Deniss Kebabin puhelinnumero löytyy monen raumalaisen kännykästä
Raumalaisessa Deniss Kebabissa soi puhelin taajaan. Vaikka ravintola löytyy myös Woltista ja Foodorasta, asioi suurin osa tilausasiakkaista soittamalla.
-Meillä on ollut sama puhelinnumero yli 30 vuotta, ja monella raumalaisella on se puhelimensa muistissa, perustelee Deniss Kebabin omistaja Mehmet Cetin perinteisen asiointitavan suosiota.
Deniss Kebab on perustettu vuonna 1992, ja se oli tuolloin Rauman ensimmäinen kebabpaikka. Cetin on luotsannut yritystä vuodesta 1996. Kolmessakymmenessä vuodessa ovat suomalaisten makutottumukset muuttuneet.
-Olemme lisänneet listalle tuliset pizzat. Alkuaikoina suomalaiset eivät tykänneet tulisesta. Myös kanakebab on suhteellisen uusi tulokas.
Ravintolan suosituin pizza on Kenan Special, jossa pizzan päälle lisätään uunin jälkeen salaattia. Se voitti muun muassa vuonna 2020 Nortamo-Seoran ja Raumalaisen järjestämän Raum-pizzakisan.
Vuosien varrella Deniss Kebab on saanut paljon kanta-asiakkaita.
-Täällä käydään jo toisessa sukupolvessa, kun kanta-asiakkaiden lapset käyvät meillä. Minulla on tapana antaa lapsille tikkari, ja usein on niin, että muistan antaneeni tikkareita jo lasten vanhemmille.