Tiia Jo­ki­sa­lo

Se oli mar­ras­kuun 22. päi­vä vuon­na 1978, kun Mat­ti Hau­ta­la ava­si pari vuot­ta kiin­ni ol­leen har­ja­val­ta­lai­sen Kino-Huo­vin ovet ja il­lan ku­va­na oli Rie­mu­kup­la Mon­te Car­los­sa.

– Ko­neet oli­vat sii­hen ai­kaan eri­lai­sia kuin nyt ja aloit­ta­mi­nen muu­ten­kin jän­nit­tä­vää. En­sim­mäi­si­nä päi­vi­nä jär­jes­tet­tiin yli­mää­räi­siä näy­tök­siä, jot­ta kaik­ki ha­luk­kaat sai­vat näh­dä elo­ku­van, hän muis­te­lee.

Al­kuun Hau­ta­la oli elo­ku­va­te­at­te­ris­sa vuok­ral­la, mut­ta os­ti sen no­pe­as­ti, kun toi­min­ta läh­ti taas vauh­dil­la pyö­ri­mään. Jo hä­nen aloit­ta­es­saan elo­ku­va­te­at­te­ril­la oli pit­kä his­to­ria, sil­lä se val­mis­tui vuon­na 1944 ja elo­ku­via on esi­tet­ty vuo­des­ta 1945.

Hau­ta­la on nyt elo­ku­va­te­at­te­riy­rit­tä­jä­nä kuu­det­ta vuo­si­kym­men­tä, jo­ten val­ko­kan­kaal­la on eh­ti­nyt pyö­riä val­ta­vas­ti elo­ku­via. 1980-90-lu­vut ovat jää­neet hä­nen mie­leen­sä aal­toi­le­vi­na. VHS:n yleis­ty­mi­nen ke­rä­si ih­mi­set te­le­vi­si­oi­den ää­rel­le ja lama-ai­kaan ni­pis­tet­tiin tie­ten­kin en­sin siel­tä, mis­tä pys­tyi eli elo­ku­vis­sa käy­mi­ses­tä.

– Sil­loin oli pa­hin not­kah­dus ja mie­tin jopa et­tä lo­pet­tai­sin toi­min­nan, mut­ta kui­ten­kin jat­koin ja 2000-lu­vun alus­sa tein te­at­te­riin isom­man re­mon­tin­kin.

Vuo­si­kym­me­nen ku­lut­tua oli taas mie­tin­nän paik­ka, kun ala di­gi­ta­li­soi­tui ja lait­tei­den uu­si­mi­nen tuli ajan­koh­tai­sek­si. Sat­saus oli iso, mut­ta kan­nat­ta­va. Sen an­si­os­ta en­si-il­lat pys­tyt­tiin esit­tä­mään sa­maan ai­kaan iso­jen elo­ku­va­te­at­te­rien kans­sa.

– Iso­jen ke­lo­jen ai­kaan jou­duin odot­ta­maan muu­ta­man vii­kon, et­tä ne saa­pui­vat meil­le, en­sin oli ai­na isom­pien paik­ka­kun­tien vuo­ro. Ny­ky­ään ku­vat pyö­ri­vät meil­lä sa­maan ai­kaan kuin vaik­ka­pa Hel­sin­gis­sä tai Tu­rus­sa. Pää­sim­me di­gi­ta­li­soin­nin an­si­os­ta kiin­ni en­si-il­toi­hin heti, eli se aut­toi mei­tä pie­niä te­at­te­rei­ta.

Vaik­ka suo­ra­tois­to­pal­ve­lui­ta on enem­män kuin kos­kaan, Hau­ta­lal­le saak­ka se ei näy pie­ne­ne­vi­nä asi­a­kas­mää­ri­nä – päin­vas­toin.

– Tun­tuu, et­tä koko te­at­te­rin his­to­ri­as­sa vii­mei­set vuo­det ovat ol­leet kä­vi­jä­mää­ril­tään par­hai­ta.

Kino-Huovi on toiminut elokuvateatterina 1940-luvulta saakka. Se ehti olla pari vuotta kiinni, kunnes Hautala aloitti toiminnan uudelleen vuonna 1978.

Kino-Huovi on toiminut elokuvateatterina 1940-luvulta saakka. Se ehti olla pari vuotta kiinni, kunnes Hautala aloitti toiminnan uudelleen vuonna 1978.

Hau­ta­la ei ha­lua ni­me­tä mi­tään tiet­tyä vuo­si­kym­men­tä elo­ku­vien tai elo­ku­vis­sa käyn­nin osal­ta kul­ta-ajak­si ural­laan.

– Kyl­lä hy­viä elo­ku­via on mah­tu­nut jo­kai­sel­le vuo­si­kym­me­nel­le. Eh­kä ko­ro­nan ja jenk­kien kä­si­kir­joit­ta­jien la­kon myö­tä hei­dän elo­ku­van­tuo­tan­ton­sa on ol­lut vii­me vuo­si­na vä­hän hei­kom­paa, mut­ta ko­ti­mais­ten elo­ku­vien tuo­tan­to on puo­les­taan pa­ran­tu­nut vii­meis­ten kym­me­nien vuo­sien ai­ka­na ihan huo­mat­ta­vas­ti.

Mut­ta toki mie­leen on jää­nyt yk­sit­täi­siä elo­ku­via, joi­den an­si­os­ta Kino-Huo­vin ovel­le on ker­ty­nyt jo­noa näy­tök­ses­tä toi­seen. Yk­kö­se­nä on Hau­ta­lan mu­kaan Eu­ran Dal­to­neis­ta ker­to­va Pa­hat po­jat, ja suo­sit­tu­ja ovat ol­leet myös Tyt­tö joka tie­si lii­kaa, Lei­jo­na­ku­nin­gas, Ti­ta­nic ja E.T. Ja toki klas­si­kot ku­ten Uu­no Tur­ha­pu­rot ja Ja­mes Bon­dit ovat ai­na saa­neet ih­mi­set liik­keel­le. Ani­maa­ti­ois­ta hän nos­taa esiin Ice Age -elo­ku­va­sar­jan, jos­ta on tu­los­sa jo kuu­des osa en­si vuon­na.

– Jos­kus ani­maa­ti­o­ta pi­det­tiin las­ten elo­ku­vi­na, mut­ta ny­ky­ään sa­noi­sin, et­tä vä­hin­tään puo­let kat­so­jis­ta on ai­kui­sia.

2020-lu­vul­la eri­tyi­ses­ti ko­ti­mai­nen tuo­tan­to on ve­tä­nyt kat­so­jia.

– Ihan uu­sim­pa­na La­pin sota on ol­lut to­del­la kat­sot­tu, sa­moin hu­pi­ku­vat ku­ten Kyl­lä isä osaa, Luot­to­mies-elo­ku­vat ja Ris­to Räp­pää­jät. En­si vuon­na­kin on tu­los­sa usei­ta hy­viä ko­ti­mai­sia elo­ku­via.

Juu­ri ko­ti­mai­set elo­ku­vat ja ani­maa­ti­ot ovat Hau­ta­lan mu­kaan nii­tä, jot­ka ve­tä­vät eni­ten, sa­moin nai­sil­le suun­na­tut elo­ku­vat.

Eteisaulasta löytyy vanha projektori, joka on aikanaan ollut hyvin arvokas. Sillä on pyöritetty ainakin Pekka ja Pätkä -elokuvia työväentalolla. Kuva: Tiia Jokisalo

Eteisaulasta löytyy vanha projektori, joka on aikanaan ollut hyvin arvokas. Sillä on pyöritetty ainakin Pekka ja Pätkä -elokuvia työväentalolla. Kuva: Tiia Jokisalo

Hau­ta­la luot­taa elo­ku­vien tu­le­vai­suu­teen ja elo­ku­va­te­at­te­rin tai­kaan tu­le­vai­suu­des­sa­kin.

– Ih­mi­set ar­vos­ta­vat sitä, et­tä elo­ku­via saa kat­soa rau­has­sa, il­man häi­ri­ö­tä ja isol­ta kan­kaal­ta.

Tär­ke­ää oli­si myös se, et­tä jos­sain koh­taa Hau­ta­lan työl­le löy­tyi­si jat­ka­ja, jot­ta Har­ja­val­las­sa oli­si jat­kos­sa­kin mah­dol­li­suus kat­soa elo­ku­via.

– Neu­vot­te­lu­ja on ol­lut, mut­ta ei vie­lä sen enem­pää.