Auringonlaskun Festivaali laajenee ja uudistuu
Kulttuurikuppila Brummi ja Poroholman Rantatalo järjestävät lauantaina elokuun 23. päivä Auringonlaskun Festivaalin Rantatalon hiekalla Otanlahden rantapuistossa.
Keväällä vauhdilla pystytetty uusi festivaali laajenee nyt yhden illan rantajuhlasta koko viikonlopun musiikki-ilotteluksi: festivaalia juhlitaankin kahden auringonlaskun verran.
Auringonlaskun Festivaali etkoineen käynnistää tänä vuonna 10 vuotta täyttävän Kulttuurikuppila Brummin synttärijuhlinnan. Varsinaisesti synttäreitä juhlitaan syyskuun viimeisenä viikonloppuna, jolloin luvassa on kaksi live-musiikintäyteistä klubi-iltaa – ja nyt myös kaikkien aikojen ensimmäiset nokkahuilunheiton maailmanmestaruuskisat.
Viime viikon lehdessä festarin nimeksi mainittiin erheellisesti Sunset-festari. Nimi ja tekijät ovat vaihtuneet sekä ohjelma uudistunut ja laajentunut.
Auringonlaskun Festivaalin pääfestaripäivä saa edelliseen iltaan etkot. Perjantaina 22. elokuuta Auringonlaskun Jytä -tapahtuma tarjoilee kansalle viihdettä Brummille tyypilliseen tapaan: rautalankaa ja rock’n’rollia aidon musiikin ystäville – niille, joiden mielestä musiikki ja ATK eivät sovi samaan lauseeseen.
Ensimmäinen Auringonlaskun Jytä nostaa lavalle juurilleen palanneen Varjokuva-orkesterin, niin yleisön joukossa kuin muusikkopiireissä suurta ylistystä ja runsaasti kehuja nauttivan, Arttur Teräsen luotsaaman AT’s Roots & Ramblin’ -trion sekä Leimavero-yhtyeen, jonka huhutaan olevan Suomen paras Sorsakoski & Agents -tribuutti.
Auringonlaskun festareiden lisäksi laajenee myös Brummin synttärijuhlinta: klubi-iltojen lisäksi synttäriviikonloppuna, sunnuntaina 28.9. kisataan Brummin isännöimät kaikkien aikojen ensimmäiset Nokkahuilunheiton MM-kisat. Ilmassa on siis suuren urheilujuhlan tuntua sekä lentäviä nokkahuiluja.
– Aivan ensimmäiseksi ajatuksissa oli haitarinheitto, mutta painonsa ja hintansa puolesta se ei ehkä sovi ihan kaikkien harrastukseksi, tuumii Brummin tirehtööri Markku Pekonen.
– Kaiken lisäksi hanuri menee heitettäessä herkästi rikki. Niinpä lajiksi kehittyi nokkahuilunheitto.
Uuden lajin pariin kannattaa kiinnostuneiden alkaa harjoitella jo nyt.
– Harrastuksena nokkahuilunheitto on kaikkien saavutettavissa ja sitä voi treenata vaikka sopivan mittaisella ja painoisella oksalla, mikäli syystä tai toisesta ei matkaan ole tarttunut vielä omaa nokkahuilua, ohjeistaa Pekonen.
– Kisassa ei kuitenkaan paiskita huilua miten sattuu, vaan säännöt ovat tiukat ja tuomarointi armotonta.
Kilpailuun osallistujille Pekonen lupaa upean nokkahuilunheiton MM-kisojen t-paidan, pientä suolaista ja suurta hyvää mieltä. Kisoissa raikaa yleisön iloksi toki myös live-musiikkia.