Pekonen: Vasemmistoliitto päättää huomenna kannastaan Ylen rahoitukseen
Sanna Nikula, Tuomas Savonen / STT
Ylen rahoitusta pohtivaa työryhmää johtava Matias Marttinen (kok.) kertoo STT:lle kutsuneensa ryhmän koolle torstaiaamuksi. Marttinen kertoo viestissään, että kokouksessa käsitellään uusinta mietintöluonnosta.
Marttisen parlamentaarinen työryhmä sai jo heinäkuussa valmiiksi Ylen tehtäviä ja rahoitusta koskevan mietinnön, mutta sitä ei lopulta hyväksytty vasemmistoliiton ja vihreiden eduskuntaryhmissä, minkä seurauksena kompromissiesitys kaatui.
Marttinen ei ota kantaa siihen, minkä verran mietintöön on tullut muutoksia.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen kertoi X:ssä, että eduskuntaryhmä käy viimeisimmän Ylen rahoitusta koskevan neuvottelutuloksen läpi torstaina iltapäivällä ryhmäkokouksessaan ja tekee sen jälkeen päätöksen asiasta.
Pekonen istuu työryhmässä vasemmistoliiton edustajana nyt, kun edellinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo lähti europarlamenttiin.
Vihreitä Marttisen työryhmässä edustava Jenni Pitko kertoi STT:lle, että myös vihreiden eduskuntaryhmä on varautunut käsittelemään Yle-asiaa torstaina ryhmäkokouksessaan.
Iltalehti uutisoi aiemmin tänään, että vasemmistoliitto ja vihreät olisivat valmiit hyväksymään uusimman Yle-mietinnön ja Yleisradion rahoitukseen kohdistuvat leikkaukset, jos mietintötekstiin tehdään muutamia lisäyksiä.
Myös STT:n tietojen mukaan ratkaisu on lähellä.