Nuorten työpajat saavat jatkaa Veturitallinkadulla – Varaosapankki sulki ovensa
Veturitallinkadun vuokrasopimus oli päättymässä marraskuun loppuun mennessä, mutta sitä jatketaan toistaiseksi.
Pauliina Vilpakka
Porin nuorten työpajat saavat jatkaa toimintaansa Veturitallinkadulla. Uutinen on otettu vastaan helpottuneena, sillä esimerkiksi rakennus-, auto- ja metallipajat vaativat tietynlaisia tiloja. Tilojen vuokrasopimus oli päättymässä marraskuun loppuun mennessä, mutta sitä jatketaan toistaiseksi.
Nuorten työpajatoiminta on kokenut muutoksia vuodenvaihteen jälkeen, jolloin elinvoima- ja ympäristötoimialan työpajoilla käytiin yt-neuvotteluita lakimuutosten vuoksi. Toiminnan muotoutuminen on vielä kesken, mutta parhaillaan toimivat työpajat ovat Cafe Nuokkari sekä press- ja bändipaja, jotka toimivat keskustan nuorisotalolla. Lisäksi Veturitallinkadulla järjestettäviä työpajoja ovat kädentaito-, taide-, rakennus-, metalli- ja autopajat. Kuljetuksia on hoidettu seinättömän pajan mallilla yhteistyössä palveluliikelaitoksen kanssa.
Veturitallinkadulla toiminut elinvoima- ja ympäristötoimialan Varaosapankki sulki ovensa lopullisesti 30. kesäkuuta. Rakennusmateriaalia kierrättävän ja kunnostavan Varaosapankin toiminta oli Porin työpajojen vastuulla kymmenen vuotta. Keväällä kaupunki ilmoitti, että ellei toiminnalle löydy jatkajaa, Varaosapankin toiminta päättyy.
Työhönvalmentaja Janette Jokinen kertoo, että työpajatoiminnalla on suuri merkitys sille osalle nuorista, jolla eteneminen peruskoulusta jatko-opintoihin ja työelämään ei tapahdu yhtä suoraviivaisesti kuin suurella osalla. Työpajatoiminta tarjoaa vaihtoehtoisen oppimisympäristön, jos nuorella on esimerkiksi vaikeuksia menestyä oppilaitosympäristössä. Taustalla voi olla esimerkiksi sosiaalisia ongelmia, ahdistusta, nepsy-piirteitä tai muita haasteita. Työpajatoiminta perustuu käytännön kautta oppimiseen ja mahdollistaa yksilöllisemmän opetuksen ja tuen antamisen.