Raumalla ekaluokkalaisia hiukan enemmän kuin vuosi sitten
Maarit Kautto
Tiistaina 11. elokuuta Raumalla aloitti pitkän koulutaipaleensa 310 ekaluokkalaista, joista noin 260 käy kaupungin peruskouluja. Kaikkiaan Rauman kaupungin peruskouluissa opiskelee alkavalla lukuvuodella noin 3 000 oppilasta, joista noin 370 puhuu äidinkielenään muuta kieltä kuin suomea.
– Ekaluokkalaisten määrä on parikymmentä lasta suurempi kuin vuosi sitten. Seuraavat kolme vuotta ikäluokat näyttävät hyvin saman suuruisilta. Lähestyttäessä vuosikymmenen vaihdetta ikäluokkien koko laskee ennusteissa alle 300 oppilaan, kertoo sivistystoimialan toimialajohtaja Soile Strander.
Rauma on tehnyt viimeisimmät kouluverkkopäätökset vuonna 2024 ja niitä toimeenpannaan parhaillaan.
– Kodisjoen ja Vasaraisten koulujen toiminta päättyi kesäkuussa ja Kodisjoen oppilaat suuntasivat kouluun Unajaan ja Vasaraisten Uotilaan.
– Kesäkuussa 2027 loppuu toiminta Kortelan ja Kourujärven kouluissa, joiden oppilaat siirtyvät pääsääntöisesti uuteen valmistuvaan Nanunkallion kouluun. Juuri tällä hetkellä Raumalla ei valmistella muita muutoksia kouluverkkoon, Strander summaa.
Perusopetuslakiin on lisätty velvoite edistää liikunnallista elämäntapaa. Raumalla oppilaiden liikkumista lisätään toimintatapojen muutoksilla muun muassa oppitunneilla, koulun lähialueilla, välitunneilla, siirtymätilanteissa, yhteisissä tilaisuuksissa ja koulumatkoilla.
– Liikunnallisen elämäntavan tukeminen on tärkeä osa koulujen hyvinvointityötä. Tavoitteena on tehdä aktiivisuudesta luonteva osa koulupäivää. Raumalla tätä työtä on tehty jo pitkään yhteistyössä koko kouluyhteisön kanssa Liikkuva koulu -toimintaperiaatteita hyödyntäen. Uusi velvoite tukee tämän työn jatkamista ja kehittämistä myös tulevina vuosina, opetus- ja nuorisojohtaja Hanna Viljanen-Lehto kertoo.
Maahanmuuttotaustaisten oppilaiden oman kielen opetusta annetaan edelleen ukrainaksi. Uutena opetuskielenä käynnistyy sinhali. Opetusta järjestetään kaksi oppituntia viikossa oppilaan koulupäivän jälkeen. Opetuksen tavoitteena on tukea monikielisyyttä sekä identiteetin ja itsetunnon kehittymistä. Vieraskielisille oppilaille tarkoitettua valmistavaa opetusta järjestetään tänä vuonna seitsemässä ryhmässä.


