Rosmariinin remontti teettää kauppiaalle pitkään päivää
K-Supermarketissa Monnankadun varrella tehdään isoa remonttia. Lähes kaikki menee uusiksi.
UutisRauma
Rosmariinin remontti pitää kauppias Aleksi Pulkkisen, 31, kiireisenä. Luonnehdinta kiireisenä ei anna ihan täyttä kuvaa työpäivän hektisyydestä ja pituudesta. Kauppias ehtii juuri ja juuri kuvaan remontin keskeltä kännykän piristessä.
– Sovitaanko niin, että soitan, kun pääsen lähtemään, kauppias pyytää.
Kello on perjantai-iltana lähellä kahdeksaa. Toimittajan puhelin pirisee.
– Aleksi täällä terve! Nyt pääsin lähtemään. Voimmeko nyt jutella . Aikaa on, koska ajelen puolison luokse Kuopioon, nuori kauppias pyytää.
Aleksi Pulkkisen edellinen kauppiashistoria tulee Ruovedeltä. Siellä hän hoiteli samanaikaisesti kolmea K-kauppaa. Kun sitten Rosmariinin osto mahdollistui, hän tarttui oitis mahdollisuuteen.
– Alku oli aika hurja, kun piti vähään aikaa hoidella nuo kolme kauppaa ja samanaikaisesti valmistella Raumalle tuloa. Uni jäi vähiin, mutta kilometrejä auton mittariin tuli senkin edestä, Aleksi naureskelee.
Aleksi Pulkkinen luki neljä vuotta Samkissa liiketaloutta. Tuona aikana hänelle tuli selväksi oma suunta: yrittäjäksi. Vielä oli hakusessa ala. Kun hän sitten teki kaupasta opinnäytteen, alakin kirkastui: kauppiaaksi tekevän mieli.
Tuntumaa ruokakauppaan hän oli jo hakenut kesätöistä Uudessakaupungissa. Kotoisen hän on Turusta.
– Lasken niin, että Raumalle tulo on paluuta länsirannikolle, jossa ovat perhe ja kaverit.
K-Supermarket Rosmariinin remontissa isoin ja kustannuksiltaan merkittävin asia on kylmälaitteiden uusiminen. Uusimiseen pakottaa jo freonin käyttökielto.
– Uudet laitteet tarvitsevat vähemmän sähköä ja ovat ympäristöystävällisempiä, kehuu Aleksi.
Muu remontti tähtää siihen, että liikkeeseen on helpompi tulla ja tavarat ovat hyvin esillä.
Myös myytävän määrä laajenee. Eli pyritään siihen, että hintaeroosio kasvaa. On hyvin huokeita tarjoustuotteita ja sitten kalliimpia, joita kauppias kehuu arjen luksukseksi ja mahdollisuudeksi herkutella.
Aleksi Pulkkinen tietää hyvin mihin tuli, kun lähti kauppiaaksi Raumalle.
– Kilpailu kaupungissa on kovaa. Pärjätäkseen pitää vastata asiakkaiden toiveisiin ja tarpeisiin. Kuuntelemme herkällä korvalla asiakkaitamme ja pyrimme täyttämään ostajan odotukset mahdollisimman hyvin, hän vakuuttaa.
Pulkkinen kiteyttää oman filosofiansa ytimekkäästi: asiakaskokemus on oltava miellyttävä, kaupan on vastattava asiakkaan tarpeita ja kauppaan on helppo tulla. Kauppias itse kokee hienona sen, jos asiakas ottaa hihasta kiinni, tulee juttelemaan ja kertoo omat kokemuksensa siitä, millaista kaupanteko Rosmariinissa on.
Ruokakaupassa näkyy selvästi asiakkaiden kasvanut hintatietoisuus.
– Ostoja tehdään hinta edellä paljon enemmän kuin ennen. Se näkyy jo tarjousten ostomäärissä, kuten siinä, että oranssilaputetut tekevät hyvin kauppansa.
– Tällä järjestelyllä saavutetaan molemminpuolinen etu. Kauppiaalle ei kerry hävikkiä niin paljon ja asiakas saa edullisesti tuotteet, jotka ovat vielä ihan käyttökelpoisia. Myös ympäristö kiittää, kun hävikki vähenee, Aleksi Pulkkinen kehuu.