Rauman rauha säröilee – Porin värikkyys palaa
Porissa on viime kuukausina seurattu hämmentyneenä Rauman kuntapolitiikan uusia kierroksia. Aiemmin seesteinen ja tuloksekas päätöksenteko on muuttunut sisäiseksi väännöksi. Kevään kuntavaalit toivat muutoksia, kun sekä Sdp:n että kokoomuksen johdossa vaihtui väkeä. Samalla kiristyivät välit puolueiden sisällä. Osa erimielisyyksistä on käyty avoimesti julkisuudessa, mutta jännitteet ovat näkyneet myös kaupunginhallituksen pöydän ääressä. Kritiikin mukaan Rauman edunvalvonta ei nyt toimi, mutta puolustajat vakuuttavat kaiken jatkuvan ennallaan. Vielä kymmenen vuotta sitten Rauma antoi näyttävän esimerkin yksituumaisuudesta. Kun kaupunki vuonna 2014 osti STX Finlandilta Rauman telakan, kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupan yksimielisesti. Tuon päätöksen arvo ymmärretään yhä: ilman sitä ei olisi ollut nykyisenkaltaista telakkateollisuuden nousua.
Porissa kuntapolitiikka on perinteisesti ollut värikkäämpää. Ristiriidat ovat syntyneet vuoroin puolueiden sisällä, vuoroin niiden välillä – joskus molemmissa yhtä aikaa. Johtopaikoiltakin on jouduttu eroamaan kesken kauden. Silti viime valtuustokausi oli harvinaisen seesteinen Pori Energia Oy:n vähemmistöosuuden myyntipäätökseen asti. Kaupan avulla kaupunki sai taloudellista liikkumavaraa, mutta päätöksenteko repesi kahtia. Tämä näkyi kuntavaalien jälkeisissä luottamuspaikkojen jaossakin. Vaalien jälkeen Porin jakolinjat vain vahvistuivat. Sdp oli selvä voittaja, mutta jäi käytännössä kaksin Vasemmistoliiton kanssa, kun muut puolueet tekivät teknisen vaaliliiton. Se kavensi Sdp:n valtaa. Valtuustosopimusneuvotteluissa on nähty jäykkyyttä, eikä Sdp:n ja Vasemmiston aktiivisuutta ole kehuttu.
Kun Raumalla ja Porissa haetaan päätöksenteossa uusia asetelmia, niin samaan aikaan Satakunnassa orastaa talouskasvu. Laivanrakennus, puolustusteollisuus ja uusiutuva energia ovat tuomassa investointeja, työpaikkoja ja verotuloja. Rauman ja Porin elinkeinopolitiikan onnistumisilla on merkitystä koko maakunnalle. Kahnaukset puolueiden sisällä ja välillä eivät saa hämärtää suurta kuvaa. Maakunnan yhteinen edunvalvonta ei saa tästä kärsiä.
Kim Huovinlahti
Päätoimittaja