Vanhan Rauman talonomistajien huoli aiheellinen
Vanhassa Raumassa virisi ihan uudenlainen huoli kaavauudistuksen myötä. Kaavasta on valitettu, koska se on liian tiukka. Sisätilojen suojelu aiheuttaa suurimmat huolenaiheet.
Vanhassa Raumassa on 250 kiinteistöä, joista vanhimmat ovat 1600-luvulta. Taloihin on tehty lukuisia korjauksia ja muutoksia sekä lisäosia. On äärimmäisen vaikeaa tarkasti osoittaa, mitä pitäisi suojella ja mitä ei. Se antaa rakennusvalvonnalle ison vallan ja vastuun suojeltavista kohteista ja siitä, miten niitä voidaan remontoida. Uuden kaavan myötä heräsi huoli vakuutusyhtiöiden tiukentuneesta kannasta. Periaate on lähes jokaisella vakuutusyhtiöllä se, että Museoviraston määrittelemiä erityisen merkittäviä suojelukohteita ei täyden arvon mukaan vakuuteta. Jos täysarvovakuutuksen saa, niin niihin lisätään vakuuttajalle ehtoja, jotka merkitsevät rahanmenoa. Euromääräisissä vakuutuksissa raja lasketaan sellaiselle tasolle, joka ei useinkaan kata vahinkoa kokonaisuudessaan.
Yksittäistä suomalaista vakuutusyhtiötä on turha nostaa tikunnokkaan. Linja on yleinen. Ne haluavat eroon suojelluista kohteista. Näin siksi, että yhtiön riskit halutaan minimoida ja vakuutusten hinnat pitää kilpailukykyisenä. Uuden, tiukentuneen kaavan syytä ei yksin ole vakuuttamisen vaikeutuminen. Jo ennen uutta kaavaa Vanhan Rauman asuntoihin oli vaikea saada etenkin täysarvovakuutusta. Iso kysymys Vanhan Rauman kohdalla on, miten turvata kiinteistön omistajien etu niin, että heiltä löytyy intressejä pitää rakennukset kunnossa ja alue elinvoimaisena. Se ei onnistu ilman, että kiinteistöjen arvo säilyy ja myynnissä oleville asunnoille löytyvät uudet omistajat. Ostajien ehtona on, että kiinteistöä voidaan käyttää lainojen vakuutena. Jos ja kun tästä syntyy ongelmia, on suuri mahdollisuus kauppojen peruuntumiseen.
Raumalaiset ovat ylpeitä maailmanperintökohteestaan, ja se on iso valtti matkailijoiden houkuttelemisessa kaupunkiin. Siksi olisi löydettävä kestävä ratkaisu nykyiseen tilanteeseen. Voiko kaupunki tai muu julkinen taho edesauttaa, että kiinteistönomistajien oikeudet tulevat kohtuudella turvattua?
Pauli Uusi-Kilponen
päätoimittaja