Metsien kasvua ja hiilinieluja vahvistetaan mittavalla toimenpidepaketilla
Maa- ja metsätalousministeriö on käynnistänyt laajan toimenpidepaketin, jonka tavoitteena on vahvistaa pitkäjänteisesti metsien kasvua ja hiilinieluja. Hallitusohjelman mukaisella kokonaisuudella tuetaan ilmastotavoitteiden saavuttamista. Toimia on valmisteltu tiiviissä vuoropuhelussa sidosryhmien ja tutkijoiden kanssa. Metsäsektorin toimijat ovat tärkeässä roolissa toteutuksessa.
Puoliväliriihen ja vuoden 2025 toisen lisätalousarvion yhteydessä hallitus linjasi metsiin liittyvien ilmastotoimenpiteiden ohjauskeinoista ja rahoituksesta. Laajalla metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistamisen toimenpidepaketilla edistetään metsätuhoihin ja ilmastonmuutoksen vaikutuksiin varautumista. Lisäksi toimilla vauhditetaan metsien terveyslannoitusta, metsäpinta-alan laajentamista sekä puuston kasvua ja hiilensidontaa metsänhoidon keinoin.
Toimenpidepaketti sisältää lainsäädännön muutoksia, taloudellista ohjausta ja sen kehittämistä sekä metsänomistajille ja metsäalan toimijoille suunnattua viestintää ja neuvontaa. Kokonaisuus tukee ilmastolain tavoitteiden saavuttamista ja kansallisen metsästrategian toimeenpanoa.
Metsälainsäädäntöön tehdään muutoksia, joilla voidaan tukea tavoitetta metsien riittävän kasvatustiheyden ylläpitämisestä ja metsien nopeasta uudistamisesta. Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan muutoksia metsälakiin ja metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä annettuun valtioneuvoston asetukseen.
Myönnetyllä lisärahoituksella metsätalouden kannustejärjestelmä Metkaan voidaan lisätä tuhkalannoitusta eli turvemaiden terveyslannoitusta merkittävästi. Tavoitteena on nostaa vuosittaiset työmäärät nykyisestä noin 11 000 hehtaarista 40 000 hehtaariin ja lisätä kertalannoituksella puuston kasvua 20–30 vuoden ajan.
Vuosien 2025–2027 aikana valmistellaan uusi tukijärjestelmä vauhdittamaan metsäpinta-alan laajentamista. Tarkoituksena on tukea maanomistajia, jotka metsittävät maatalouskäytön ulkopuolelle jääneitä peltolohkoja, turvetuotannosta poistuneita suonpohjia tai ohutturpeisia, heikkotuottoisia peltoja.
Osana toimenpidepakettia vahvistetaan myös metsätuhojen ennaltaehkäisyä ja seurantaa. Toimilla lisätään metsäalan toimijoiden ja metsänomistajien tietoa ja osaamista metsätuhoista sekä keinoista, joiden avulla niihin ja muihin ilmastonmuutoksen vaikutuksiin voidaan varautua ja riskejä hallita ennakoivasti. Lisäksi vahvistetaan metsänjalostusta koskevaa tietämystä ja osaamista.
ELY-keskusten valtakunnallisen ilmastoyksikön kautta avattavalla hankehaulla on tarkoitus vahvistaa metsänomistajien tietopohjaa ilmastotoimien monista hyödyistä ja toimien käytännön soveltamisesta. Hankkeilla sekä metsänhoidon suositusten tehokkaammalla toimeenpanolla edistetään ilmastoriskit ja -vaikutukset huomioivan tiedon saavutettavuutta ja metsänomistajien valmiuksia hoitaa metsiään kannattavasti ja kestävästi.
Keskeisiä tavoitteita ovat metsien aiempaa nopeampi uudistaminen hakkuun jälkeen, tiheämpänä kasvattaminen ja soveltuvilla kohteilla kiertoaikojen maltillinen pidentäminen. Metsänomistajille tuotetaan tietoa myös sopivista lannoituskohteista ja metsätuhoriskikohteista. Hankehaun aikataulusta ja teemoista viestitään elokuussa.
Lähde: Maa- ja metsätalousministeriön tiedote