Maa­rit Ant­ti­la

Kun idyl­li­nen pu­nai­nen tupa veh­re­äs­sä maa­lais­mil­jöös­sä tuli ne­tis­sä vas­taan, Ii­na Nur­ro per­hei­neen ei kau­aa ai­kail­lut. Tu­rus­ta muut­to­kuor­mas­sa Eu­ra­jo­en Kui­va­lah­del­le mat­ka­si­vat Nur­ron li­säk­si puo­li­so, al­le kou­lui­käi­set lap­set, koi­ra, pa­ri­kymp­pi­nen se­ni­o­ri­kis­sa sekä kak­si rat­su­he­vos­ta.

– Kat­se­lim­me aluk­si ym­pä­ri äm­pä­ri eri­lai­sia maa­lais­paik­ko­ja, mut­ta kun tämä löy­tyi, tän­ne jäim­me, alun pe­rin Ou­lus­ta ko­toi­sin ole­va Nur­ro ker­too.

Hän on am­ma­til­taan rat­sas­tuk­se­noh­jaa­ja ja te­kee myös Sa­ta­kun­nas­sa töi­tä he­vos­ten pa­ris­sa.

– Ai­em­min pi­din rat­sas­tus­tun­te­ja, rat­su­tin he­vo­sia ja hoi­din nii­tä. Täl­lä het­kel­lä työs­ken­te­len pää­sään­töi­ses­ti ra­vi­he­vos­ten kans­sa.

Nur­ron omat he­vo­set, puo­li­ve­ri­set rat­sut Au­ra ja Viki lomp­si­vat ute­li­aas­ti ve­rä­jäl­le vas­taan. Au­ra on Nur­ron oma kas­vat­ti ja se on ol­lut hä­nel­lä var­sas­ta saak­ka.

– Au­ra ra­kas­taa ol­la esil­lä. Se oi­kein ai­na pat­sas­te­lee, jos ohi­kul­ke­vat ih­mi­set jää­vät jut­te­le­maan.

Nur­rol­la ei ole mi­tään sitä vas­taan, et­tä ky­lä­läi­set tu­le­vat moik­kaa­maan he­vo­sia ja tuo­vat niil­le pork­ka­noi­ta na­pos­tel­ta­vak­si.

– Kiva se vain on, et­tä niil­lä on ka­ve­rei­ta.

Au­ra on vie­lä nuo­ri ja vet­reä, sen seu­ra­na ole­va Viki sen si­jaan lä­hen­te­lee jo kah­ta­kym­men­tä vuot­ta. Ke­säk­si he­vo­set pää­se­vät ai­tauk­ses­taan lä­hel­lä ran­taa ole­val­le lai­tu­mel­le.

He­vo­set ovat Nur­rol­le enem­män kuin am­mat­ti. Hän pu­huu elä­män­ta­vas­ta ja he­vo­sis­ta par­hai­na ka­ve­rei­na.

– Mi­nut on kol­men van­ha­na vie­ty al­keis­tun­nil­le rat­sas­ta­maan, ja sii­tä se sit­ten läh­ti. He­vo­set vei­vät mu­ka­naan, vaik­ka tyk­kään toki kai­kis­ta eläi­mis­tä.

Har­ras­tus vaih­tui myö­hem­min am­mat­tiu­rak­si, omi­a­kin he­vo­sia Nur­rol­la on ol­lut jo usei­den vuo­sien ajan.

Kui­va­lah­den kylä so­vel­tuu hä­nen mu­kaan­sa he­vos­har­ras­tuk­seen hy­vin. Lu­vi­al­la on rat­sas­tus­kent­tä ja ma­nee­si mut­ta he­vos­ten kans­sa voi liik­kua myös Kui­va­lah­den lä­hi­maas­tos­sa.

– Olem­me rat­sas­ta­neet täs­tä jopa Eu­ra­jo­en Lah­den­pe­rään me­ren ran­taan koi­rien uit­to­pai­kal­le.

Per­heen vuok­raa­ma talo si­jait­see ky­lä­tien var­rel­la. Ki­ven­hei­ton pääs­sä on Kui­va­lah­den ke­sä­te­at­te­ri, jos­sa jo val­mis­tel­laan tii­viis­ti ke­sän esi­tys­kaut­ta.

– Se tuo vä­hän vä­hän häp­pe­nin­giä tän­ne ky­lil­le.

Ku­lu­va kesä on per­heen kol­mas Kui­va­lah­del­la. Kesä on maal­la pa­ras­ta ai­kaa, mut­ta Nur­ro sa­noo, et­tä tal­vel­la­kin he ovat viih­ty­neet hy­vin.

– Vii­me tal­vi oli hie­no, kun pää­si liik­ku­maan me­ren jääl­lä.

– Mi­nua maa­seu­tu on ai­na ve­tä­nyt puo­leen­sa, ei­kä kau­pun­ki ole kos­kaan ol­lut jut­tu­ni.

Nurrolla on kaksi hevosta, joista Auran hän on kasvattanut varsasta saakka. Kuva: Maarit Anttila

Pa­ras­ta maal­la asu­mi­ses­sa on hä­nen mu­kaan­sa oma rau­ha. Pi­has­sa saa ol­la mis­sä vaat­teis­sa lys­tää, ei­kä ku­kaan kat­so pit­kään.

– Kun tu­lee töis­tä ko­tiin, ei ole enää kii­re min­ne­kään.

Par­hai­ta ke­sä­puu­hia ovat pi­ha­pe­lien pe­laa­mi­nen ja ui­mi­nen ja sau­no­mi­nen Lah­den­pe­rän ran­ta­sau­nal­la.

Nur­ron Uu­des­ta­kau­pun­gis­ta ko­toi­sin ole­va puo­li­so käy töis­sä Po­ris­sa ja lap­set ovat Lu­vi­al­la päi­vä­ko­dis­sa. Etäi­syy­det ei­vät tun­nu pit­kil­tä. Po­riin ja Rau­mal­le on suu­rin piir­tein sama mat­ka.

Haas­tat­te­lu­het­kel­lä lap­set ovat leik­ki­mäs­sä Kui­va­lah­den kou­lun pi­has­sa. Omaa kou­lua ky­läs­sä ei tä­män lu­ku­vuo­den jäl­keen enää ole.

Sa­ta­kun­ta­lai­sis­ta Nur­rol­la on pelk­kää hy­vää sa­not­ta­va­naan. Kui­va­lah­te­lai­set tu­le­vat mie­luus­ti “po­ri­se­maan”.

– Maal­la ei kul­je­ta la­put sil­mil­lä ku­ten kau­pun­gis­sa.

Omaa ver­kos­toa sa­man­hen­ki­sis­tä ih­mi­sis­tä on eh­ti­nyt ker­tyä ja sat­tu­moi­sin lä­his­töl­lä asuu myös puo­li­son en­ti­nen työ­ka­ve­ri per­hei­neen.

Ou­lu­lai­sel­le kult­tuu­ris­hok­ki oli kui­ten­kin säk­sät­tä­vä lou­nais­mur­re, joka Nur­ron kor­vaan aluk­si kuu­los­ti äkäi­sel­tä.

– Kaik­ki pu­hu­vat sil­lä lail­la ly­hy­es­ti ei­kä sa­no­ja ve­ny­te­tä. En­sim­mäi­sen vuo­den ajat­te­lin, et­tä ol­laan­pa mul­le ty­ly­jä. Mut­ta ihan haus­kaa po­ruk­kaa tääl­lä asuu, Nur­ro hy­myi­lee.