Ma­te­ma­tii­kan, fy­sii­kan ja ke­mi­an leh­to­ri, an­tiik­ki­kaup­pi­as ja kun­nal­lis­vai­kut­ta­ja Ai­la Nera me­neh­tyi pit­kän sai­rau­den uu­vut­ta­ma­na 78-vuo­ti­aa­na Rau­mal­la 25. ke­sä­kuu­ta 2025.

Kirk­ko­her­ran per­hee­seen 1946 Tot­ti­jär­vel­lä syn­ty­neen Ai­lan elä­mää oh­ja­si rak­kaus kau­neu­teen, tai­tee­seen, kult­tuu­riin ja lap­siin. Pap­pi­las­sa kas­va­nut Ai­la tun­net­tiin myös so­si­aa­li­suu­des­taan ja vie­raan­va­rai­suu­des­taan. Tei­ni-iäs­sä per­he muut­ti Uu­teen­kau­pun­kiin, mis­sä Ai­la ta­pa­si tu­le­van puo­li­son­sa Rei­jon. Ai­kuis­tut­tu­aan he muut­ti­vat Rau­mal­le ja sai­vat kol­me las­ta: Kal­le-Pe­kan, Kai­san ja Eve­lii­nan.

Ai­la tuli tun­ne­tuk­si rau­ma­lai­sil­le per­heil­le omis­tau­tu­va­na kas­vat­ta­ja­na työs­ken­nel­ty­ään koko uran­sa Rau­man Ly­se­on ylä­as­teen opet­ta­ja­na. Hän oh­ja­si myös Tu­run yli­o­pis­ton opet­ta­ja­o­pis­ke­li­joi­den har­joit­te­lui­ta sekä jär­jes­ti va­paa-ajal­laan lap­sil­le näy­tel­mä­ker­ho­ja ja las­ten­juh­lia. Ai­lan rie­muk­kais­ta ide­ois­ta nau­tit­tiin 80-lu­vul­la muun mu­as­sa Rus­ti­lan tai­de­tal­lin ja No­kan tai­de­tor­pan ke­sä­juh­lis­sa sekä Ka­ner­va­tien ka­tu­juh­lis­sa. Luo­va työ las­ten pa­ris­sa jat­kui vie­lä elä­kei­äs­sä mm. seu­ra­kun­nan te­at­te­ri­ker­hon ve­tä­jä­nä.

Ai­la edis­ti Rau­man ja Sa­ta­kun­nan elin­voi­mai­suut­ta mo­nel­la ta­paa. Yh­dis­ty­sak­tii­vi­na hän teki mer­kit­tä­vim­män työn Rau­man Aka­tee­mi­sis­sa Nai­sis­sa, jon­ka kek­se­li­ää­nä ja uut­te­ra­na pu­heen­joh­ta­ja­na hän tuli tun­ne­tuk­si 90-lu­vul­la. Ai­lan kau­del­la ta­pah­tu­mia oli pal­jon ja jä­sen­lu­ku trip­laan­tui.

Ai­la ha­lu­si ke­hit­tää sekä Rau­maa et­tä koko Sa­ta­kun­taa ja toi­mi laa­jas­ti po­liit­ti­sis­sa luot­ta­mus­teh­tä­vis­sä kun­ta- ja maa­kun­ta­ta­sol­la: kau­pun­gin­hal­li­tuk­ses­sa ja -val­tuus­tos­sa sekä lu­kui­sis­sa lau­ta­kun­nis­sa (ener­gia-, sa­ta­ma-, kult­tuu­ri- ja tek­ni­nen lau­ta­kun­ta). Tai­teen ja kult­tuu­rin ys­tä­vä­nä hän vai­kut­ti myös Tai­de­mu­se­on sää­ti­ös­sä ja Rau­man te­at­te­rin joh­to­kun­nas­sa. Ai­ka­lai­set ke­hu­vat Ai­lan tark­ka­sil­mäis­tä, ka­ris­maat­tis­ta otet­ta päät­tä­jä­nä – hän löy­si usein toi­mi­via rat­kai­su­ja eri nä­kö­kul­mil­le, mikä su­ju­voit­ti pää­tök­sen­te­koa.

Aila Nera. Kuva: Veikko Wahlroos

Ai­la ar­vos­ti kau­neut­ta, tai­det­ta ja an­tiik­kia, ja har­ras­tu­nei­suu­ten­sa kaut­ta up­pou­tui van­ho­jen esi­nei­den maa­il­maan. Vuon­na 1997, kun vii­mei­nen lap­si len­si ko­toa, hän ja Rei­jo muut­ti­vat ihai­le­maan­sa Van­haan Rau­maan. Ai­la pe­rus­ti an­tiik­ki­lii­ke Hau­en­gu­a­non An­tii­kin sa­maan kiin­teis­töön. Lii­ke tuli no­pe­as­ti tun­ne­tuk­si ym­pä­ri Suo­men ja löy­tö­jä ha­et­tiin sa­to­jen ki­lo­met­rien ta­kaa. Ai­la oli kova opis­ke­le­maan an­tiik­ki­tie­tout­ta ja toi­mi myös an­tii­kin ar­vi­oi­ja­na.

Vie­raan­va­rai­suu­den ja seu­ral­li­suu­den sa­ral­la Ai­la oli il­mi­ö­mäi­nen. Hän ra­kas­ti jär­jes­tää juh­lia ja kut­sui usein vie­rai­ta, ihan puo­li­tut­tu­ja­kin, ko­tiin­sa, joka sat­tui ole­maan vie­lä Nor­ta­mon te­ok­sien pää­hen­ki­lön Ta­sa­lan Vil­kun­kin al­ku­pe­räis­ko­ti. Il­la­nis­tu­jai­set Ai­la täyt­ti vä­rik­käil­lä ta­ri­noil­laan ja nau­rul­laan. Pöy­dän piti ai­na not­kua herk­ku­ja kuin pap­pi­las­sa.

Lä­hei­set muis­ta­vat Ai­lan läm­min­sy­dä­mi­se­nä, mie­li­ku­vi­tus­ta pur­su­a­va­na ja ins­pi­roi­va­na äi­ti­nä, puo­li­so­na ja mum­mu­na, jon­ka seu­ras­sa ei tul­lut kos­kaan tyl­sää. Elä­män­ker­rois­ta ja nai­sa­si­a­tee­mois­ta kiin­nos­tu­neen Ai­lan vä­ri­käs­tä, seu­ral­lis­ta elä­mää ku­vaa osu­vas­ti Min­na Cant­hin to­te­a­mus: ”Kaik­kea muu­ta kuin nuk­ku­vaa puo­li­kuol­lut­ta elä­mää”.

Eve­lii­na Nera