Lauronen: ”Keskustelun kautta syntyy ymmärrystä”
Tuija Saarinen
Rauman Pitsaus lupaa rohkeaa, rehellistä ja aitoa puhetta työstä, rahasta, yrittäjyydestä ja kaupungin tulevaisuudesta. Myös Rauman Yrittäjät ry:n puheenjohtajan Joonas Laurosen mielestä rohkeaa puhetta tarvitaan.
– Kyllä mielipiteitä pitää uskaltaa sanoa ääneen. Meidän pitäisi kuitenkin myös rakentavasti oppia hyväksymään ja ymmärtämään erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia. Keskustelun kautta syntyy ymmärrystä.
Rauman Yrittäjät on yksi Pitsauksen yhteistyökumppaneista.
– Totta kai Yrittäjät haluaa olla mukana, sillä yrittäjyyshän on keskusteluissa erittäin vahva teema. Raumalta on puuttunut tällainen keskustelutapahtuma, joten tervehdin ilolla Pitsausta.
Laurosen mukaan tämä on erityisen hyvä hetki yhteiselle keskustelulle. Yrittäjiä koskettaa tällä hetkellä muun muassa se, mistä saadaan tulevaisuuden osaajia. Useita isoja hankkeita on myös vireillä.
– Meillä on mielipiteitä monestakin ajankohtaisesta asiasta, mutta ei välttämättä paikkoja, joissa keskusteltaisiin niistä yhdessä. Moninaisten hankkeiden eteen on tehty valtava työ, ja nyt odotellaan kädet ristissä ja toivotaan parasta. Osa hankkeista koskettaa koko Satakuntaa.
Lauronen näkee, että Rauman seudun yrityksissä korostuu poikkeuksellisesti uskallus katsoa tulevaisuuteen.
– Me emme jää märehtimään huonoja aikoja, vaan katsomme vuosien päähän eteenpäin, ja mietimme, miten voisimme kehittää yrityksiämme. Ja kun keskustelee yrittäjien kanssa, huomaa, että haasteisiin on osattu sopeutua. Toiveikkuus on selvästi läsnä tällä hetkellä.
Lisätietoa Pitsauksesta löytyy täältä.


