”Musiikkia, jota tehdään kynä kädessä”
Kulttuurikuppila Brummi on kymmenessä vuodessa noussut Suomen merkittävimpien liveklubien joukkoon. Konserttisalitasoinen tekniikka houkuttelee Raumalle nimekkäitä artisteja – sekä yleisöä, joka todella kuuntelee.
– Olemme aina halunneet tarjota aitoa instrumentein tehtyä musiikkia musadiggaajille. Kohderyhmämme on 35 ikävuodesta ylöspäin, mutta mukana on myös nuorempia, jotka jakavat intohimon laadukkaaseen livemusiikkiin. Brummin yleisö arvostaa musiikkia, jota tehdään kynä kädessä, ei vain tietokoneella, kuvailee Brummin isäntä Markku Pekonen.
Juhlavuosi käynnistyy Auringonlaskun Festivaalilla 23.8. Otanlahden rannassa. Syyskuun lopussa Brummin synttäreitä juhlitaan kahtena peräkkäisenä iltana.
Syksyn keikkakalenterissa on huomioitu yleisön toiveet.
– Yleisön toiveesta Turmion Kätilöt nähdään taas Brummissa 4.10. Toivottuja ovat myös Arppa (30.10.) ja Mokoma (22.11.). Lipunmyynti on vilkasta, joten kannattaa toimia nopeasti, Pekonen vinkkaa.