Ari An­te­roi­nen

Jo­han­na Ni­su­lan pa­rin vuo­den ikäi­nen yri­tys kan­taa ni­meä Lii­kun­ta- ja oh­jel­ma­pal­ve­lut Jo­han On! Ni­su­la ha­lu­si yri­tyk­sel­leen sel­lai­sen ni­men, joka on vä­hän eri­lai­nen ja jää ih­mis­ten mie­leen.

– Mut­ta kun kak­si­kym­men­tä vuot­ta sit­ten opis­ke­lin mer­ko­no­mik­si, niin sil­loin jo ha­lu­sin pe­rus­taa oh­jel­ma­toi­mis­ton tuol­la ni­mel­lä. Aja­tus jäi ta­ka­rai­voon, mut­ta kak­si vuot­ta sit­ten pää­tin pis­tää fir­man pys­tyyn, Ni­su­la ker­too.

– Sii­nä vä­lil­lä olen teh­nyt kai­ken­lais­ta. Olen en­ti­nen baa­ri­mik­ko, teh­nyt kiin­teis­tön­vä­lit­tä­jän töi­tä sekä olen enem­män tai vä­hem­män koko ikä­ni ol­lut voi­mis­te­lun kans­sa te­ke­mi­sis­sä, Ni­su­la avaa.

Hän ker­too sekä har­ras­tuk­se­na ja osit­tain lei­pä­työ­nä­kin oh­jan­neen­sa voi­mis­te­lua kol­mi­sen­kym­men­tä vuot­ta.

– Olin kym­me­nen vuot­ta Val­ke­a­kos­kel­la ison voi­mis­te­lu­seu­ran toi­min­nan­joh­ta­ja­na.

Mikä toi Ni­su­lan Rau­mal­le?

– Mi­käs muu kuin mies, Ni­su­la nau­rah­taa.

– Meil­lä on tääl­lä Rau­mal­la uu­si­o­per­he. Poi­ka­kin tuli opis­ke­le­maan Rau­mal­le. Olen ty­kän­nyt hir­mui­ses­ti Rau­mas­ta. Van­haa Rau­maa ra­kas­tan yli kai­ken, ke­huu Ni­su­la.

Hän li­sää kui­ten­kin, et­tä jois­sain asi­ois­sa eh­kä kal­lis­tu­taan sii­hen tut­tuun ja tur­val­li­seen van­haan te­ki­jään.

– Mut­ta on ol­lut ilo huo­ma­ta, et­tä on ha­lut­tu ko­keil­la uut­ta­kin.

Min­kä­lai­nen on kil­pai­lu­ti­lan­ne?

– On­han tämä to­del­la kil­pail­tu ala. So­men kaut­ta tar­jo­taan kai­ken­lai­sia kurs­se­ja. Ne­tin kaut­ta os­te­tuis­sa kurs­seis­sa ei eh­kä ole sitä hen­ki­lö­koh­tais­ta kon­tak­tia, mis­tä it­se pi­dän. It­se teen ai­na hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti ih­mis­ten kans­sa työ­tä.

– Ja on­han lii­kun­ta-ala kil­pail­tua, kun ih­mi­set miet­ti­vät, min­ne men­nä jump­paa­maan, Ni­su­la jat­kaa.

Mikä on valt­ti­si täs­sä kil­pai­lus­sa?

– Väi­tän, et­tä ko­ke­mus. Ym­mär­rän ih­mis­ke­hos­ta ja pään si­säs­tä­kin vä­hän näin kol­men­kym­me­nen vuo­den ko­ke­muk­sel­la.

Oman yri­tyk­sen kan­ta­va lii­kei­dea on Ni­su­lan mu­kaan hy­vin­voin­ti.

– Tar­jo­an yk­sit­täi­siä lii­kun­ta­tun­te­ja ja sit­ten mi­nul­la on omia tun­te­ja, joi­ta ve­dän. Rau­mal­la pi­dän mo­nes­sa paik­kaa tans­si­tun­te­ja. Li­säk­si tar­jo­an yh­dis­tyk­sil­le ja yri­tyk­sil­le työ­hy­vin­voin­ti­päi­viä, val­men­nuk­sel­li­sia työ­pa­jo­ja, jär­jes­tän ta­pah­tu­mia ja teen juon­to­keik­ko­ja. Ai­ka laa­jas­ti siis. Eh­kä pi­täi­si vä­hän su­pis­taa? Kaik­kea te­ki­si mie­li teh­dä, mut­ta kun rah­keet ei­vät ihan kaik­keen rii­tä, Ni­su­la to­te­aa.

Ni­su­la ei pys­ty suo­ral­ta kä­sin pro­fi­loi­maan tyy­pil­lis­tä asi­a­kas­taan.

– Mi­nul­la on ol­lut niin eri­tyyp­pi­siä asi­ak­kai­ta, ja se­hän on pel­käs­tää rik­kaus, Ni­su­la to­te­aa.

On­ko se niin, et­tä on hyvä kun krop­pa on kun­nos­sa, mut­ta kaik­kein tär­kein­tä on se, et­tä pää­nup­pi on kun­nos­sa?

– Jos ei pää ole kun­nos­sa, ei se krop­pa­kaan lii­ku, Ni­su­la vah­vis­taa.

Jo­han­na Ni­su­la liit­tyi heti yri­tyk­sen pe­rus­ta­mi­sen jäl­keen Rau­man Yrit­tä­jiin.

– Tie­dän mitä on yrit­tä­jyys ja pi­dän yh­dis­tyk­sen toi­min­taa tär­ke­ä­nä. Äi­ti teki ai­ka­naan pit­kän uran yk­si­ny­rit­tä­jä­nä. Ha­lu­sin liit­tyä yrit­tä­jien jär­jes­töön myös sik­si, kun en uu­te­na rau­ma­lai­se­na tun­te­nut tääl­tä ke­tään, sa­noo Ni­su­la.

– Ver­kos­toi­tu­mi­nen on tär­ke­ää. Osal­lis­tun ta­pah­tu­miin jon­kin ver­ran. Yrit­tä­jien lou­nail­la käyn ai­na, kun vaan eh­din.

Kun ko­to­na on lät­kä­jät­kä, löy­tää Ni­su­la usein it­sen­sä jää­hal­lien toi­mit­si­ja­pöy­dän ää­res­tä.

– Muu­ten va­paa-ai­ka ku­luu kä­si­töi­den pa­ris­sa. Is­tun soh­van­nur­kas­sa ku­to­mas­sa, en­kä sil­loin kuu­le mi­tään, Ni­su­la nau­rah­taa.