Yritteliäs Satakunta saa nyt oman areenansa
Satakunnassa on totuttu tekemään, ei puhumaan. Mutta joskus juuri puheella voi olla suuri voima. Ensi viikolla (16.-17.7.) Porissa järjestetään uusi keskustelutapahtuma, kun Yritysfoorumi järjestetään ensimmäistä kertaa osana Pori Jazz -viikkoa, jazzkadun tapahtumalavalla. Kyse ei ole vain tapahtumasta, vaan ajattelutavan muutoksesta. Yritysfoorumin tapahtumalehti on tämän Satakunnan Viikon liitteenä.
Yritysfoorumi tuo lavalle Suomen liike-elämän kärkinimiä, valtakunnallisia vaikuttajia ja satakuntalaisia tekijöitä. He puhuvat yrittäjyydestä, taloudesta, johtamisesta ja tulevaisuudesta. Asioista, joihin juuri nyt kaivataan näkemyksiä ja rohkeutta. MTV:n uutisankkurina tunnettu Keijo Leppänen vetää keskustelut ja yleisö pääsee mukaan maksutta. Tapahtumasta tuotetaan myös kuusiosainen televisiosarja, joka esitetään valtakunnallisella tv-kanavalla myöhemmin syksyllä.
Satakunnan Viikko on enemmän kuin media. Olemme jo vuosia järjestäneet useita vuosittaisia messuja, tukeneet ravintolakulttuuria Pintxo-viikoilla ja olleet mukana järjestämässä monia eri tapahtumia. Viimeksi viime lauantaina kun Porin ravien yhteydessä järjestettiin raviradalla peräkonttikirppis. Yritysfoorumi on tähän jatkumoon luonteva, mutta kunnianhimoinen askel. Meille paikallisena yrityksenä on tärkeätä, että Pori ja Satakunta näkyvät, kuuluvat ja kasvavat.
Yritysfoorumin merkitys on siinä, että se tuo samalle lavalle paikalliset ja valtakunnalliset toimijat. Yrittäjien rinnalla kuullaan myös kaupungin, oppilaitosten ja rahoituslaitosten edustajia, koska yksikään yritys ei menesty tyhjiössä. Tarvitaan ympäristö, joka kannustaa, mahdollistaa ja tukee.
Yritysfoorumi ei olisi mahdollinen ilman yhteistyötä. Porin kaupunki tarttui ideaan heti, ja Pori Jazzin myönteinen asenne osoitti, kuinka keskustelut täydentävät jazzviikon tarjontaa. Satakunnan ja Porin Yrittäjien kumppanuus kertoo, että aihe on aidosti tärkeä.
Satakuntaa ei aina pidetä yrittäjämaakuntana. Usein katseet kääntyvät muihin suuntiin kuten Etelä-Pohjanmaalle. Yritysfoorumi muistuttaa, että Satakunta on aivan yhtä yritteliäs. Järjestäjien toive on, että tapahtuma löytää kuulijansa ja asettuu kiinteäksi osaksi Porin elävää kesää.