Onko Halonen saanut liiaksi syyt niskoilleen Suomen aiemmasta Venäjä-politiikasta? kysyy uutuuskirja – "Naurettavaa, miten se koko kritiikki henkilöityy häneen"
Sanna Raita-aho / STT
Jokin osa maailmaa on aina kaaoksessa. Tämän tajusi toimittaja-kirjailija Meri Valkama, kun hän alkoi kirjoittaa tänään julkaistavaa kirjaa presidentti Tarja Halosesta, 80.
Ennen Valkama ajatteli, että sodat ja luonnonkatastrofit ovat poikkeustiloja. Katsaus Halosen presidenttikausiin (2000–2012) sai hänet tajuamaan, että maailmassa on jatkuvasti käynnissä kriisejä.
– Ja ne ihmiset, jotka niitä joutuvat ratkomaan, ovat Halosen kaltaiset tai hänen asemassaan olevat ihmiset. Maailmantuskaa potevaa ihmistä ei varsinaisesti helpota ajatus siitä, ettei ole mitenkään itsestään selvää, että selviämme jokaisesta eteen tulevasta kriisistä.
Kun Valkamaa pyydettiin kirjoittamaan kirja presidentti Halosesta, hän epäröi hetken. Hänellä oli työn alla romaanikäsikirjoitus, joten aika oli kortilla.
Ensimmäinen tapaaminen presidentin kanssa kuitenkin vahvisti, että kirja on tehtävä. Kemiat kohtasivat, ja keskustelu meni heti syvään päätyyn.
Halonen lupasi olla puuttumatta Valkaman kirjallisiin valintoihin, ja siitä presidentti piti myös kiinni.
– Toimittajana olen tottunut siihen, että tällaiset lupaukset ovat usein sanahelinää, mutta Halonen piti kiinni lupauksestaan.
Valkama kertoo varautuneensa myös siihen, että vaikeat kysymykset ärsyttäisivät Halosta.
– Niin ei käynyt. En saanut häntä provosoitua. Halonen oli valmis puhumaan kaikesta, mistä toivoin.
Kirja on vuoropuhelua Valkaman ja Halosen välillä, mutta samalla käydään läpi Halosen presidenttivuosia ja tämän nykyisiä kansainvälisiä tehtäviä.
Kun Venäjä helmikuussa 2022 hyökkäsi Ukrainaan, Halosta ryhdyttiin kritisoimaan rajusti hänen aiemmasta Venäjän-politiikastaan. Tuon kritiikin seurauksena syntyi kirjaidea Halosen poliittisesta perinnöstä.
Kirjaa varten Valkama kävi läpi esimerkiksi tviittejä ja muuta palautetta, joita Halonen sai Venäjän laajamittaisen hyökkäyssodan alettua.
– On naurettavaa, miten se koko kritiikki henkilöityi häneen, Valkama sanoo.
Halonen toteutti omana aikanaan laajasti kannatusta nauttinutta Venäjä-politiikkaa, Valkama sanoo. Vasta Ukrainan sodan alettua, siis kymmenen vuotta Halosen presidenttikausien jälkeen, sitä ryhdyttiin ruotimaan kielteiseen sävyyn.
Myös kirjaan haastateltu Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-tutkija Sinikukka Saari käy läpi Venäjän poliittisen kehityskulun erilaisia virstapylväitä. Saaren mukaan vuonna 2012 Venäjä muuttui pehmeästä epädemokratiasta perinteiseksi autokratiaksi. Samana vuonna Suomessa vaihtui presidentti.
Vuonna 2014 Venäjä valtasi Krimin. Halonen ei ollut enää presidentti.
– Onhan se tosi kiinnostavaa, että se presidentti, joka oli vallassa Krimin valtauksen aikaan, ei saanut samanlaista paskamyrskyä niskaansa kuin Halonen, Valkama sanoo.
Samaa pohtii kirjassa Halosen entinen lehdistöpäällikkö Maria Romantschuk. Romantschuk oli pannut merkille, että kun Suomessa Ukrainan sodan alkamisen jälkeen kiivaasti etsittiin syyllisiä, jostakin syystä sormea osoiteltiin vain Haloseen päin.
Esimerkkinä hän nostaa Halosesta ja Venäjän presidentti Vladimir Putinista yhdessä otetun kuvan Allegro-junassa. Sitä on levitelty ja pilkattu laajasti. Vastaavasti kuvaa presidentti Sauli Niinistöstä pelaamassa jääkiekkoa yhdessä Putinin kanssa samanlaiset pelipaidat päällä ei ole nostettu esille juuri missään.
– Romantschukin teoria on, että syy siihen on, että Halonen on vasemmistolainen ja nainen. Itse olen aika samalla linjalla. Halosen saama ryöpytys on aiemminkin ollut sidonnaista siihen, mikä hänen sukupuolensa ja poliittinen suuntautumisensa on.
Valkama myös huomauttaa, että suomalaista keskustelua vaivaa nyt tietty historiattomuus. Kun Halonen nousi presidentiksi, vain pieni osa suomalaisista kannatti Nato-jäsenyyttä, ja sellaisena tilanne myös pysyi hänen presidenttikausiensa ajan. Myös Halosen seuraaja Niinistö suhtautui jäsenyyteen vuosien ajan varovaisesti.
Länsi, ei vain Suomi, teki laajasti liennytyksiä Venäjän suuntaan. Samaan aikaan Yhdysvallat kävi terrorismin vastaisia sotiaan ensin Afganistanissa, sitten Irakissa. Se lisäsi haluja pitää etäisyyttä Yhdysvaltojen politiikkaan.
Nato-kannatus pysyi yleisesti Suomessa alhaisena kevääseen 2022 asti. Voiko siitä, että Suomi ei ollut Naton jäsen vuonna 2022, syyttää siis vain Halosta? kirja kysyy.
Entä miten Halonen itse näkee suhteensa Putiniin?
– Uskon, että Halonen on käynyt syvää keskustelua itsensä kanssa monista omien presidenttikausiensa aikaisista päätöksistä ja myös suhteestaan Putiniin. Mutta siihen, mihin lopputulokseen hän on pohdinnoissaan päätynyt, ainoa oikea ihminen vastaamaan on hän itse.
Valkama kysyi Haloselta, kokiko tämä tulleensa huijatuksi Putinin osalta.
– Ei. Pikemminkin on olo, että mikä oikein meni pieleen ja missä vaiheessa. Minusta kyse on ollut vähittäisestä luisumisesta, Halonen vastaa kirjassa.
Halosen mukaan Putinin "toinen puoli" näyttäytyi hänelle ensimmäisen kerran toisen Tshetshenian sodan aikana.
– Kun kysytään, oliko hyökkäys Ukrainaan minulle yllätys, niin siinä mielessä ei, että Putinin joskus tunteneena tiesin, että hänellä oli tumma, synkkä puolensa. Se tuli esiin erityisesti keskusteluissa Tshetsheniasta, hän sanoo kirjassa.
STT pyysi kustantamon kautta myös Haloselta haastattelua kirjaan liittyen, mutta Halonen ei halunnut antaa haastattelua.
Kirjassa kerrotaan myös hieman hyytävä yksityiskohta Halosen vierailusta Venäjällä vuonna 2006. Halonen ohitti vierailulla Putinin työhuoneen. Putinin työpöydälle oli aseteltu kaksi valokuvaa: toinen niistä oli Halosen lapsuudenkuva, toinen Saksan tuolloisen liittokansleri Angela Merkelin lapsuudenkuva. Molemmat kuvat olivat olleet käytössä johtajien vaalikampanjoinnissa.
– Minusta tarina on puistattava ja nostaa mieleeni kaikenlaisia ajatuksia psykologisesta sodankäynnistä, jossa toiset valtiojohtajat, tässä tapauksessa valtaa käyttävät naiset, kutistetaan mielikuvissa pikkutytöiksi, joita on helppo vähätellä tai ohjailla tai ohittaa, Valkama kirjoittaa kirjassa.
Hän totesi asian myös Haloselle, joka ajatteli toisin. Halonen uskoi, että valokuvan tarkoituksen olleen pikemminkin viestiä, että Putin arvosti häntä ja Merkeliä.
Kirjassa Halonen kertoo, että Suomea yritettiin puhua ympäri Natoon jo hänen presidenttikautenaan. Halosen mukaan hänelle esimerkiksi luvattiin, että mikäli Suomi liittyisi jäseneksi, Suomeen perustettaisiin Naton pohjoisen alueen päämaja.
Kirjassa Halonen sanoo pohtineensa Nato-jäsenyyden huonoja ja hyviä puolia ja tulleensa tuolloin tulokseen, että huonoja on enemmän kuin hyviä. Tuolloin myös valtaosa kansasta vastusti jäsenyyttä, minkä Halonen myös viesti Yhdysvaltain suuntaan.
Samalla Halonen antaa kirjassa kritiikkiä "Yhdysvaltoihin kumartelusta".
– Olennaista Nato-keskustelussa oli voimakas USA-myönteisyys, mikä on meillä vahvaa riippumatta siitä, mitä Yhdysvallat tekee. Irakin sota on siitä hyvä esimerkki. Silloin kritisoitiin voimakkaasti sitä, että edes sanoi ääneen, että Yhdysvaltojen hyökkäys Irakiin oli kansainvälisen oikeuden vastaista, Halonen muistelee kirjassa.
Kirjaprojekti havahdutti myös siihen, miten paljon politiikka on psykologiaa. Se, miten kemiat toimivat johtajien välillä, vaikuttaa myös valtioiden suhteisiin.
Psykologia näkyy myös siinä, että poliitikoilla on omat avainkokemuksensa, jotka muokkaavat näiden ajattelua. Kirjassa tästä nostetaan esimerkkinä Halosen ja ex-pääministeri Paavo Lipposen (sd.) erilainen ajattelu.
Presidentin ja pääministerin välit olivat tunnetusti vaikeat. Yksi ajattelutapojen ero liittyi juuri Yhdysvaltoihin. Lipposen suhde Yhdysvaltoihin oli lämmin, mihin todennäköisesti vaikutti se, että hän oli ollut maassa jo nuorena vaihto-oppilaana, kirjassa arvioidaan.
Halonen taas toteaa kirjassaan oman epäluulonsa Yhdysvaltoja kohtaan juontuvan hänen nuoruusvuosistaan Etelä-Amerikassa. Halosen mukaan amerikkalaiset "valitsivat aina väärin" – kuten Chilen vuoden 1973 sotilasvallankaappauksessa, jossa kenraali Augusto Pinochet suisti vallasta vaaleilla valitun sosialistipresidentin Salvador Allenden.
Huolimatta Pinochetin tekemistä laajoista kidutuksista, murhista ja vangitsemisista Yhdysvallat tuki Pinochetia.
– Kansainvälisen politiikan päättäjät ovat yhtä lailla ihmisiä, jotka rakentuvat samalla tavalla kuin me. Samat avainkokemukset muokkaavat heitäkin, Valkama sanoo.
Lipponen kytkeytyy olennaisesti myös niin sanottuun Irak-gateen, joka oli yksi Halosen presidenttikauden isoimmista kohuista.
Tuolloin selvisi, että tuolloinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk.) oli saanut salaisiksi luokiteltuja asiakirjoja presidentin silloiselta neuvonantajalta Martti Manniselta. Niitä hän käytti hyväkseen vaalitentissä Lipposta vastaan eduskuntavaalien aikana.
Pitkään spekuloitiin, oliko Halonen itse vuodon taustalla. Motiiviksi esitettiin sitä, että Halonen olisi halunnut torpata puoluetoverinsa Lipposen nousun pääministeriksi erimielisyyksien vuoksi.
Tätä vihjailua Valkama sanoo pitävänsä kohtuuttomana. Mitään todisteita asiasta ei ole – paitsi median spekulointi. Jäätteenmäki tai Manninen eivät koskaan esittäneet, että Halonen olisi ollut asiassa mukana.
Kirjassa Halonen sanoo olevansa juristi, "juridiikan läpitunkema", eikä tee laittomuuksia.
Halosen mukaan Mannisen tekojen paljastuminen oli jotakin, mitä hän ei olisi koskaan voinut uskoa.
– Se oli uskomaton asia. Aivan uskomaton asia. Manninen oli satakymmenenprosenttisesti virkamies, ja minusta oli todella sääli, miten hän pilasi pitkän ja nuhteettoman virkamiesuransa, Halonen pohtii kirjassa.
Halosen entisten ja nykyisten kansainvälisten tehtävien lista on pitkä. Kirjassa Valkama seuraakin Halosen työtä mukana matkoilla esimerkiksi Israelissa ja Palestiinassa. Matkalla Halonen oli osittain YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin toiveesta.
– Minusta emme tunne Halosen verkostoitumista ja painoarvoa samalla tavalla kuin esimerkiksi Martti Ahtisaaren. Halonen kuuluu esimerkiksi Guterresin korkean tason neuvoa-antavaan paneeliin, joka on pääsihteerin tukena erilaisten kriisien ja konfliktien ratkomisessa. Se ei ole pieni tai vähäpätöinen asia, Valkama sanoo.
– Omien havaintojeni mukaan Halosen yksi suuri vahvuus on, että hän kohtaa ihmisen kuin ihmisen samalla silmien korkeudella, riippumatta siitä onko tämä 15-vuotias palestiinalaisnuori vai ministeri.
Kirjan luvataan käsittelevän Halosen poliittista perintöä. Mikä se on, oli lopulta kysymys, johon Valkama ei löytänyt yhtä yksinkertaista vastausta kuin Niinistön kohdalla.
Niinistöllä se oli Nato-jäsenyys. Halosen politiikan painopisteet ovat painottuneet taas esimerkiksi YK-järjestelmään, kestävään kehitykseen, ihmisoikeuksiin ja oikeusvaltioon.
Ajat olivat myös hyvin erilaiset Niinistön ja Halosen aikakausilla. Se vaikuttaa vääjäämättä siihen, miten perintö muodostuu.
– Yksi ilmeinen asia on tietenkin se, että Halonen on raivannut naisille ja tytöille tietä politiikassa. Se on ollut sukupuolten välisen tasa-arvon kannalta iso asia meillä, mutta näyttänyt esimerkkiä myös muualla maailmassa.
Vaikka presidentin virassa ei olekaan seurannut vielä toista naista, esimerkiksi aiemmassa hallituksessa enemmistö ministereistä oli naisia.
– Voi pohtia, että olisiko se ollut mahdollista, jos meillä ei olisi ollut tätä suunnannäyttäjää.
