Uran päättyminen kova paikka
Lukon kasvatti Juhani Jasu tunnettiin pelaajana, joka ei loukkaantumisista kärsi. Kunnes 2024 sattunut rannevamman katkaisi kiekkouran kerralla.
Pauli Uusi-Kilponen
Tyhjän päälle ei Juhani Jasu, 38, pudonnut, itse asiassa päinvastoin. Hänet valittiin heinäkuun lopulla Suomen jääkiekkoilijat ry:n toiminnanjohtajaksi. Tehtävä on toistaiseksi määräaikainen.
Uran loppumisen jälkeen Jasu on opiskellut ahkerasti liiketaloutta ja urheiluliiketoimintaa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Lisäksi hän sai opiskelupaikan Helsingin oikeustieteelliseen tiedekuntaan.
– Oikeustieteellinen alkoi kiinnostaa sen jälkeen, kun loukkaannuin. Lääkäri sanoi minulle suoraan, ettei tällä kädellä enää pelata. Iso pettymys tuo lääkärin lausunto oli, tunnustaa Jasu.
– Ennen loukkaantumista en ollut edes miettinyt vakavasti lopettamista. Itse ajattelin, että voisin jatkaa ainakin 2-3 vuotta, hän tunnustaa.
Jasu ehti pelata liigassa yli tuhat ottelua ja voittaa kaksi Suomen mestaruutta.
Juhani Jasu lähti jo uran aikana siitä, että pelaamisen jälkeenkin on elämää ja siihen pitää varautua opiskelemalla. Pelaajayhdistys on Jasulle tuttu organisaatio. Ennen nimitystään hän kuului yhdistyksen hallitukseen kolmen vuoden ajan.
– Yhdistyksen tunnen, mutta operatiivisessa toiminnassa riittää opeteltavaa, hän muistuttaa.
Pitkän tähtäimen tavoite yhdistyksellä on kohentaa pelaajien sosioekonomista asemaa samalle tasolle kuin muillakin palkansaajilla on. Syksyn Jasu aloittaa kiertämällä liigapaikkakuntia ja tutustumalla olosuhteisiin sekä seurojen organisaatioihin. Seurojen kesken on sovittu siitä, että vierasjoukkueelle järjestyy tietyt olosuhteet palautumiseen, ruokailuun jne.
– Pelaajayhdistyksen tehtävänä on valvoa, että sovituista asioista pidetään kiinni, toiminnanjohtaja muistuttaa.
Yksi paljon puhuttu asia on pelaajien eläketurva uran jälkeen. Jokainen yli 9 600 euroa vuodessa urheilemisella ansaitseva voi siirtää verovapaasti rahastoon 50 prosenttia vuosittain Suomessa saamistaan urheilutuloista. Rahastoinnin enimmäismäärä on 200 000 euroa vuodessa. Vähimmäismäärää ei ole asetettu.
Uran jälkeen urheilija voi valita, ottaako hän rahasto-osuutensa kahdessa tai kymmenessä vuodessa. Ennalta päätettyä maksusuunnitelmaa ei voi muuttaa.
– Ruotsissa malli on joustavampi kuin meillä, Jasu huomauttaa ja jatkaa
– Järkevintä olisi joustaa siten, että maksun voisi keskeyttää, jos olet hyväpalkkaisessa työssä, etkä eläkerahoja tarvitse. Kun tilanne muuttuu, voisi eläkkeen nostamisen aloittaa uudelleen, Jasu visioi.
Jasu puhuu liigan historiallisesta muutoksesta, kun pelataan 17 joukkueen voimin, sarja avataan ja kolme joukkuetta putoaa kymmenen joukkueen B-liigaan.
– Pelaajat äänestivät 98 prosenttisesti liigan avaamisen puolesta. Ajatuksena oli se, että avoin kilpailu sarjan molemmissa päissä kehittää parhaiten lajia, Jasu selvittää.
Hän pohdiskelee siitä, onko 14+10 se paras ja lopullinen malli.
– Ehkä tulevaisuudessa 12 joukkueen A-liiga tai jopa 10+10 malli olisi hyvä, laskee Jasu.
Hän näkee ongelmia siitä, miten B-liiga saadaan täysveriseksi ammattilaisliigaksi ja sarjan parhaat voivat nousta kilpailukykyisellä joukkueella pääliigaan.
Jako esimerkiksi tv- ja mainostuloista jakautuu niin, että pääliiga saa 80 prosenttia ja B-liiga 20 prosenttia. Myös rahapeliyhtiöiden tulevan mainonnan kakusta kahmaisevat suurten kaupunkien seurat leijonanosan.
Pudotuspelituotot muuttuvat siten, ettei lipputuloja enää jaeta semifinaaleista ja finaalista kaikkien kesken, vaan menestyvät seurat saavat pitää ne.
Jasun mukaan periaatteessa on oikein, että menestyjät palkitaan hyvästä työstä. Toisessa vaakakupissa painaa sitten pelko resurssien entistä voimakkaammasta jakautumisesta suurten ja vähemmän suurten seurojen välillä.


