Kiireettömästi lähellä aamusta iltaan, viikon jokaisena päivänä
Ulko-ovi on jo valmiiksi käytävälle avoinna, kun DiakonKotihoidon Johanna Hämäläinen ja DiakonSiivouksen Soile Tulonen saapuvat Ritva Kaunon kotiin.
Kolmikko on tuttu toisilleen, sillä niin Hämäläinen kuin Tulonenkin käyvät Kaunon luona säännöllisesti.
Kauno saa Diakon palveluiden kautta apua arkeen ja kodinhoitoon, jotta kotona asuminen sujuisi turvallisemmin. Kauno on iästään huolimatta omatoiminen ja pärjää vielä melko vähillä käynneillä. Hämäläisen tehtävä on käyntiensä yhteydessä pitää silmällä myös sitä, miten asiakkaat voivat ja kiinnittää huomiota mahdollisiin muutoksiin.
-Hiukan viime aikoina on tullut lisää vaivaa ja huomaa, ettei jaksa enää samaan tapaan kuin aiemmin, Kauno kertoo.
-Muistatte, että yksin ei tarvitse yrittää väkisin pärjätä, vierellä istuva Johanna Hämäläinen muistuttaa.
-Kyllä te tiedätte, että emme me naiset helposti sitä myönnä, Kauno lausahtaa kujeillen.
Kun kotihoito ja siivous käyvät Kaunon luona, vaihdetaan askareiden lomassa kuulumiset. Ajassa, jossa kuulee puhuttavan siitä, ettei kotona asuville vanhuksille jää kotikäynneillä juuri aikaa, DiakonKotihoidon käynnillä vaalitaan kiireettömyyttä.
-Kun lähden asiakkaan luota, haluan varmistaa, että hän on tullut käyntini aikana kuulluksi. Emme vain suorita pikaisesti tehtäviä ja jatka kiireessä matkaa, vaan asiakkaan äärelle oikeasti pysähdytään, Hämäläinen kertoo.
Kauno viihtyy hyvin itsekseenkin, mutta silti kotikäynnit niin kotihoidon kuin siivouksenkin osalta ovat tervetullut apu arkeen.
-Huomaa, että kun juttelee näin, niin hetken on kuin mitään vaivaa ei olisikaan. Käynnit tuovat iloa päivään, jää turvallinen olo, kun joku käy, Kauno kertoo.
DiakonSiivous huolehtii osaltaan siitä, että Kaunon koti pysyy siistinä. Siivoukset toteutetaan aina tarkasti ja tehokkaasti asiakkaan tarpeiden mukaan.
-Asiakkaan ei tarvitse huolehtia siivousvälineistä, vaan me tuomme mukanamme puhtaat välineet, Soile Tulonen kertoo.
DiakonSiivous hoitaa asiakkaan puolesta sovitusti kaikenlaiset siivoukset viikkosiivouksista muuttosiivoukseen. Kotihoidon palveluihin kuuluu muun muassa päivittäisissä toimissa avustamista, asiointi- ja ulkoiluapua sekä kotisairaanhoitoa.
Palveluita on mahdollista suunnitella säännöllisinä käynteinä tai tilapäiseen avuntarpeeseen viikon jokaisena päivänä aamusta iltaan, ja ne kuuluvat kotitalousvähennyksen piiriin.
DiakonSiivouksen Soile Tulonen työskentelee hygienisesti puhdasliina-systeemillä eli asiakkaan luona käytettävät välineet ovat aina puhtaita.
Tiia Jokisalo
Palvelut saatavilla Porissa, Ulvilassa ja Raumalla sekä lähialueilla.