Valokuvaaja otti sattumalta kuvan lintulajista, josta tehtiin havainto viimeksi yli 50 vuotta sitten
STT–AFP
Oseaniassa Papua-Uusi-Guineassa valokuvaaja otti sattumalta kuvan haamulintuhaukasta, josta on tehty virallinen havainto viimeksi yli 50 vuotta sitten.
Kuvan ottanut Tom Vierus sanoi Maailman luonnonsäätiö WWF:n lausunnossa, ettei aluksi edes tajunnut vanginneensa kuvaan harvoin nähtyä lajia.
– Oli suuri yllätys kuulla, että tämä kuva näyttää olevan ensimmäinen tästä "kadonneesta lajista", Vierus sanoi.
American Bird Conservancy -järjestön John Mittermeierin mukaan viimeisin tieteellinen dokumentaatio lajista on vuodelta 1969 peräisin oleva lintunäyte, jota säilytetään museossa Yhdysvalloissa.
Vaarantuneeksi luokiteltu laji elää vain yhdellä Papua-Uusi-Guinean saarista. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto arvioi, että luonnossa elää 2 500–10 000 aikuista haamulintuhaukkaa.
Linnusta tiedetään hyvin vähän, koska sitä havaitaan vain harvoin. WWF:n mukaan löytö korostaa alueen suojelutarvetta, koska uhanalaisen linnun uhkiin kuuluvat hakkuut ja kaivosteollisuus.