Täs ny fun­tee­ra­si täl­lät tom­mo­se pääl­lik­rii­vauk­se, ko ol­tii vii­kol sir­kuk­ses ja se jos mikä saa van­ha­ki nu­ar­tuu. Toi­ne fli­koist oli hom­man­nu meil ja it­tel­les pi­le­tit jo hy­vis aj­joi. Oli sää­ke­ris­ti mei­nan­nu vis­sii ek­ko ain pruu­ka­taa san­noo et van­han tul­lee lap­seks taas, ni me ol­laa ny kai sit siin vai­hees ja täm­mö­ne meno pas­saa val­la hyvi ja nii te­ki­ki. Sem­mo­sest Kir­ju­ri vi­si­tist ajat­te­li tän­nää saar jot­tai klaa­raust teil­lek­ki…

Stää en­ne kum­min­ki mu o iha pak­ko saar jak­kaa teil lu­ki­joil­ki joku päi­vä saa­ma­ni vi­äs­ti, joka must oli nii lys­ti­käs ja täyt tot, vois san­noo. Se ker­too po­ri­lai­sest möö­pe­li kok­koo­mi­sest. Vois ku­vi­tel vaik et, kaks nu­art opis­ke­lij­jaa päi­yh­tee siäl uu­res so­lu­a­sun­nos. ”Mil­laip­pe­ri tää tul­lee? Ei ai­na­kaa sil­laip­pe­ri. No sit täl­läip­pe­ri? Tai näip­pe­ri? Ei tol­laip­pe­ri. Se o vi­ä­lä­ki vää­rip­pe­ri. Kai se ny jot­taip­pe­ri sin men­nee? Mää kään­si se nyte tois­tap­pe­ri. Just noip­pe­ri. Nyte se o oi­keip­pe­ri.” Hah, hah!! Ai­ka hyv­vää po­ri­laist ja mul nii oi­kees­ti hyvä mi­ä­li tu­le­vai­suu­re suh­tee. Kii­tos!

Nii ja sit sin sir­kuk­see. Oli hi­a­no eh­too, mi­tä­ny ina vii­lee, mut­tei sa­ta­nu kum­min­ka. Sir­kus fii­raa ens vuan viit­kym­ment vu­at­tas, niät nää tänä vuan oli kuu­lem­ma ns. et­kot täh­ti­tai­vaa al. Kyl kaik­ki ko­ko­nai­suus oli muut­tu­nu nu­a­rek­kaam­paa suun­taa siit ko mää muis­ti. Ei en­nää elu­koit, muk­ko yks fii­ni ko­vas­ti ku­a­laa­va he­vo­ne, jon­ka sel­lääs rat­sas­ti kons­tai­le­va tyy­li­käs miäs ja kaik­ki lu­a­nas. Sem­most sir­kus­ti­reh­töö­rii ei ol­lu, ko iha vast lo­pus kiit­te­le­mäs. Or­kes­te­ri oli kyl kom­mee­ää­ni­ne, pari ki­ta­raa ja tai­si ol ai­na­ki viis eril­laist tor­vee. Hiuk­ka lii­kaa­ki äänt oli, niät olis tar­vin­nu ol kor­va­tul­pat fö­lis. Kyl oli tai­ta­vii temp­pui­li­joit nii Su­a­mest ko ym­pä­ri Eu­roop­paa ja mah­ta­va la­sers­hou droo­nei­nes. Välk­ky­mist oli muu­ten­ki, ko ent­ti­see tap­paa niit va­lo­sav­voi myy­tii siäl viä vä­li­aj­jaal­lak­ki ja pop­cor­nit mais­tu. Pal­jo oli pik­ku­kah­jaa ja must kyl iha lii­ka nu­a­rii­ki ym­mär­täm­mää kaik­kee, ko se pel­le osuus must jäi ai­ka pi­ä­neks. Joka ta­pauk­ses ast­ro­nau­tit, pal­lo­tai­tu­rit, il­ma-ak­ro­paat­ti, ren­kas­tans­si­ja, mail­ma pa­ras ja ai­noo py­ä­rä­tai­tu­ri ja suus ve­nut­te­li­ja ei jät­tä­ny meist ket­tää kyl­mäks, sen­ku ihas­tel­lee vaa. Ki­os­kit siäl ul­ko­au­keel trah­tee­ras kans vaik mitä ja tai­si mone fa­mil­ja pörs­si ol ko­vil, ko pik­ku­vä­ki olis ha­lun­nu yht ja toist. Kyl tart­tee hat­tuu nos­taa ja ku­mar­taa koko sir­kus­po­ru­kal, ko kyl se kov­vaa tyät o ja mel­kost yh­tee hii­lee pu­hal­ta­mist. Just ko kaik­ki men­nee hyvi, ni taas läh­re­tää jat­kaa reis­suu seu­raa­vaa kau­pun­kii koht aa­must jo kuu­re jäl­kee ja pia koko konk­ka­ronk­ka seu­raa. Kii­tos, ko poik­ke­sit­te Po­ris an­ta­mas meil elä­myk­sii ja hyv­vää jat­koo.

Muu­te täs ol­laan­ki sit jo ve­net­si­a­lais­vii­kol ja lav­van­tain tart­tis nuk­kuu ul­kon, sil­lo Su­a­me lu­an­no päi­vän kuu­lem­ma. No juu kaik­ki ko tar­ke­nee ot­taa vis­sis­ti haas­tee vas­taa, mut kyl­mät ei it­tees pas­saa, ko siit ei hyv­vää seu­raa…

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos