Tui­ja Saa­ri­nen

– Kaik­ki al­koi yh­des­tä rau­ta­tie­no­me­na­puus­ta. Kyl­lä­hän ju­na­ra­dan ja Ve­tu­ri­au­ki­on vie­res­sä si­jait­se­van ker­ros­ta­lon pi­hal­la toki sel­lai­nen pi­tää ol­la! to­te­aa Ar­ja Laak­so­nen.

Laak­so­nen muut­ti mie­hen­sä kans­sa Kar­ja­lan­ka­tu 13:een heti ta­lon val­mis­tut­tua vuon­na 2011. Sit­tem­min hän on luo­nut pi­has­ta viih­tyi­sän kei­taan, jota ohi­kul­ki­jat­kin py­säh­ty­vät ihai­le­maan.

– Tyk­kään luo­da kau­nis­ta ym­pä­ril­le­ni. Puu­tar­han lait­ta­mi­nen on luo­vaa työ­tä, jos­sa nä­kee kä­ten­sä jäl­jen. En ole oi­ke­as­taan edes kai­van­nut tä­hän ke­nen­kään muun apua, ja ta­lon asuk­kaat ovat jo sen ver­ran iäk­käi­tä, et­tei heil­tä voi sel­lais­ta vaa­ti­a­kaan. Nyt olen saa­nut teh­dä täs­tä ihan oman­nä­köi­sen.

Jo ta­lon pää­si­sään­käyn­nil­lä saa esi­ma­kua tu­le­vas­ta: oven tun­tu­mas­sa ter­veh­ti­vät tu­li­jaa ko­mea riip­pu­va­ok­sai­nen sa­teen­var­jo­ja­la­va ja ke­sä­kuk­ka­ruu­kut. Ve­tu­ri­au­ki­on puo­lei­sel­la pi­hal­la ku­kois­taa pe­rä­ti kol­me­tois­ta eri puu­la­ji­ket­ta: rau­ta­tie­no­me­na­puun li­säk­si esi­mer­kik­si ko­re­an­pih­ta, ser­bi­an­kuu­si, riip­pa­leh­ti­kuu­si, pari pyl­väs­haa­paa ‒ ja Laak­so­sen lem­pi­puu, kyy­nel­koi­vu.

– Puut kiin­nos­ta­vat mi­nua eni­ten, ja la­jik­kei­ta on val­ta­va mää­rä. Eri­tyi­ses­ti pi­dän riip­pu­va­ok­sai­sis­ta puis­ta.

Kannat tuovat pihaan väriä. Kuva: Tuija Saarinen

Kyy­nel­koi­vuun liit­tyy ta­ri­na. Se ha­et­tiin Vi­ros­ta as­ti 11 vuot­ta sit­ten. Laak­so­nen oli ke­sä­lo­ma­reis­sul­la Lah­des­sa is­ke­nyt sil­män­sä it­sel­leen tun­te­mat­to­maan puu­hun, jon­ka hän pie­nen sel­vi­tys­työn jäl­keen tun­nis­ti kyy­nel­koi­vuk­si.

– Mis­tään puu­tar­ha­liik­kees­tä ei löy­ty­nyt sel­lais­ta. Sain pää­hä­ni, et­tä läh­dem­me pa­ket­ti­au­tol­lam­me Vi­ron Haap­sa­luun, jos­sa on val­ta­van hie­no­ja puu­tar­ho­ja. Siel­tä löy­tyi sit­ten kol­me­met­ri­nen kyy­nel­koi­vu, joka mah­tui juu­ri ja juu­ri au­toom­me.

Arja Laaksosen lempipuu on kyynelkoivu. Sen hän toi Virosta 11 vuotta sitten. Kuva: Tuija Saarinen

Laak­so­nen muis­te­lee läm­möl­lä, mi­ten sil­loi­nen isän­nöit­si­jä Jar­mo Leh­to­nen suh­tau­tui ai­na myö­tä­mie­li­ses­ti hä­nen pi­hap­ro­jek­tiin­sa.

– Hä­nen kans­saan oli hie­no työs­ken­nel­lä. Hän oli kan­nus­ta­va heti, kun en­sim­mäi­siä ker­to­ja ky­se­lin ke­sä­kuk­ka­ruuk­ku­jen lait­ta­mi­ses­ta.

Puutarhan sydän ilahduttaa ympäri vuoden. Kuva: Tuija Saarinen

Ta­lo­yh­ti­öl­lä on vuo­si­bud­jet­ti pi­han hoi­ta­mi­seen, jo­ten Laak­so­nen ei ole jou­tu­nut käyt­tä­mään omia ra­ho­ja. Ny­kyi­nen isän­nöit­si­jä oli taan­noin ih­meis­sään, kun las­kus­sa oli 50 ki­loa kar­ke­aa me­ri­suo­laa.

– Asia sel­vi­si, kun ker­roin käyt­tä­vä­ni sitä se­pe­lin läpi pus­ke­vien rik­ka­ruo­ho­jen myr­kyt­tä­mi­seen!

Ta­lon koh­dal­la on ol­lut ve­tu­ri­tal­li.

– Kun vä­hän kai­vaa, vas­taan tu­lee tii­lis­ki­viä. Maa­poh­ja ei siis ole puu­tar­han­te­ki­jäl­le pa­ras mah­dol­li­nen.

Miljoonakello kukkii runsaasti. Kuva: Tuija Saarinen

Laak­so­nen ei ole saa­nut puu­tar­ha-alan kou­lu­tus­ta, vaan hän on it­se­op­pi­nut. Hä­nel­tä luon­nis­tu­vat muun puu­tar­han­hoi­don li­säk­si myös pui­den leik­kauk­set ja ty­pis­tä­mi­set.

Piha on ol­lut val­mis kol­mi­sen vuot­ta, ei­kä sin­ne ei enää mah­du li­sää pui­ta. Laak­so­sel­la on kui­ten­kin vie­lä pari haa­vet­ta.

– Haa­vei­len nei­don­hius­puus­ta ja ja­pa­nin­vaah­te­ras­ta. Nei­don­hius­puu­ta en ole näh­nyt Rau­mal­la. Sii­tä te­ki­sin bon­sai­puun. Ja­pa­nin­vaah­te­ran lait­tai­sin to­den­nä­köi­ses­ti ruuk­kuun.

Talon hiekkalaatikko on saanut asukkaiden ja isännöitsijän luvalla uuden elämän. Laatikossa kasvavat nyt koreanpihta, peikonpähkinä ja seppelvarpu. Kuva: Tuija Saarinen