Rauman kansalaisopistossa keväällä yli 200 kurssia ja luentoa
UutisRauma
Ensi vuoden uusien 210 kurssin ja luentojen lisäksi osa syksyllä alkaneista kursseista jatkuu kevätlukukaudella. Ilmoittautuminen uusille kursseille alkaa tiistaina 16. joulukuuta
– Joulukuussa avattava ilmoittautuminen koskee syksyn aikana suunniteltuja uusia kursseja, jotta kaikilla on tasapuolinen mahdollisuus päästä mukaan, apulaisrehtori Emmi Lainio tiivistää.
Lainio muistuttaa, että syksyllä ilmestyneessä opinto-oppaassa julkaistuille kursseille voi ilmoittautua heti, jos niissä on tilaa. Vapaita paikkoja ja kurssivinkkejä voi tiedustella opiston toimistosta.
Kevään kurssitarjonta on monipuolinen ja sisältää muun muassa paljon kiinnostavia uutuuksia. Luennoilla käsitellään esimerkiksi Rauman modernia arkkitehtuuria, Hj. Nortamon ja Kvartetin kuvataidetta, raumalaisten puistojen tarinaa sekä sotalaivojen merkitystä itsenäisen Suomen historiassa.
– Lukuvuosi huipentuu Karin kampuksen kevättapahtumaan, joka järjestetään lauantaina 18. huhtikuuta kello 10–16, Lainio vinkkaa.
Kansalaisopisto julkaisee painetun kevätesitteen, johon on koottu kevään 2026 kurssi- ja luentotarjonta. Esitteeseen voi tutustua myös kansalaisopiston nettisivuilla osoitteessa rauma.fi/kansalaisopisto.
Kevätesitettä ei postiteta kotitalouksiin, vaan sen voi hakea tällä viikolla Karin kampukselta, kirjastoista, palvelupiste Pyyrmanista sekä kaupungintalon neuvonnasta. Eurajoella oppaan voi noutaa kirjastosta, kunnanvirastosta ja matkailuinfosta.
– Uudistamme toimintaamme ajan hengen mukaisesti ja panostamme entistä enemmän verkkoon. Painettu opinto-opas tehdään jatkossa vain kerran vuodessa. Uutta toimintamallia kokeillaan nyt ensimmäistä kertaa, rehtori Mira Ellmén kertoo.
Kaikkien kurssien sisältöön voi tutustua osoitteessa opistopalvelut.fi/rauma. Koko kurssitarjonta löytyy myös opinto-oppaasta 2025–2026, joka on luettavissa kansalaisopiston nettisivuilla.


