Pau­li Uu­si-Kil­po­nen

Rau­man joh­ta­van kap­pa­lai­sen Juk­ka Pur­ho­sen 34 vuo­den an­si­o­kas työ Rau­man seu­ra­kun­nas­sa sai tun­nus­tuk­sen, kun hä­nel­le myön­net­tiin ro­vas­tin ar­vo­ni­mi.

Ro­vas­tin ar­vo myön­ne­tään kir­kol­li­ses­sa työs­sä eri­tyi­sen an­si­oi­tu­neel­le hen­ki­löl­le. Ar­vo­ni­miä myön­ne­tään nel­jän vuo­den ai­ka­na suun­nil­leen yk­si ar­vo­ni­mi ku­ta­kin al­ka­vaa kol­me­a­kym­men­tä hiip­pa­kun­nan pap­pia koh­den.

– Ar­vos­tan tun­nus­tus­ta ko­vas­ti sa­noo Juk­ka Pur­ho­nen ja li­sää.

– Olen teh­nyt koko vuon­na 1991 al­ka­neen ura­ni Py­hän Ris­tin Kir­kon ku­pees­sa.

Lä­hes puo­let tuos­ta ajas­ta hän on toi­mi­nut nuo­ri­so­työs­sä, muun mu­as­sa rip­pi­kou­lu­jen ve­tä­jä­nä Kar­va­tis­sa ja Kal­li­o­kar­ta­nos­sa.

– Kun aloi­tin nuor­ten pa­ris­sa, oli rip­pi­kou­lu­lai­sia 550. Nyt hei­tä on pa­ri­sen sa­taa vä­hem­män, Pur­ho­nen muis­tut­taa.

Ilah­dut­ta­va­na hän pi­tää sitä, et­tä iso­sia rip­pi­kou­luun löy­tyy yhä sa­ta­kun­ta.

Juk­ka Pur­ho­sen haa­vee­na oli pääs­tä ison seu­ra­kun­nan nuo­ri­so- ja rip­pi­kou­lu­pa­pik­si. Tuo­hon aja­tuk­seen vai­kut­ti eh­kä se­kin, et­tä hän on Hel­sin­gis­tä ko­toi­sin. Rau­mal­le hä­net toi ha­kuil­moi­tus, jos­sa Rau­mal­le il­moi­tet­tiin ha­et­ta­van ke­sä­te­o­lo­gik­si val­mis­ta te­o­lo­gi­an mais­te­ria.

– Kun olin ke­sä­te­o­lo­gi­na, sa­noin kirk­ko­her­ral­le Au­lis Ka­re­nil­le, et­ten oi­kein tie­dä pa­pik­si tu­los­ta Rau­mal­le, mut­ta jos sai­sin nuo­ri­so- ja rip­pi­kou­lu­pa­pin työn vas­tuul­le­ni, niin sit­ten tu­len.

– No, lo­ka­kuus­sa 1991 pää­sin toi­vo­maa­ni nuo­ri­so­työ­hön ja olen viih­ty­nyt. Rau­ma on kau­nis kau­pun­ki eten­kin ke­säi­sin ja työ luon­non kes­kel­lä Kar­va­tin rip­pi­lei­ril­lä an­taa hie­not puit­teet, Pur­ho­nen ke­huu.

Hän teki myös op­pi­lai­tos­pa­pin töi­tä. Hä­nel­le kuu­lui­vat niin am­mat­ti­kor­ke­an kuin lu­ki­on ja am­mat­ti­kou­lun opis­ke­li­jat.

Joh­ta­van kap­pa­lai­sen teh­tä­viin hän siir­tyi 10 vuot­ta sit­ten, kun Vil­le Niit­ty­nen jäi teh­tä­väs­tä pois. Joh­ta­van kap­pa­lai­sen teh­tä­viin kuu­luu kirk­ko­her­ran si­jai­suus ja pal­jon myös toi­mis­to­työ­tä, ih­mis­ten joh­ta­mis­ta, joh­to­ryh­män jä­se­nyys jne. Alai­sia hä­nel­lä on tois­ta­kym­men­tä.

– Seu­ra­kun­nal­le on teh­ty myös uu­si stra­te­gia, jos­sa yh­dis­te­tään van­han seu­ra­kun­nan pe­rin­ne ja tu­le­vat haas­teet, sel­vit­tää Pur­ho­nen.

Rau­man seu­ra­kun­nan pe­rin­tees­tä pu­hu­es­saan hän viit­taa fran­sis­kaa­ni­seen elä­män­ta­paan, jos­sa ko­ros­tuu yk­sin­ker­tai­seen ja vaa­ti­mat­to­maan elä­män­ta­paan omis­tau­tu­mi­nen. Fran­sis­kaa­ni­mun­kit oli­vat pe­rus­ta­mas­sa Rau­maa.

Pur­ho­sen mu­kaan he myös ko­ros­ti­vat lä­hel­lä luon­toa ole­vaa elä­män­ta­paa. Hä­nen mu­kaan­sa luon­to­ar­vo­jen kun­ni­oit­ta­mi­nen on tänä päi­vä­nä ko­ros­te­tun ajan­koh­tai­nen asia.

– Mei­dän pi­tää osa­ta myös koh­da­ta ny­ky­a­jan ih­mi­nen ai­dos­ti iloi­neen ja mur­hei­neen, sa­noo Pur­ho­nen.

Kir­kol­li­ses­sa työs­sä pi­tää ot­taa huo­mi­oon myös pie­nen kau­pun­gin koko elä­män­kir­jo. Sii­hen kuu­lu­vat myös maa­han­muut­ta­jat.

– Ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa käy sään­nöl­li­ses­ti 15–20 maa­han­muut­ta­jaa. Osa heis­tä tu­lee ka­to­li­sis­ta kult­tuu­reis­ta. Sik­si he ovat roh­ke­am­pia tu­le­maan kirk­koon kuin pai­kal­li­set seu­ra­kun­ta­lai­set.

Pur­ho­nen nos­taa esiin yh­den in­ti­a­lai­sen kir­kos­sa kä­vi­jän.

– Ky­syin, mi­ten sinä seu­raat saar­no­ja, kos­ka et puhu suo­mea. In­ti­a­lai­nen näyt­ti kän­ny­kän, jos­sa on kään­tä­jä. Het­kes­sä saar­na kään­tyy vaik­ka hin­dik­si, hy­mäh­ti Pur­ho­nen.

Pur­ho­nen ke­huu sitä, mi­ten Py­hän Ris­tin Kirk­ko täyt­tää piis­pa Mari Lep­pä­sen toi­veen pi­tää ovet au­ki jo­kai­se­na päi­vä­nä vuo­des­sa puo­lil­ta­päi­vin ai­na vii­teen as­ti.

– Kirk­koon voi tul­la hil­jen­ty­mään. Mo­nel­le se on tär­keä asia.

Pur­ho­sen mu­kaan seu­ra­kun­nan pal­ve­luk­siin kuu­luu myös krii­si­a­pu ja ih­mis­ten koh­taa­mi­nen elä­män lop­pu­suo­ral­la. Seu­ra­kun­nal­la on toki per­he­neu­von­taa, joh­ta­va per­he­neu­vo­ja on kou­lu­tuk­sel­taan psy­ko­lo­gi. Sil­ti tar­vi­taan myös ih­mis­ten koh­taa­mis­ta, jos­sa pa­peil­la on oma osan­sa.

– Meil­le voi tul­la pu­hu­maan, me kuun­te­lem­me, kun ah­dis­tus on kova, sa­noo Pur­ho­nen ja muis­tut­taa pa­ris­kun­nas­ta, joka ker­toi hä­däs­tään.

– Myö­hem­min he kiit­te­li­vät, et­tä sai­vat pu­hua ja osa­sin kuun­nel­la.

Myös pa­pit jou­tu­vat hen­ki­ses­ti ko­vil­le koh­da­tes­saan ih­mis­ten ar­ki­sia haas­tei­ta. Pur­ho­nen ker­too ai­kaa sit­ten ta­pah­tu­nees­ta onet­to­muu­des­ta, jos­sa nuo­ri seu­ra­kun­ta­lai­nen me­net­ti hen­ken­sä au­to-on­net­to­muu­des­sa. Uh­ri oli hä­nel­le lä­hei­nen.

– Vaik­ka ta­pauk­ses­ta on jo pari vuo­si­kym­men­tä, niin joka ker­ta on­net­to­muus­pai­kan ohi aja­es­sa­ni hi­das­tan vauh­tia ja mie­leen tu­lee se nuo­ru­kai­nen, Pur­ho­nen muis­tut­taa.

Purhonen on tehnyt koko vuonna 1991 alkaneen uransa Pyhän Ristin Kirkon kupeessa. Kuva: Pauli Uusi-Kilponen