Porissa järjestetään viikonvaihteessa suuri koiranäyttely – Kirsti Louhi tuomaroi 40 vuoden kokemuksella
Porin raviradalle tuodaan viikonvaihteessa lähes 2 400 koiraa arvosteltavaksi. Kirsti Louhi on yksi tapahtuman tuomareista.
Jukka Silvast
Kirsti Louhen historia koirien kanssa on mittava. Muototuomarin tehtävät alkoivat vuonna 1982. Koiran hän omisti jo 4-vuotiaana.
– Olen siitä lähtien ollut vain 1,5 vuotta ilman koiraa.
Kirsti Louhi on ainoa Porin seudulta mittavaan kansainväliseen näyttelyyn osallistuva arvostelutuomari. Hän voi arvostella tänään lähes 100 rodun edustajat. Mutta tie siihen on pitkä.
– Rotuihin voi paneutua opiskelemalla, harjoittelemalla ja loppukokeen suorittamalla. Se ei käy sormia napsauttamalla, hän kertoo kansainvälisen näyttelyn alla.
Tällä haavaa Louhella itsellään on 13-vuotias noutajiin kuuluva espanjanvesikoira Risto. Louhi sanoo, että se on arvosteltu ympäri Euroopan lukuisia kertoja. Hän on tähän saakka vienyt omistamiaan koiria näyttelyihin Eurooppaan, ja kaikki omat koirat ovat saaneet valioluokituksen.
Hän kertoo miettineensä, jos hän ei enää ikäänsä ajatellen ehkä ota uutta pentua itselleen. Siitäkään huolimatta, että Risto on sairas ja alkaa olla polkunsa päässä.
Kirsti Louhi kertoo, että näyttelyissä koirat on jaoteltu kymmeneen roturyhmään. On lammas- ja karjakoiria, palveluskoiria, terrierit, mäyräkoirat, ajavat koirat, pystykorvat, lintukoirat, noutajat, kääpiökoirat ja vinttikoirat. Näille kaikille on omat rotumääritelmänsä.
Hän on tuomaroinut 40 vuotta. Roduista hän sanoo, että vaikka rotumääritelmä olisikin pysynyt samana, rodullisesti koiriin voi tulla muutoksia.
– Jotkut tuomarit esimerkiksi suosivat isoja ja voimakkaita yksilöitä, vaikka niin ei kuuluisikaan olla. Sellainen vaikuttaa jalostukseen.
Porin tapahtumaan on ilmoitettu lähes 2 400 koiraa. Osanottajia tulee ympäri Euroopan. Myös kymmeniä tuomareita tulee muualta Euroopasta suomalaisten rinnalle.
– Englanti on ehdoton koirien ”Mekka”. Yhdessä tapahtumassa voi olla mukana 20 000 koiraa, Louhi tietää kokemuksesta.
Hän kertoo, että Suomen tuomarit kouluttautuvat tehtäväänsä pääsääntöisesti Espoossa Suomen Kennelliiton koulutustiloissa ja yleensä viikonloppuisin. Tämä on harrastus. Opeteltavaa riittää, sillä rotuja Suomessakin on yli 350. Koulutuksen hoitavat rotujärjestöt.
Varsinaisessa kilpailutapahtumassa tuomari arvioi koiraa silmillään ulkoisesti, juoksuttaa kierroksen, tutkii käsillään – myös hampaat ja jopa urosten kiveksetkin.
– Jokainen koiranomistaja saa kirjallisen arvostelun. Meillä on kehäsihteeri, joka kirjaa suullisen arvostelun kirjalliseen muotoon.
Muotovalioksi ei tulla kerralla. Koiran tulee saada kolmen eri tuomarin arviointi kolmessa eri tapahtumassa ennen sertifikaattia.
Satakuntalaisesta koiranjalostuksesta Louhi sanoo, että kasvattajia löytyy monille roduille. Hän korostaa, että hyvä kasvattaja on vastuuntuntoinen luonteen ja terveyden tunteva ja huomioiva. Myös liiketoiminta alalla pyörii. Korona-ajan koirabuumi on hyödyttänyt bisneskasvattajia. Louhi miettii, miten koteihin koronavuosina hankituille koirille nyt käy, kun lähityöt taas ovat palanneet ja koirien kotiaika on tullut mietintään.
Porin ravirata täyttyy koirista 30.7.–31.7. Kirsti Louhen ohjelmassa on 70–80 koiran arvostelu lauantaina, noin 50 koiran sunnuntaina.
Porilaiselle on kilpailuun nimetty arvosteltavaksi ainakin belgianpaimenkoirat, pieniamerikanpaimenkoira, saksanpaimenkoirat ja chihuahuat.
– Minä tuomaroin nykyisin 5–7 kertaa vuodessa Suomessa. Tänä vuonna olen ollut kolmessa koiranäyttelyssä töissä ennen Poria.
Tapahtuman järjestävät Satakunnan Seura- ja Kääpiökoirayhdistys, Porin Erämiehet, Satakunnan Pystykorvakerho ja Satakunnan Ajokoiramiehet.