­koa tu­le­vai­suu­teen tai van­hem­pien jak­sa­mis­ta yli­pää­tään?

Olem­me­ko unoh­ta­neet sen pe­rus­sa­no­man, et­tä si­vis­tys­val­ti­o­ta mi­ta­taan sil­lä, mi­ten se huo­leh­tii vä­hä­o­sai­sis­taan. On­ko Suo­mi enää sel­lai­nen si­vis­tys­val­tio, jol­lai­se­na me olem­me sen us­ko­neet ole­van.

Yh­teis­kun­ta ja ih­mi­set ei­vät ole vain ta­lout­ta var­ten, vaan pi­kem­min­kin ta­lous on ih­mi­siä ja yh­teis­kun­taa var­ten. Se, mi­ten huo­leh­dim­me ih­mi­sis­tä ja vas­taam­me hei­dän huo­liin ja tar­pei­siin, on kiin­ni ar­vo­va­lin­nois­ta. Ei vain yh­teis­kun­nan päät­tä­jin ar­vois­ta si­nän­sä, vaan myös sen jä­sen­ten, ih­mis­ten ar­vois­ta.

Lo­pul­ta se, mitä ajat­te­lem­me ih­mi­sis­tä, vai­kut­ta myös sii­hen, mitä hei­dän asi­ois­taan pää­te­tään. Näin de­mok­ra­tia toi­mii.

Pää­tök­sen­te­ko on pe­li­ku­va meis­tä jo­kai­ses­ta ja jo­kai­nen voi kat­soa koh­dal­tan­sa, mitä pei­lis­tä nä­kyy.

Hyvä jou­lun kai­kil­le lu­ki­joil­le!

Pau­li Uu­si-Kil­po­nen

Pää­toi­mit­ta­ja