Paikka täynnä mahdollisuuksia
Marina Vista oli tosi hyvä vastaus siihen, millaista uutta liiketoimintaa Rauman Lukko Oy oli hakemassa.
Ari Anteroinen
Rauman Lukko Oy on toiminut elokuun alusta alkaen Ravintola Marina Vistan isäntänä, kun se osti merellisen paikan liiketoiminnan Marina Vista Oy:ltä. Lukko on paikassa vuokralla, sillä kiinteistöt kuuluvat edelleen edelliselle toimijalle.
Tapahtuma- ja kehitysjohtaja Sasu Eronen toteaa, että oli olemassa molemmin puolin halu ja tarve.
– Lukko on hakenut uusia liiketoimintoja ja erityisesti sellaisia, joiden painopiste olisi kesäkaudessa. Tämä paikka oli tosi hyvä vastaus siihen, Eronen sanoo.
– Toki paikka on toiminnassa ympäri vuoden, mutta se kesä on vilkkainta aikaa.
Lukolla on jo ennestään kokemusta ravintolaliiketoiminnasta.
– Eli emme hypänneet ihan uuteen maailmaan. Samoin erilaisiin tapahtumiin, mitä täällä on kesäisin ollut, löytyy meillä osaamista, Eronen kertoo.
– Toki on Marina Vistassa meille uuttakin. Kun Helmiranta on tilausravintola ja Kivikylän Areena on arkipäivisin lounaspaikka, mutta muutoin siellä on peleissä ja eri tilaisuuksissa ruokailua, niin tämä paikka on auki seitsemän päivää viikossa. On lounasta, illallista, tilausravintolaa, on saunalauttaa, isoa terassia, vierasvenelaiturit ja niin edelleen. Vaikka vähän osataankin, on paljon uuttakin.
Mitä uutta uusi isäntä on jo tuonut ja tuo jatkossa Marina Vistaan?
– Aloitimme Eloriehalla. Haluttiin jotain uutta tuoda siihen. Se otettiinkin hyvin vastaan ja saunojien määrä nousi reippaasti. Seuraava näkyvä tapahtuma oli Venetsialaiset ja siihen liittyvä päivän perhetapahtuma, Eronen vastaa.
– Tässä nyt kehitellään kaiken aikaan, sillä työ on vasta alussa. Keskustellaan henkilökunnan kanssa ja ideoidaan. Opiskellaan tuntemaan toisemme puolin ja toisin.
Avantouinti jatkuu talvella ja sauna lämpiää.
– Mutta sitten kun tuo meri tuosta jäätyy, niin siinähän on hieno jääkenttä. Voisikohan siinä olla vaikka yleisöluistelua, Eronen pohdiskelee.
Pikkujoulukausikin lähenee.
– Varauksia onkin jo. Samoin tulee kaikki joululounaat ja muut. Ne ovat selkeitä piikkejä. Eronen sanoo.
Joskus on talvisinkin ollut jotain ohjelmaa Marina Vistassa. Erosen mukaan näin on tarkoitus jatkossakin.
– Otetaan tästä ensin nuo Venetsialaiset ja muut alta pois. Mutta totta kai on tarkoitus elävöittää myös talven tarjontaa. Sovittu onkin jo lokakuun viimeisen päivän Stand Up Show, missä naurattavat Antti Haapala ja Riku Suokas, Eronen huomauttaa.
Lopuksi hän tiivistää, että paikka on Suomenkin mittakaavassa ainutlaatuinen, jossa on mahdollisuuksia vaikka mihin.


