Bravida palvelee talonomistajia ja taloyhtiöitä tuttuun tapaan
Vesi-Vasa on jatkanut viime vuoden marraskuun yrityskaupan jälkeen vahan tutun asiakaskunnan palvelemista Bravida Satakuntana. Tärkeän osan asiakaskunnasta muodostavat talonomistajat ja taloyhtiöt Rauman seudulla.
Ainoa muutos on, ettemme enää myymälässä palvele yksityisiä asiakkaita. Ovet ovat tarvikeostoksien osalta kiinni, sanoo Bravida Satakunnan talotekniikkayksikön päällikkö Nina Mäkinen.
Hänen mukaansa myymälän sulkemiseen on selkeä syy.
- Tarvikkeiden yksittäinen myynti ei ole meidän juttumme. Niitä saa lähes jokaisesta alan liikkeestä. Haluamme panostaa nimenomaan palveluun, korostaa Mäkinen. Asennus- ja huoltopalveluita meiltä saa edelleen tilattua sekä paikan päältä että sähköisellä tilauksella, jonka voi näppärästi tehdä kotisivujemme kautta. https://www.bravida.fi/satakunta
Yrityskauppa ei ole muuttanut mitenkään yhtiön toimintaa asiakkaan näkökulmasta. Yhtiö palvelee entiseen tapaan LVI-talotekniikan, teollisuusputkistojen, sammutuslaitteiden asennuksissa, huollossa ja kunnossapitotöissä sekä urakoinnissa.
Fuusio mahdollisti sen, että Vesi-Vasan asiakkaille voidaan nyt tarjota entistä kattavammin talotekniikan ja teollisuuden urakointi- ja huoltopalveluita. Tarkoituksena on lähitulevaisuudessa laajentaa sekä palvelutarjontaa että -aluetta myös muualle Satakuntaan.
Vesi-Vasan 40 työtekijää siirtyivät yrityskaupan myötä uuteen yhtiöön. Mäkinen pitää sitä hyvänä asiana. Hänen mukaansa talossa pysyminen kertoo myös sitoutumisesta uuteen omistajaan.
- Hyvää on nimenomaan se, että työntekijämme tuntevat alueen, sen monet rakennukset ja taloyhtiöt pitkältä ajalta. Ilman muuta se tuo laatua ja kustannustehokkuutta tekemiseen, vakuuttaa Mäkinen.
Toni Salonen, joka vastaa teollisuuden palveluista, kuten huolloista ja asennuksista, avaa Bravidan palvelujen tuottamisen ideaa.
- Lähdemme siitä, että olemme laadun, aikataulujen ja hinnan suhteen kilpailukykyisiä. Kyse on siis kokonaisuudesta.
Niin Salonen kuin Mäkinenkin puhuvat asiakkaiden luottamuksesta. Paljon kertoo jo sekin, että töitä on riittänyt, vaikka viime vuodet ovat olleet koko toimialalla hiljaisia.
Hiljaisena aikana remontoidaan vanhaa. Kun alalla vilkastuu, uudisrakentaminen näyttelee pääpainoa töissä.
Niin Mäkisen kuin Salosen mukaan isoon konserniin kuuluminen tuo monia etuja.
- Ensinnäkin voimme käyttää osaamista ja henkilöresursseja konsernin sisällä joustavasti. Se antaa mahdollisuuden toteuttaa isojakin projekteja tiukalla aikalaululla, sanoo Mäkinen.
Salosen mukaan konsernissa on monipuolista, ajantasaista ja korkeatasoista osaamista, mikä mahdollistaa laajemmat palvelukokonaisuudet ja uudet innovaatiot asiakkaille.
- On ollut ilo huomata, että myös paikallisella osaamisellamme on ollut kova kysyntä eri puolilla Suomea ja olemme päässeet tekemään projekteja meille uusille alueille ja asiakkaille.
Kiinteistöissä tapahtuu jatkuvasti kehitystä ja teknologia tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia ja tekijöille lisää vaatimuksia.
Taloteknisten perusjärjestelmien kuten sähkön, lämmityksen, vesihuollon, ilmanvaihdon, jäähdytyksen, sprinklerien ja turvallisuuden lisäksi kiinteistöt tarvitsevat entistä enemmän digitaalisia ja kestäviä ratkaisuja, kuten automaatiota, energiaoptimointia, aurinkoenergiaa ja sähköautojen latausta.
Bravidassa haasteisiin vastataan jatkuvalla henkilökunnan koulutuksella ja tietotekniikkaa hyödyntämällä.
- Se esimerkiksi on arkipäivää, että työmääräykset tulevat asentajille mobiilisovelluksella, samoin työn kuvaukset, paikan määrittelyt ja työn raportointi, muistuttaa Mäkinen.
Bravida yhtiönä
• Bravida-konserni toimii Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa.
• Suomesta konserni on ostanut 21 yritystä ja liiketoimintaa.
• Suomessa toimivan Bravida Finlandin liikevaihto vuonna 2024 oli 218 miljoonaa euroa ja liiketulos (EBITA) 9,73 miljoonaa euroa.
• Bravida konsernissa työskentelee 14 000 henkilöä, joista Suomessa noin 1 000 henkilöä.
• Vesi-Vasa perustettiin vuonna 1984.
• Liikevaihto oli 2024 noin 10 miljoonaa euroa.
• Työntekijöitä oli 40.