San­na Ran­ta­nen

Tai­tei­li­ja Lee­na Vai­ni­on Siir­to­vä­ki – pää­te­pis­tee­nä Rau­ma -näyt­te­lyyn Tai­de­ta­lo Rau­mAr­siin saa­pu­es­sa nä­ky­mä gal­le­ri­as­sa py­säyt­tää heti etei­ses­sä.

Sei­näl­lä soi­vien tans­si­vi­de­oi­den edes­sä lat­ti­al­la on ke­ra­miik­ka­sir­pa­lei­ta – rik­ki­näi­siä pom­me­ja.

Il­mas­sa kel­lu­vien tyy­ny­jen pääl­lä le­pää ki­vi­siä lin­tu­ja, jot­ka kät­ke­vät si­sään­sä höy­he­niä.

– Sekä sir­pa­leet et­tä kar­ja­lai­seen pe­rin­tee­seen poh­jau­tu­vien sie­lu­lin­tu­jen höy­he­net liit­ty­vät so­dan ai­kai­seen haa­voit­tu­vuu­teen, ha­jo­a­mi­seen ja elä­mään, ker­too Vai­nio.

Vai­ni­on iso­äi­ti läh­ti lap­si­neen evak­koi­na Kar­ja­las­ta pom­me­ja kar­kuun. Sor­ta­va­las­ta per­he pää­tyi Rau­mal­le – ra­ken­ta­maan pom­me­ja. Sota-ai­ka­na am­muk­sia val­mis­ti­vat Rau­mal­la Ra­fa­el Lön­nst­rö­min omis­ta­mat Oy Am­mus ja Oy Sy­ty­tin. 50-lu­vun lo­pus­sa Vai­ni­on syn­ty­mä­vuon­na yh­ti­öt fuu­si­oi­tui­vat Am­mus-Sy­ty­tin Oy:ksi, jon­ka teh­taas­sa Vai­ni­on isä Pek­ka työs­ken­te­li koko työ­u­ran­sa ajan.

Rau­mas­ta tuli Sor­ta­va­lan evak­ko­jen py­sy­vä pää­te­pis­te.

– Vaik­ka se­tä­ni il­moit­ti Rau­mal­le saa­vut­tu­aan, et­tä tä­hän ky­lään hän ei jää, oli hän tääl­lä lo­pun ikän­sä.

Vai­ni­on per­heel­le Rau­mal­le aset­tu­mi­ses­sa ja sota-ajas­ta sel­viy­ty­mi­ses­sä mer­ki­tyk­sel­lis­tä oli luon­to.

– Tääl­tä löy­tyi­vät met­sät, sie­net, mar­jat, meri ja saa­ris­to.

Entisen Ammus-Sytytin Oy:n tehtaan tiloissa kuvatuissa Siirtoväki-näyttelyn tanssivideoissa tanssii Vainion tytär, tanssija-koreografi Sini Muranen. Etualan sirpaleet liittyvät myös haavoittuvaisuuteen, nykyään Kangasalla asuvan Vainion taiteen kantavaan teemaan. Kuva: Sanna Rantanen

Pom­mi­tuk­sis­ta kaik­ki sai al­kun­sa – niin Vai­ni­on per­heen läh­tö Sor­ta­va­las­ta, kuin ins­pi­raa­tio Siir­to­vä­ki-tai­de­te­os­ko­ko­nai­suu­teen.

– Tätä näyt­te­lyä ei oli­si il­man Uk­rai­nan so­taa. Sii­tä läh­ti liik­keel­le niin mi­nun kuin mo­nen muun oman su­vun ta­ri­noi­den nou­se­mi­nen pin­taan, Vai­nio va­lot­taa.

– Toi­saal­ta il­man omaa siir­to­lai­suus­his­to­ri­aa­ni ei Uk­rai­nan sota eh­kä oli­si he­rä­tel­lyt mi­nua sa­mal­la ta­val­la.

Vai­nio on teh­nyt val­ta­vas­ti taus­ta­työ­tä.

– Yk­si tä­män pro­jek­tin tär­keä omi­nai­suus on, et­tä se on kes­tä­nyt niin mon­ta vuot­ta – Uk­rai­nan so­dan al­ka­mi­ses­ta as­ti. Täl­lai­sen näyt­te­lyn ko­ko­a­mi­nen vaa­tii ai­kaa.

– Olen tut­ki­nut pait­si his­to­ri­aa ja kult­tuu­ri­his­to­ri­aa, myös omaa ja mui­den kar­ja­lais­ta iden­ti­teet­tiä, sekä ke­rän­nyt taus­ta­ma­te­ri­aa­lia. Tai­teen te­ke­mi­nen ei ole en­nen ol­lut mi­nul­la näin tut­ki­vaa ja ta­ri­nal­lis­ta.

Kai­ken mah­dol­lis­ta­mi­ses­ta Vai­nio kiit­tää näyt­te­lyn tu­ki­joi­ta Erk­ki Paa­si­ki­ven sää­ti­ö­tä, Tai­teen edis­tä­mis­kes­kus­ta, Rau­man kau­pun­kia ja Pa­maus-seu­raa sekä yh­teis­työ­kump­pa­nei­ta Bot­tom­land Pro­duc­ti­on­sia, Kai­vo­puis­to Oy Rami Saa­re­laa ja Man­tin Maa­il­maa.

Kii­tos kuu­luu myös Rau­mAr­sil­le. Use­as­ti yh­teis­työ­tä Rau­mAr­sin kans­sa teh­neen Vai­ni­on mu­kaan Siir­to­vä­ki – pää­te­pis­tee­nä Rau­ma kuu­luu ni­me­no­maan Rau­mArs-tai­de­ta­loon.

– Tämä on oi­ke­as­taan ai­noa oi­kea paik­ka täl­le näyt­te­lyl­le. En voi­si ku­vi­tel­la tätä mis­sään klii­ni­ses­sä, val­koi­ses­sa kuu­ti­os­sa. Tä­män ta­lon his­to­ria, ole­mus ja mer­ki­tys liit­ty­vät tär­ke­äs­ti näyt­te­lyn tee­maan, Vai­nio to­te­aa.

– Tämä tila yh­dis­tää his­to­ri­aa ny­ky­päi­vään ja muun­tuu mo­neen, mikä sal­lii myös täl­lai­set näyt­te­lyt, jois­sa kult­tuu­ri­his­to­ria ja tai­de yh­dis­ty­vät. Rau­ma tar­vit­see täl­lai­sen ti­lan.

: ”En dokumentoi historiaa, vaan tutkimusteni perusteella teen siitä taidetta. Taidenäyttelyn muodossa mukaan tulevat myös ne tunteet, joita tällaiset asiat historiassa ovat aiheuttaneet minun perheelleni ja monelle muulle suvulle”, Vainio kertoo taustallaan teos Maini-tädistään. Etualalla kertaalleen särjetyn teoksen palasista koottu karjalaista sielulintua kuvaava teos herkkine höyhenineen, haavoittuvuutta kuvaavine sirpaleineen, karjalaisin ornamentein koristeltuna. Kuva: Sanna Rantanen

Te­os­ko­ko­nai­suu­den taus­tal­la on mui­den­kin eva­koi­den ta­ri­noi­ta, mut­ta tai­de­ta­lon pe­rim­mäi­nen näyt­te­ly­ti­la, Sir­kan huo­ne, on py­hi­tet­ty Vai­ni­on omal­le per­heel­le.

Sei­nil­lä ovat te­ok­set Vai­ni­on iso­äi­ti Ma­ri­as­ta, isä Pe­kas­ta, setä Ka­le­vis­ta ja täti Mai­nis­ta.

Van­hois­ta jo sota-ai­ka­na­kin käy­tös­sä ol­leis­ta la­ka­nois­ta teh­ty­jen te­os­ten syn­tyyn ovat vai­kut­ta­neet to­si­ta­pah­tu­mat, ta­ri­nat, muis­tot ja va­lo­ku­vat.

– Olen käyt­tä­nyt myös sitä muis­ton häi­py­vyyt­tä ja ka­to­a­vai­suut­ta, tuo­nut sitä nä­ky­väk­si, Vai­nio tar­ken­taa.

Vai­nio ker­too käyt­tä­neen­sä la­ka­noi­ta ma­te­ri­aa­li­na nii­den in­tii­miy­den vuok­si – kos­ka la­ka­na on lä­him­pä­nä ihoa, ja myös näyt­te­lyn tee­ma tu­lee ihol­le.

– La­ka­na oli sota-ai­ka­na mo­nin ta­voin mer­ki­tyk­sel­li­nen. Sitä käy­tet­tiin vuo­de­vaat­tee­na, si­de­tar­pee­na, kää­rin­lii­na­na ja tal­vel­la jopa maas­tou­tu­mi­seen.

His­to­ria ja tämä päi­vä yh­dis­ty­vät näyt­te­lys­sä mo­nin ta­voin.

– Tätä kaik­kea ta­pah­tuu täl­lä­kin het­kel­lä. Ha­lu­an vah­vas­ti tuo­da esiin toi­voa: vaik­ka sota on hir­vit­tä­vää, osa näis­tä ih­mi­sis­tä kai­kes­ta huo­li­mat­ta sel­vi­si ja pää­si jol­lain ta­paa ra­ken­ta­maan pa­rem­paa elä­mää, Vai­nio poh­tii.

– Myös ta­pa­ni teh­dä näi­tä te­ok­sia ja hyö­dyn­tää kier­rä­tys­ma­te­ri­aa­lia on ny­ky­päi­vää.

Näyt­te­lyn kaut­ta jäl­ki­pol­vet pää­se­vät tu­tus­tu­maan te­ok­siin kie­tou­tu­vien siir­to­lais­taus­tais­ten rau­ma­lais­per­hei­den men­nei­syy­teen.

– His­to­ri­an ja kult­tuu­ri­his­to­ri­an li­säk­si olen tut­ki­nut tätä näyt­te­lyä var­ten oi­kei­ta ta­pah­tu­mia ja oi­kei­den ih­mis­ten elä­mää. Se kaik­ki re­so­noi ny­ky­ai­kaan ja minä teen ny­ky­tai­det­ta, Vai­nio sum­maa men­neen ja ny­ky­päi­vän yh­tey­den.

Sekä tai­tei­li­ja­na et­tä siir­to­lais­per­heen jäl­ki­pol­ven edus­ta­ja­na Vai­nio us­koo, et­tä tänä päi­vä­nä ei tar­peek­si ym­mär­re­tä elä­mys­ten mer­ki­tys­tä so­dan kes­kel­lä, tai sitä, et­tä kult­tuu­ri on myös re­si­liens­siä.

Esi­merk­ki­nä hän viit­taa isäl­leen ja tä­män si­sa­ruk­sil­le tär­kei­siin har­ras­tuk­siin – kult­tuu­ris­ta, tai­tees­ta ja mu­sii­kis­ta ur­hei­luun – sekä värs­sy­kir­jaan, jo­hon se­tän­sä ka­ve­rei­neen kir­joit­ti toi­sil­leen muis­to­ja sota-ai­ka­na Sor­ta­va­las­sa.

– Toi­voi­sin ny­ky­päi­vän epä­var­mois­ta ajois­ta sel­vi­ä­mi­seen ko­ko­nais­val­tai­sem­paa ajat­te­lua, Vai­nio esit­tää.

– Sel­vi­äm­me pa­nos­ta­mal­la pait­si puo­lus­tuk­seen, myös esi­mer­kik­si kult­tuu­riin ja kaik­keen sii­hen, mikä aut­taa ih­mi­siä kes­tä­mään epä­var­muut­ta ja kä­sit­te­le­mään vaik­ka­pa pe­lon tun­tei­ta.

Siir­to­vä­ki – pää­te­pis­tee­nä Rau­ma -näyt­te­lyn ava­jai­sia juh­lit­tiin sa­ma­na päi­vä­nä, kun toi­sen maa­il­man­so­dan päät­ty­mi­ses­tä Eu­roo­pas­sa tuli ku­lu­neek­si 80 vuot­ta.

Näyt­te­ly on esil­lä Tai­de­ta­lo Rau­mAr­sis­sa 28. ke­sä­kuu­ta as­ti.

Tai­tei­li­ja Vai­ni­on opas­tuk­set näyt­te­lyyn jär­jes­te­tään 22.5. klo 14 sekä 14.6. klo 12–14.